Ravintolat tarjoavat entistä kestävämpää kalaa

Lähes kolmannes suomalaisista ravintoloista on muuttanut kalavalikoimiaan vastuullisemmiksi viimeisen kahden vuoden aikana. Ravintolapäälliköistä yli puolet on sitä mieltä, että asiakkaat ovat kiinnostuneita kalan ja äyriäisten alkuperästä.

Tiedot ilmenevät WWF:n teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin suomalaisten ravintoloiden kala- ja äyriäistarjonnan ympäristövastuullisuutta. Kyselyssä haastateltiin 200 ravintolapäällikköä ja ravintoloiden toiminnasta vastaavaa henkilöä.

27 % suomalaisista ravintoloista on muuttanut kala- ja äyriäisvalikoimiaan vastuullisemmiksi kuluneen kahden vuoden aikana. Näistä suurin osa (72 %) on lisännyt valikoimissaan lähikalan osuutta ja yli puolet (52 %) on lisännyt ympäristösertifioitujen kalatuotteiden määrää. Muutoksia tehneistä ravintoloista 35 % on luopunut tuoreen tonnikalan, puna-ahvenen tai muun WWF:n kalaoppaassa punaisella listalla olevan lajin käytöstä.

Lähes neljännes (22 %) ravintoloista, joissa muutoksia ei ollut tehty viimeisen kahden vuoden aikana, kertoi tehneensä vastuullisia valintoja jo aikaisemmin. Monessa ravintolassa (27 %) asiaa ei kuitenkaan koettu tärkeäksi.

”Ravintoloitsija on vastuussa siitä, että asiakkaalle ei tarjota ylikalastettuja lajeja hänen tietämättään. Valistunutkaan asiakas tuskin pöytään istuttuaan vaihtaa ravintolaa ruokalistan epäilyttävän kalatarjonnan vuoksi – mutta ei ehkä tule uudelleen. Jo puolet suomalaisista tuntee WWF:n kalaoppaan”, kertoo meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

Ekologinen kestävyys vaikuttaa ravintoloiden kalavalintoihin (61 %), mutta kaikkein tärkeimmäksi kriteeriksi sen luokitteli vain kaksi prosenttia. Tärkein hankintakriteeri on tuoreus ja laatu (51 %).

”Tuoreus ja laatu ostokriteereinä kulkevat onneksi käsi kädessä lähikalan käytön kanssa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta WWF suosittelee lähivesien kalaa, ja uhanalaisia lajeja korvaavia kestäviä vaihtoehtoja on aina olemassa.”

WWF:n tavoitteena on, että vuoden 2015 loppuun mennessä Suomessa on myytävänä vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa. Tähän tavoitteeseen on sitoutunut lähes 50 yritystä ja toimijaa. Mukaan voi liittyä osoitteessa www.wwf.fi/kalaopas.

”Juuri ravintoloita kaivataan lisää mukaan sitoutumaan tähän tavoitteeseen! Kalaopas auttaa hankintojen vastuullisuuden parantamisessa varsinkin niitä pienempiä toimijoita, joilla ei ole resursseja omaan selvitystyöhön”, Vilhunen kertoo.

WWF:n kalaoppaan vuoden 2014 päivitys julkaistaan maaliskuussa. Se tarjoaa entistä tarkempaa tietoa eri kalojen alkuperän eli pyyntialueiden ja -menetelmien vastuullisuudesta.

Kysely toteutettiin osana Euroopan kalatalousrahaston osarahoittamaa Kestävällä kalalla -hanketta.

Tutustu kyselyyn: www.wwf.fi/mediabank/5163.pdf

Tutustu WWF:n kalaoppaaseen ja kalakampanjaan: www.wwf.fi/kalaopas

Lisätietoja:

Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854

Suojeluasiantuntija Matti Ovaska, WWF Suomi, 040 727 3149