Sademetsää Suomen lihatiskeillä

”Suuret kauppaketjut, maahantuojat ja jalostajat päättävät siitä, miten soijaa tuotetaan ja millaista soijaa hankitaan jalostettavaksi miljoonien kulut­tajien ruokakoreihin. Suomalaisten rehu- ja lihatuottajien ja muiden soijaa hankkivien yritysten tulisi siirtyä ostamaan markkinoilla olevaa vastuullisesti tuotettua sertifioitua soijaa,” sanoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa.

”Lisäksi yritysten tulee osal­listua alan vastuullisuuden kehittämiseen ja etsiä soijaa korvaavia valkuaisrehun raaka-aineita”, Kiianmaa jatkaa. Soijan vastuulliselle tuotannolle ja hankinnalle on luotu Basel-standardi ja toista vastuullisen soijan tuotannon standardia (RTRS) testataan parhaillaan.

Soijaa tuotetaan rehuteollisuuden tarpeisiin. Yli 80 prosenttia maailman soijasadosta murskataan ja jalostetaan eläinrehuksi. On arvioitu, että noin 40 prosenttia EU:ssa kulutetusta soijasta käytetään sianrehuna. Sikojen ja broilerien lisäksi soijarehulla ruokitaan liha- ja lypsykarjaa, munintakanoja sekä kasvatettuja kirjolohia. Suomeen tuoduista soijajakeista noin 95 prosenttia käytetään eläinrehun raaka-aineena.

Lihan syönnin yleistyminen on johtanut soijan tuotannon nopeaan laajenemiseen Etelä-Amerikassa. Peltojen leviäminen on johtanut sademetsien hakkuisiin, joka on vaikuttanut haitallisesti paikallisten yhteisöjen elämään ja elinkeinoihin sekä kiihdyttänyt ilmastonmuutosta. Soijaviljelmien laajeneminen on lisäksi vaarantanut uhanalaisten lajien säilymistä, saastuttanut maaperää ja vesistöjä, tehnyt maasta viljelykseen kelpaamatonta sekä lisännyt met­säpaloja.

Teolliset soijaviljelmät ovat lisänneet paikallista työttömyyttä ja laadullista nälänhätää. Maankäyttöoikeuksien loukkaukset, pakko- ja lapsityövoima, orjuus, murhat, työntekijöiden oikeuksien polkeminen ja ristiriidat paikallisyhteisöjen kanssa ovat soijan tuotantoon liittyviä sosiaalisia ongelmia.

Soija on tärkeä osa monen kehittyvän valtion taloutta ja vientiä. Soijan tuo­tantoa tulee kehittää vastuulliseksi, jotta kaikki sidosryhmät hyötyvät maailman ruoan tuotannolle keskeisen kasvin viljelystä.

Euroopan Unioni on Kiinan jälkeen suurin kansainvälinen soijan tuontialue, ja Etelä-Amerikan soijantuottajien tärkein vientikohde. EU:n maahantuojilla, jalostajilla ja rehuntuottajilla onkin suuri vaikutusvalta siihen, kuin­ka soijaa tuotetaan.

Poliittiset päättäjät voivat mahdollistaa suomalaisen rehu- ja lihasektorin siirtymistä vastuullisuuteen ja tukea suomalaisen elintarviketeollisuuden kilpailukykyä entistä kansainvälisimmillä markkinoilla luomalla markkinoille uuden vastuullisuuden minimitason kansallisella biomassan kestävyyslainsäädän­nöllä.

Suomalaiset kuluttajat kykenevät tehokkaimmin pienentämään kielteisiä soijankulutuksesta aiheutuvia vaikutuksiaan Etelä-Amerikan ympäristöön lisäämällä kasvisten osuutta ruoassaan ja kysymällä tuottajilta soijan alkuperästä.

WWF Suomen raportti: Sademetsää lihatiskillä – Soijan tuotannon ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset.

