Suurpedot

Ahma

Ahma (Gulo gulo) on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Suomen vähimmäisahmakanta on noin 150 yksilöä. Euroopassa lajia esiintyy enää vain Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. WWF työskentelee ahman pelastamiseksi.

WWF suojelee ahmoja

WWF suojelee ahmaa muun muassa seuraavin keinoin:

• edistää ahman poroille aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmän uudistamista (ks. lisätietoa alla)
• on mukana Euroopan suurpetojen tilanteen ja suojelun parantamiseksi tehdyssä aloitteeessa (LCIE, Large Carnivore Initiative for Europe), joka auttaa ahmaa ja muita suurpetoja 
• suojelee ahman elinympäristöjä
• valistaa ahman uhkatekijöistä ja
• pyrkii ehkäisemään ahman salametsästystä. Tutustu WWF:n tekemään selvitykseen Ahmojen salakaadot Suomessa (pdf-tiedosto, 1563 kt).

Levinneisyys ja elinympäristö

Ahma elää pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ja tundravyöhykkeellä ympäri pohjoisen pallonpuoliskon.

Laajan elinalueen vaativa ahma karttaa asuttuja seutuja. Uroksen elinpiiri saattaa kattaa useita tuhansia neliökilometrejä. Naaras tyytyy satojen neliökilometrien alueeseen.

Nykyisin ahmoja elää Suomessa harvakseltaan maan pohjois- ja itäosien erämaissa.. Lisäksi ahmaa on siirtoistutettu Suomenselälle. Siellä kanta on kuitenkin hyvin pieni eikä sen säilymisestä ole takeita.

Kannan koko

Vielä sata vuotta sitten ahma oli huomattavasti runsaslukuisempi. Ahmoja arvioidaan nykyisin olevan jäljellä:

• Suomessa n. 150
• Ruotsissa 250 - 300
• Norjassa 200 - 250
• Venäjän Euroopan-puoleisessa osassa n. 1 500 

Ominaispiirteet

Tanakkarakenteinen ahma on suurin näätäeläimemme. Uros on naarasta selkeästi kookkaampi. Aikuisen ahman tyypilliset mitat ovat:

• paino: 8-28 kg
• korkeus: 40 cm
• pituus: 70-80 cm ja
• hännän pituus: 15-25 cm.

Ahma on hyvin hidas lisääntymään. Naaraat tekevät poikasia ensimmäisen kerran vasta 3-4-vuotiaina. Välivuodet poikastentuotossa ovat tavallisia. Naaras synnyttää maalis-huhtikuussa 2-4 poikasta lumen alle kaivettuun pesään. Poikaset seuraavat emoaan seuraavaan syksyyn saakka.

Ravinto

Ahma on pääsääntöisesti raadonsyöjä. Se on kömpelö saalistaja muihin suurpetoihin verrattuna. Ahman ruokalistalle kuuluvat:

• porot
• hirvet (susien tappamat)
• keskikokoiset hirvieläimet, kuten metsäpeurat
• jänikset
• jyrsijät
• linnut ja
• lampaat.

Otollisissa lumiolosuhteissa ahma pystyy tappamaan poroja tehokkaasti. Ahman luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu, että se tappaa useita eläimiä kerralla ja kätkee lihaa huonompien saalisaikojen varalle. Tästä on syntynyt virheellinen mutta sitkeästi elävä käsitys, että ahma tappaisi poroja "huvikseen".

Suomen poronhoitoalueella ahma aiheuttaa merkittäviä porovahinkoja. WWF ajaa aktiivisesti ahman ja muiden suurpetojen poroille aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmän uudistamista. WWF esittää, että korvaukset maksettaisiin alueella elävän ja lisääntyvän suurpetokannan koon perusteella. Tällainen korvausjärjestelmä on Suomessa käytössä maakotkalla ja mm. Ruotsissa myös ahmalla.Toistaiseksi korvauksia ahman tappamista poroista maksetaan ahman tappamien porojen lukumäärään perustuen.

Uhkat

Ahma on Suomessa ympärivuotisesti rauhoitettu. Ahman tulevaisuutta uhkaavat:

• laiton pyynti
• pieni populaatiokoko
• pirstoutunut levinneisyys
• geneettisen vaihtelun vähäisyys, koska populaatiot eristyneitä toisistaan ja
• riippuvaisuus muiden suurpetojen, etenkin susien, esiintymisestä, koska ahma on haaskansyöjä.

Laitonta pyyntiä pidetään ylivoimaisesti suurimpana uhkatekijänä ahmakannallemme. Lue WWF:n tekemä selvitys ahman laittomasta pyynnistä Suomessa: Ahmojen salakaadot Suomessa (pdf-tiedosto, 1563 kt).

Tiesitkö, että..

