Kapkaupunki valittiin kestävimmäksi kaupungiksi WWF:n kilpailussa

Etelä-Afrikan Kapkaupunki on valittu WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailun kansainväliseksi voittajaksi. Kilpailuun osallistui yhteensä yli 160 kaupunkia 14 maasta. Ainoana suomalaiskaupunkina kilpailuun osallistunut Lappeenranta pärjäsi kansainvälisessä kilpailussa hyvin, sillä se valittiin 14 parhaan kaupungin joukkoon. Kilpailu mittaa kaupunkien ilmastonmuutoksen vastaisia toimia esimerkiksi energiaan ja liikkumiseen liittyen.

Kansainvälisen tuomariston mukaan Kapkaupunki näyttää kestävän kehityksen saavutuksillaan ja suunnitelmillaan mallia muulle maailmalle. Arvioinnin mukaan Kapkaupunki on suunnannäyttäjä energia-asioissa: kaupunki on tehnyt rohkeita ratkaisuja sen siirtyessä pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Erityisesti Kapkaupungin aurinkoenergialla toimiva vedenlämmitysjärjestelmä sai tuomaristolta kiitosta.

Kaupungit ovat avainasemassa päästöjen vähentämisessä, sillä globaalisti 75 prosenttia päästöistä aiheutuu kaupungeista.

”Tarvitsemme ilmastokriisin ratkaisemiseksi nopeita ja tehokkaita keinoja. Kaupunkien tekemillä päätöksillä esimerkiksi energiaan liittyen on valtavat vaikutukset globaalisti, sillä kaupungeissa asuu yli puolet maapallon väestöstä. Lappeenranta edustaa suomalaisten kaupunkien kärkikastia”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Kilpailun 14 parhaan kaupungin joukkoon pääseminen on Lappeenrannalta hieno saavutus, sillä näiden kaupunkien joukossa ovat esimerkiksi Kööpenhamina, Tukholma, Soul ja Edmonton.

”Tuntuu uskomattoman hienolta, että paikallinen työ saa tällaista kansainvälistä tunnustusta, vaikka emme yltäneetkään ihan kilpailun voittajaksi. Lappeenrannan asukkaat ja opiskelijat ovat kaikki edesauttaneet menestystämme. Meillä on lisäksi osaavia ja innostuneita toimijoita, kuten Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ja Suomen suurimpiin kuuluva biovoimalaitos Kaukaan Voima Oy sekä lukuisia kasvuyrityksiä. Tällainen kansainvälinen arvostus kannustaa edelleen tiivistämään yhteistyötä”, sanoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

Lappeenranta 2028 -strategian yhtenä tavoitteena on, että Lappeenrannasta kehittyy ympäristöä säästävän toiminnan mallikaupunki, jossa elinkeinoelämän innovatiivisen kasvun halutaan nousevan puhtaasta elinympäristöstä ja jätteettömästä maailmasta.

Kapkaupunki nimettiin voittonsa myötä kansainväliseksi Earth Hour -pääkaupungiksi. Maailman suurinta ilmastotempausta, WWF:n Earth Houria, vietetään jälleen tänä lauantaina klo 20.30–21.30.

WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa valittiin myös yleisön suosikki, jota ihmiset ympäri maailman saivat äänestää. Yleisön suosikeiksi ylsivät Kolumbian Medellin ja Thaimaan Khunan.

Tiedoksi toimituksille:

14 kilpailun parasta kaupunkia (aakkosjärjestyksessä):

  • Belo Horizonte, Brasilia
  • Brussels Capital Region, Belgia
  • Chicago, Yhdysvallat
  • Coimbatore, Intia
  • Edmonton, Kanada
  • Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
  • Kööpenhamina, Tanska
  • Lappeenranta, Suomi
  • Mexico City, Meksiko
  • Monteria, Kolumbia
  • Muangklang, Thaimaa
  • Semarang, Indonesia
  • Soul, Etelä-Korea
  • Tukholma, Ruotsi

Earth Hour City Challenge -kilpailun tuomaristo:

  • Gino Van Begin, Secretary General of ICLEI
  • Martha Delgado, General Director of the Secretariat of the Global Cities Covenant on Climate
  • Seth Schulz, Director Research, C40 Cities Climate Leadership Group
  • Christiana Figueres, UNFCCC Executive Secretary
  • Simon Giles, Senior Principal Intelligent Cities, Accenture Global, Accenture
  • Dan Hoornweg, Professor and Jeff Boyce Research Chair, University of Ontario Institute of Technology
  • Gil-Hong Kim, Director, Sustainable Infrastructure Division, Asian Development Bank
  • Aromar Revi, Director, Indian Institute of Human Settlements
  • Alexandre Meira da Rosa, Manager, Infrastructure and Environment, Inter-American Development Bank

Lisätietoja:

Tiedottaja Katja Rönkkö, WWF Suomi, 040 7230208

Lappeenrannan seudun ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen, 0400 815284