Lisätietoja:
Sampsa Kiianmaa, ohjelmavastaava, WWF Suomi, 050 542 7017, sampsa.kiianmaa@wwf.fi

Vuosi 2010 on YK:n kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi. WWF:n työskentelee sisukkaasti ja pitkäjänteisesti, jotta luonnon monimuotoisuuden jatkuva väheneminen voidaan pysäyttää, ja siten rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.

Lisätietoja medialle:

• Vuonna 2008 soijaa tuotettiin 220 miljoonaa tonnia. Suurimmat tuottajat olivat Yhdysvallat Brasilia ja Argentiina.
• Väestönkasvun ja elintason nousun odotetaan lisäävän globaalia soijankysyntää 300 miljoonaan tonniin vuoteen 2020 mennessä, jolloin sekä Kiinan että EU:n soijantuonti olisi yli 40 miljoonaan tonnia vuosittain.
• Uusien soijaviljelmien tieltä on raivattu etenkin Amazonin sademetsää, Cerrado- ja Cha­co-savanneja sekä viimeisiä Atlantin rannikkosademetsiä.
• Karjatalouden laajeneminen on Amazonin sademetsien hakkuiden merkittävin suora syy ja soijavil­jelmien laajeneminen tärkein metsäkatoa aiheuttava epäsuora syy. Viime vuosina tuhotuista Ama­zonin sademetsäalueista jopa 80 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan soijan viljelymaana.
• Etelä-Amerikan metsäkato on kaksi kertaa nopeampaa kuin maailmassa keskimäärin. Soijan tuo­tantomaissa metsäkato voi olla vielä sitäkin suurempaa. Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa ja Paraguayssa metsää raivataan keskimäärin 3,7 miljoonaa hehtaaria vuosittain. Alue vastaa Alan­komaiden pinta-alaa.
• Maailman soijasadosta 83 prosenttia murskataan mekaanisesti tai kemiallisesti. Soijapapujen murskaaminen tapahtuu pääasiassa tuotantomaissa. Murskatuista soijapavuista syntyy soijamas­saa (78 prosenttia) rehuteollisuudelle, raakasoijaöljyä (18 prosenttia) ja soijakuituja (hull) (3 pro­senttia). Raakasoijaöljystä jatkojalostetaan soijaöljyä sekä lesitiiniä, joka on yleinen emulgointiaine esimerkiksi suklaassa, valmiskastikkeissa, margariineissa ja pikkusuolaisissa.
• Viimeisen viiden vuoden aikana Suomeen maahantuodun rehusoijan määrä on vaihdellut 150–200 miljoonan kilon välillä ollen vuonna 2009 168 miljoonaa kiloa. Maahantuoduista soija­jakeista 98 prosenttia tuotiin rehuteollisuuden tarpeisiin.
• Suomessa valmistettiin vuonna 2005 tuotantoeläinten rehuseoksia 1 486 milj. kg. Soijan osuus eläinten rehusta vaihtelee eläimen iän mukaan. On arvioitu, että EU:n maahantuodusta soijasta 41 prosenttia päätyy sianrehuun, 32 prosenttia broilerinrehuun, 10 prosenttia munintakanojen rehuun ja 13 prosenttia naudanrehuun. Teollisen rehun kysynnän odotetaan kasvavan Suomessa maltillisesti erityisesti maitotilojen kysynnän vetämänä.
• Suomen rehuteollisuus on erittäin keskittynyttä. Kaksi rehuvalmistajaa tuottaa 80 prosenttia Suomen noin 25 000 rehua käyttävän tilan rehusta. Eläinrehujen jälleenmyyntiä hallitsee niin ikään kaksi toimijaa: S-Ryhmän Agrimarket ja Keskon K-Maatalous.
• Sianlihamarkkinoilla, jonka arvioi­daan olevan EU:n suurin soijan käyttösektori, vuonna 2007 Suomen merkittävimmät toimijat tuotantomääri­en perusteella olivat Atria (35–55 prosenttia) ja HK (noin 40 prosenttia).