WWF suojelee valkoselkätikkoja
WWF suojelee nykyisin valkoselkätikkoja muun muassa seuraavin keinoin:
- osallistuu pesintöjen laskentaan yhdessä Metsähallituksen kanssa ja
- suojelee valkoselkätikan elinympäristöä, vanhoja lehtimetsäekosysteemejä. Niissä asuu myös monia muita uhanalaisia lajeja.
WWF aloitti valkoselkätikan suojelutyön vuonna 1987 ja perusti valkoselkätikkatyöryhmän. Vuonna 2003 valkoselkätikkakannan seurantavastuu siirtyi Metsähallituksen luontopalveluille.
Ennen kuin vastuu valkoselkätikan suojelutyöstä siirtyi ympäristöviranomaisille, WWF:n valkoselkätikkatyöryhmä:
- hoiti talviruokintaa kymmenillä paikkakunnilla valkoselkätikkojen ja muiden talvehtivien lintujen elämän helpottamiseksi
- kartoitti valkoselkätikan reviirejä, etsi pesiä ja rengasti poikasia
- osallistui valkoselkätikan elinympäristöjen hoidon suunnitteluun ja kunnostustalkoisiin
- avusti ympäristöviranomaisia ja
- tiedotti.
Kannan koko
Valkoselkätikka on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Kanta on Suomessa (v. 2011) noin 150 pesivää paria.
Vuonna 2011 Metsähallituksen, WWF:n, alueellisten ympäristökeskuksien ja lintuharrastajien yhteisissä selvityksissä löytyi 101 varmaa valkoselkätikan pesintää:
- Etelä-Karjalasta 27
- Pohjois-Karjalasta 12 pesintää
- Keski-Suomesta 10
- Etelä-Savosta 7
- Päijät-Hämeestä 7
- Pohjois-Savosta 3
- Kymenlaaksosta 2 ja
- Pirkanmaalta 1.
Välitön kannan taantuminen näyttää pysähtyneen. Osa uudisreviireistä ei todennäköisesti kuitenkaan jää pysyviksi, sillä elinpiirien laatu ja määrä ei kaikilla paikkakunnilla takaa pitkää tulevaisuutta. 1940- ja 50-lukujen vaihteessa pareja oli 900.
Ominaispiirteet
Valkoselkätikan ominaispiirteitä ovat:
- pituus: 25–28 cm
- paino: 90 g
- väritys: koiraalla kirkkaanpunainen päälaki ja pyrstön alapuoli; selässä valkoinen poikittain kulkeva raidoitus mustalla pohjalla.
Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat hyönteisten toukat. Se etsii niitä lahoista puista.
Elinympäristö
Vanhat koivuvaltaiset lehtimetsät ovat parhaita valkoselkätikan elinympäristöjä. Lahopuuta pitää olla runsaasti pökkelöinä ja maapuina. Laji on nimittäin erikoistunut käyttämään lahossa lehtipuuaineksessa elävien hyönteisten, erityisesti kovakuoriaisten, toukkia ravinnokseen.
Valkoselkätikka kovertaa pesäkolonsakin ydinlahon pehmentämään runkopuuhun, tavallisimmin koivuun tai haapaan, joskus myös tervaleppään.
Uhkat
Valkoselkätikkaa uhkaa vanhojen lehtipuuvaltaisten, runsaasti lahopuustoa sisältävien metsien väheneminen metsätalouden ja kuusettumisen myötä.
Lajille ei ole tarpeeksi sopivia pesimämetsiä ja talvisen ravinnonsaannin turvaavia elinympäristöjä. Nuorten valkoselkätikkojen selviytyminen ensimmäisestä talvestaan on onnen kauppaa.
Vanhoja lehtipuuvaltaisia metsiä on uudistettu tehokkaasti viimeisten 40 vuoden aikana havupuiden kasvatusta varten. Lähes 80 % valkoselkätikan levinneisyysalueen kypsään ikään varttuneista, lahopuustoisista lehtimetsistä on hävitetty 1950-luvulta lähtien.
Natura 2000 -ohjelma auttaa valkoselkätikkoja
Natura 2000 -ohjelma varmistaa valkoselkätikan tärkeimpien pesimäalueiden ja muiden merkittävien elinpiirien suojelua.
Suojelusuunnitelman tavoitteena on pysäyttää kannan väheneminen ja luoda mahdollisuudet elinvoimaisen ja uudistuvan populaation syntymiselle. Se edellyttää riittävän laajan ja edustavan suojelualueverkoston perustamista. Lisäksi metsäsuunnittelua pitää kehittää luontopainotteisesti siten, että valkoselkätikan elinmahdollisuudet otetaan huomioon myös talousmetsien käytössä.
Tiesitkö, että...
- Valkoselkätikan soidin ajoittuu maaliskuulle. Reviiriään puolustavien koirastikkojen rummutusta voi kuulla kuitenkin vielä kesäkuussakin.
- Valkoselkätikan tunnistaa sen selässä olevista valkoisista, vaakasuorista raidoista tai pitkäkestoisesta rummutusäänestä.
