WWF julkaisee jatkuvasti raportteja, selvityksiä ja tutkimuksia ympäristöaiheista. Tällä sivulla on lista raporteista, jotka WWF on julkistanut Suomessa.

Kestävä kehitys
Metsät
Ilmastonmuutos
Meret
Uhanalaiset lajit
Kemikaalit
Perinneympäristöt
Luonnonsuojelualueet

Lisää raportteja: katso kansainvälisen WWF:n sivujen Julkaisut-osio.

Raporttien lataaminen on maksutonta, mutta voit halutessasi antaa meille vapaaehtoisen lahjoituksen korvaukseksi raportin tekemisestä syntyneistä kustannuksista. Näin autat myös WWF:ää jatkossakin tuottamaan mielenkiintoisia, laadukkaita raportteja. Anna lahjoitus helposti ja vaivattomasti lahjoitusosiossamme.

Tuorein raportti

WWF:n tuoreimmat julkaisut ovat:

Sorting out the goods - Agri-environment Measures in the Baltic Sea Member States. WWF:n Itämeriohjelman teettämä selvitys tarkastelee maaseudun kehittämisohjelmia kahdeksassa Itämeren alueen EU-maassa. Selvityksen mukaan maissa käytetään harvoin kohdennetusti maatalouden ympäristötoimenpiteitä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Alueen maiden tulisi myös tehdä tiiviimpää yhteistyötä sekä parempaa seurantaa ja arviointia.

The EU Climate Tracker 2011. WWF:n ja Ecofysin tekemä EU:n ilmastopolitiikan arviointi varoittaa, että EU:n nykyisellä ilmasto- ja energiapolitiikalla ei saavuteta vähähiilistä taloutta vuoteen 2050 mennessä. Suomessa on arvioinnin mukaan näkyvissä myönteistä kehitystä, vaikka Suomi sijoittuu edelleen arvioinnissa häntäpäähän. Uuden hallituksen ohjelmassa on merkkejä ilmastopoliittisen kunnianhimon tason noususta.

Tuulivoima - kehitys ja tulevaisuus. WWF:n asiantuntija-analyysistä käy ilmi, että Suomi on huimasti jäljessä maailman tuulivoimatuotannon kehityksestä. Jopa Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää jälkeen muista, sillä maassamme tuotettiin tuulivoimalla vuonna 2010 vain 0,3 prosenttia sähköntarpeestamme. Analyysin mukaan Suomen tuulivoimatuotannon määrää voitaisiin nostaa huimasti.

Baltic Sea Scorecard 2011. WWF:n Itämeri-verkoston selvitys mittasi vuonna 2011 Itämeren ympärysvaltioiden ympäristötoimia viidellä aihealueella, joita ovat rehevöityminen, haitalliset aineet, luonnon monimuotoisuus, merenkulkuun liittyvä toiminta ja merien aluekäyttö.

Treasure Island: New Biodiversity in Madagascar -raportti Entuudestaan tuntemattomia lajeja löydetään Madagaskarilla jatkuvasti. Tutkijat ovat löytäneet Afrikan itäpuolella sijaitsevalta Madagaskarilta kymmenessä vuodessa yli 650 uutta kasvi- ja eläinlajia. Madagaskaria pidetäänkin luonnon monimuotoisuuden aarreaittana sen maa- ja merialueineen. WWF:n 6.6.2011 julkaistu raportti ”Treasure Island: New Biodiversity in Madagascar” selvittää Madagaskarilta vuosina 1999–2010 löydettyjä ihmiskunnalle tuntemattomia lajeja.

Suomalaisten ekologinen jalanjälki sademetsissä. Lukuisten arkisten tuotteiden taival alkaa sademetsien reunoilta. Raportissa kerrotaan, minkä suuruinen ekologinen jalanjälki sademetsiin suomalaisten kulutuksesta jää. Raportti julkaistiin 19.5.2011. Tutustu myös raportin nettisovellukseen osoitteessa www.wwf.fi/metsavuosi.

Itämerennorppa Saaristomerellä - unohdettu uhanalainen. 18.5.2011 julkaistussa raportissa esitetään Saaristomeren norppainventointien tulokset vuosilta 2002–2011 sekä WWF:n johtopäätökset Saaristomeren norppakannan nykyisestä tilanteesta ja uhkatekijöistä. 

Kestävä kehitys

Metsät

Ilmastonmuutos

Meret

Uhanalaiset lajit

Kemikaalit

Perinneympäristöt

Luonnonsuojelualueet

Sisukkaat suomalaiset!

© Juha Taskinen / WWF

Saimaannorppaa ei jätetä.

Liity norppa-kummiksi

Toimintaa ja tuloksia!

© Bernard De Wetter / WWF-Canon

Mitä kaikkea ihminen voikaan saada aikaiseksi! Myös hyvää.

Liity WWF-yleiskummiksi