• Ahma on maalla elävistä näätäeläimistä suurin.
• Ahman voimakas purenta murtaa suurenkin luun ja uppoaa myös jäätyneeseen lihaan.
• Ahma kulkee hyppien tai laukaten ja osaa myös kiivetä puuhun.
• Ahma saattaa syödä myös kettuja.
• Ahman nimi viittaa sen näätäeläimelle tyypilliseen taipumukseen tappaa useita eläimiä kerralla varastoon (ahmatti).
• Ahma saattaa piilottaa saalisporonsa pään, jolloin porovahinkoa on vaikea todentaa. 

Ilves

Ilves (Lynx lynx) on yksi laajimmalle levinneistä kissaeläimistä. Se on kuitenkin harvinaistunut monilla elinalueillaan ja Suomessa ilves on luokiteltu vaarantuneeksi.

WWF suojelee ilveksiä

WWF suojelee ilveksiä muun muassa seuraavin keinoin:

• on mukana Euroopan suurpetojen tilanteen ja suojelun parantamiseksi tehdyssä aloitteessa (LCIE, Large Carnivore Initiative for Europe), joka auttaa ilveksiä ja muita suurpetoja
• suojelee ilveksen elinympäristöjä
• valistaa ilveksen uhkista
• ottaa kantaa ilveksen pyyntilupakiintiöihin ja
• pyrkii ehkäisemään ilveksen salametsästystä.

Levinneisyys ja elinympäristö

Ilvekset ovat Euroopassa levittäytyneet:

• Skandinavian maihin
• Baltian maihin
• Venäjälle sekä
• harvalukuisina Keski- ja Etelä-Eurooppaan.

Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Ilveskantamme on rauhoituksen myötä runsastunut. Lajia tavataan nykyään lähes koko maassa.

Ilves elää pääsääntöisesti metsissä, mutta sitä tavataan myös puoliaavikolla ja tundralla. Suomen ilveksille vaikeakulkuiset louhikko- ja mäkimaastot tuntuvat olevan erityisen mieluisia.

Ilveksen elinpiirin koko vaihtelee sadasta tuhanteen neliökilometriin. Vaikka ilveksiä elelee myös asutusten liepeillä ja taajamametsissä, niitä onnistuu näkemään vain harvoin. Ilvekset ovat ihmisarkoja yksineläjiä, jotka liikkuvat yleensä öisin tai hämärän turvin.

Kannan koko

Ilveksiä arvioidaan olevan Suomessa (lokakuu 2010) n. 2 300-2500 yksilöä.

Ominaispiirteet

Ilvesuros on ilvesnaarasta suurikokoisempi. Aikuisen ilveksen tyypilliset mitat ovat:

• pituus: 70-130 cm
• paino: 8-30 kg

Ilves on notkea ja äänettömästi liikkuva saalistaja. Sen laajaan ruokavalioon kuuluvat mm.:

• pikkujyrsijät
• jänikset
• metsäkanalinnut
• peurat
• porot
• joskus lampaat, kissat ja koirat.

Ilvesnaaras tulee kiimaan helmi-maaliskuussa. Se synnyttää 2-3 poikasta 63-72 päivää kestävän kantoajan jälkeen. Pennut ovat emostaan riippuvaisia seuraavaan kevääseen saakka. Ilvekset elävät luonnossa korkeintaan 17-vuotiaiksi.

Uhkat

Ilveksellä ei ole luontaisia vihollisia ihmistä lukuun ottamatta. Ilvestä uhkaavat:

• sopivien elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen
• saaliseläinten väheneminen
• liian suuret metsästyskiintiöt ja
• salametsästys.

Ilves kuuluu Euroopan komission luontodirektiivin IV-liitteen lajeihinSuomalaiset suhtautuvat ilvekseen muita suurpetojamme myönteisemmin, mutta tämäkään laji ei ole säästynyt vainolta. Moni ilves joutuu edelleen salametsästyksen uhriksi.

Tiesitkö, että…

• Laajasta levinneisyydestä johtuen ilvekselle on kuvattu parhaimmillaan jopa 11 alalajia.
• Ilves saalistaa tarkan kuulonsa ja näkönsä avulla. Sen hajuaisti on heikommin kehittynyt.
• Ilves saattaa peittää saaliinsa, vaikka ei aina palaisikaan sille.

Karhu

Karhu (Ursus arctos) elää Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on kahdeksasta karhulajista laajimmalle levinnyt. Sen elinympäristö vaihtelee lehti- ja havumetsistä kuiviin aroihin sekä arktiseen tundraan.

