Sähköautot energiatehokas ratkaisu liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen

Täysin tai osittain sähköverkosta voimansa saavat autot ovat merkittävästi energiatehokkaampia ja tuottavat vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin nestemäisiä polttoaineita käyttävät autot, todetaan WWF:n tuoreessa tutkimuksessa. Uusiutuvien energialähteiden lisääntyminen energiantuotannossa tulee vielä entisestään parantamaan sähköautojen ilmastoystävällisyyttä.

WWF:n tuoreen Plugged-in: The End of Oil Age -raportin mukaan sähköautojen määrän voimakas kasvu ei lisäisi myöskään sähköntuotantokapasiteetin tarvetta, sillä sähköautoja ladataan lähinnä öisin, jolloin sähkönkulutus on muuten pientä.

Sähköautot ovat kolme kertaa vetyautoja ja jopa neljä kertaa normaaleja polttomoottoriautoja energiatehokkaampia. Vaikka sähköautojen käyttämä sähkö olisi tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, niiden käyttäminen on tutkimuksen mukaan selvästi bensiinillä tai dieselillä kulkevaa autoa ilmastoystävällisempää.

Peräti 95 % kaikista maailman kuljetuksista ja henkilöliikenteestä on riippuvaista öljystä. Luku on korkeampi kuin millään muulla liiketoiminta-alalla. USA:ssa, Kiinassa, Intiassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa öljyriippuvuudesta on koetettu päästä eroon esimerkiksi nesteyttämällä polttoainetta hiilestä. Tutkimuksen tekijän Gary Kendallin mukaan nämä hiilipolttoaineet ovat kuitenkin äärimmäisen saastuttavia, energiatehottomia ja kalliita.

“Meidän kaikkien pitää kävellä, pyöräillä sekä käyttää raide- ja bussiliikennettä enemmän. Siitä huolimatta autot tulevat säilymään tärkeänä liikkumismuotona myös tulevaisuudessa. Autojen tulee siis olla paljon energiatehokkaampia – pienempiä, kevyempiä ja aerodynaamisempia – ja niiden täytyy saada voimansa sähköstä”, kommentoi puolestaan kansainvälisen WWF:n pääjohtaja James Leap.

Maailmalla Tanska ja Israel ovat jo solmineet valtakunnallisen sopimuksen jakeluverkoston kehittämiseksi. WWF toivoo, että Suomessa tehdään samoin. Jakeluverkostoa tarvitaan, sillä sähköauton akun lataaminen täyteen normaalista pistorasiasta kestää noin kahdeksan tuntia.

Suomessa on käynnissä sähköautohanke, jonka sivuilla www.sahkoautot.fi voi ilmoittaa, millaisen sähköauton haluaisi ostaa. Sähköautot muunnetaan polttomoottoriautoista ja ensimmäisenä mallina tulee olemaan Toyota Corolla. Kolme vuotta käytetyllä rungolla ja uudella sähkötekniikalla varustetun Corollan tavoitehinta on sama kuin vastaavan uuden auton hinta Suomessa. Perusmallissa toimintasäde on 150 km ja noin 7 000 euron lisähintaan on mahdollista kasvattaa toimintasäde 300 kilometriin. Sadan kilometrin ajo maksaa alle 1,5 euroa, joten ajomääristä riippuen säästöä voi syntyä tuhatkin euroa vuodessa. ABC-huoltamoketju selvittää parhaillaan mahdollisuuksia sähköautojen lataukseen huoltamoillaan.

Lisätietoja:
WWF Suomi / ilmasto-ohjelman päällikkö, Karoliina Auvinen, gsm 050 330 5418, etunimi.sukunimi@wwf.fi
WWF European Policy Office / Gary Kendall, +322 7438816, gsm +32 499 539732, gkendall@wwfepo.org