WWF suojelee karhuja

WWF suojelee karhuja esimerkiksi seuraavin toimin:

• on mukana Euroopan suurpetojen tilanteen ja suojelun parantamiseksi tehdyssä aloitteessa (Large Carnivore Initiative for Europe, LCIE)
• suojelee karhun elinalueita monien hankkeiden avulla mm. Venäjällä
• pyrkii ehkäisemään karhun salametsästystä
• ottaa kantaa karhun pyyntilupakiintiöihin ja
• on osallistunut Itävallassa karhukannan lisäämiseen siirtoistutuksin.

Kannan koko

Maailmanlaajuisesti karhu ei ole uhanalainen, mutta Suomessa se on luokiteltu vaarantuneeksi. Karhuja arvioidaan olevan Suomessa 1 500 - 1 600.

Levinneisyys Suomessa

Karhuja elää koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kanta on vahvin Itä-Suomessa. Lajia tavataan kuitenkin säännöllisesti myös Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Karhut liikkuvat enimmäkseen öisin tai hämärän turvin. Kesäisin uroskarhut saattavat vaeltaa jopa useita satoja kilometrejä lyhyessä ajassa. Naaraskarhut pentuineen puolestaan elävät tietyllä, muutaman sadan neliökilometrin suuruisella alueella.

Ominaispiirteet ja elintavat

Karhun pituus vaihtelee metristä jopa lähes kolmeen metriin. Aikuiset urokset painavat tavallisesti 47–300 kg ja naaraat 45–170 kg.

Karhut nukkuvat talviunta noin puoli vuotta. Tuona aikana ne elävät syksyllä keräämänsä ihonalaisen rasvakerroksen turvin. Talviunen aikana karhut voivat laihtua jopa puolet syksyn painostaan.

Karhunaaras tulee sukukypsäksi noin viiden vuoden vanhana. Se synnyttää yhdestä neljään poikasta 2–4 vuoden välein. Karhulla on viivästynyt sikiönkehitys: alkion kehitys pysähtyy hedelmöittymisen jälkeen ja alkio kiinnittyy kohtuun vasta myöhemmin. Näin poikaset syntyvät talvipesään tammi-maaliskuussa, jolloin niiden selviytymismahdollisuudet ovat paremmat kuin jos ne syntyisivät syystalvella. Poikaset pysyttelevät emonsa seurassa seuraavaan kevääseen asti.

Luonnossa karhu elää 20–30-vuotiaaksi.

Ravinto

Karhut ovat kaikkiruokaisia. Karhut syövät lihaa erityisesti keväällä ja alkukesällä, jolloin muuta ravintoa on niukasti tarjolla. Kesällä ja alkusyksyllä marjat muodostavat pääosan niiden ravinnosta.

Karhujen ruokalistalle kuuluvat esimerkiksi:

• marjat, kasvien juuret, lehdet
• hunaja
• vilja
• haaskat
• ruoan tähteet
• kalat
• muurahaiset, toukat
• pikkunisäkkäät
• hirvet
• porot ja
• karja.

Uhkat

Ihminen on karhun ainoa vihollinen. Karhu tarvitsee laajan elinpiirin löytääkseen tarpeeksi ravintoa ja välttääkseen ihmistä. Karhuille sopivat elinympäristöt ovat kuitenkin kutistuneet ja pirstoutuneet:

• asutuksen leviämisen
• metsätalouden ja
• teiden rakentamisen seurauksena.

Eristyksiin jääneet pienet populaatiot ovat vaarassa hävitä. Ahtaalle joutuneiden yksilöiden ravinnonsaanti vaikeutuu. Tämän seurauksena ne usein tappavat normaalia enemmän karjaa ja joutuvat näin karjankasvattajien vainon kohteeksi.

Joillakin alueilla salametsästys uhkaa karhukantoja. Karhun ruumiinosien (rasva, aivot, selkäydin ja erityisesti sappineste) kysyntä itämaisen lääketieteen tarpeisiin on johtanut salametsästyksen kasvuun Venäjällä.

Karhut ovat hitaita lisääntymään. Siksi kannat toipuvat hitaasti ihmisen aiheuttamasta kuolleisuudesta.

Tiesitkö, että…

• Ketterä karhu on hyvä uimaan ja kiipeämään.
• Karhu peittää haaskansa ja palaa sille usein syömään.
• Karhu pyrkii väistämään ihmistä lähes poikkeuksetta.

Susi

Suden (Canis lupus) levinneisyys oli aikoinaan laajempi kuin yhdelläkään toisella maalla elävällä nisäkkäällä. Susia eli melkein koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sudet kuitenkin hävitettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvulla Keski- ja Pohjois-Euroopasta. Myös Suomesta laji oli vaarassa kadota järjestelmällisen vainon seurauksena, ja edelleenkin susi on Suomessa erittäin uhanalainen.

WWF suojelee susia muun muassa seuraavin keinoin:

• on mukana Euroopan suurpetojen tilanteen ja suojelun parantamiseksi tehdyssä aloitteessa (LCIE, Large Carnivore Initiative for Europe), joka auttaa susia ja muita suurpetoja
• suojelee susien elinympäristöä
• antaa lausuntoja mm. suden pyyntimääristä sekä
• pyrkii löytämään keinoja petovihan vähentämiseen.

Kannan koko ja levinneisyys

Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja kanta on muutaman viime vuoden aikana salametsästyksen ja ylimitoitettujen pyyntilupamäärien myötä kääntynyt noin 250 yksilön tasolta jyrkkään, huolestuttavaan laskuun. Suomen susikannaksi arvioidaan enää noin 140 yksilöä.

Susia tavataan Suomessa nykyään lähes koko maassa. Runsaimmat kannat sijoittuvat itärajan tuntumaan.

Susi on Euroopan toiseksi suurin peto karhun jälkeen. Euroopan suurimmat susipopulaatiot elävät Itä-Euroopassa.

Ominaispiirteet

Susiuros on naarasta suurikokoisempi. Suden tyypillisiä piirteitä ovat:

• paino: yleensä 20–50 kg, joskus jopa yli70 kg
• pituus:100–140 cm
• hartiakorkeus: 65–80cm ja
• väri: ruskean- ja kellanharmaa; voi olla myös valkoinen, punertava, ruskea tai musta.

Susi muistuttaa pystykorvaista koiraa, mutta sen erottaa koirasta muun muassa vinot silmät sekä yleensä suorana roikkuva häntä.

Elintavat ja -ympäristö

Sudet ovat hyvin sosiaalisia. Ne elävät 2–15 yksilön laumoissa. Lauma koostuu yleensä johtajaparista sekä näiden jälkeläisistä. Laumanjäsenten keskinäiset siteet ovat vahvat.

Sudet kommunikoivat keskenään asennoin, elein, ilmein, hajumerkein sekä ulvomalla.

Sudet ovat hyvin sopeutuvaisia. Niiden sanotaan pärjäävän kaikkialla, missä ruokaa on riittävästi ja ne saavat olla ihmisen vainolta rauhassa.

Euroopassa sudet viihtyvät parhaiten metsissä, mutta niitä elää myös niin Keski-Espanjan kuumilla tasangoilla kuin pohjoisen karulla tundrallakin. Susilauman reviirin koko määräytyy ravintotilanteen ja susitiheyden perusteella. Suomessa reviirit ovat keskimäärin 700–900 km2:n laajuisia.

Lisääntyminen

Susi tulee sukukypsäksi kaksivuotiaana. Yleensä vain lauman johtajauros ja -naaras lisääntyvät.

Pentuja syntyy kaivettuun pesäluolaan yleensä 3–6. Kymmenenkin pennun poikueita esiintyy. Sudenpentujen kuolleisuus on korkea. Pahimmillaan jopa puolet poikasista saattaa menehtyä loisten, sairauksien tai ravinnon puutteen vuoksi.

Ravinto

Susi on kestävä ja tarkka-aistinen peto. Se saalistaa pääsääntöisesti laumassa. Se on opportunistinen lihansyöjä, joka ei turhia nirsoile. Saatavuudesta riippuen suden saaliseläimiin lukeutuvat:

• jyrsijät
• jänikset
• linnut
• peurat
• hirvet
• porot
• lampaat ja
• toisten petojen haaskat.

Uhkat

Suden suurimmat uhkat ovat:

• salametsästys ja ylimitoitetut pyyntilupamäärät sekä
• sopivien elintilojen väheneminen.

Sudella ei ole luontaisia vihollisia, mutta ihminen on vainonnut sitä kautta aikojen. Lajia on pelätty ja vihattu sen ihmisille ja kotieläimille aiheuttaman uhan vuoksi. Myös erilaiset myytit ja tarinat ovat ruokkineet susivihaa.

Suomessa susi rauhoitettiin 1973. Sen metsästäminen on luvanvaraista, mutta joissakin maissa lajia saa edelleen metsästää rajoituksetta. Salametsästys on laajalle levinnyttä. Se on luultavasti suurin yksittäinen susien kuolinsyy Euroopassa.

Sopivien elintilojen väheneminen on toinen sutta uhkaava tekijä. Sudet pystyvät elämään tiheänkin ihmisasutuksen liepeillä. Ne tarvitsevat kuitenkin myös rauhallisia luonnonalueita, joille vetäytyä tarvittaessa.

Tiesitkö, että…

• Susi on villeistä koiraeläimistä suurin.
• Sudet ulvovat muun muassa vartioidessaan reviiriänsä, kootessaan laumaansa tai lähtiessään saalistamaan.
• Yksinäinenkin susi kykenee kaatamaan hirven.
• Pohjois-Amerikassa on tavattu jopa 30 suden laumoja.