Tietoa meistä

Tehtävämme on pysäyttää luonnon köyhtyminen. Tavoitteemme on rakentaa tulevaisuus, jossa luonto ja ihmiset elävät tasapainossa.

Miksi meitä tarvitaan?

Tiesitkö, että...

Kaikkien maailman ihmisten ekologinen jalanjälki on nykyisellään yhteensä puolitoista kertaa maapallon kantokykyä suurempi.

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa ja toimisto noin 50 maassa. Vuonna 1961 perustettu WWF on kasvanut pienestä, uhanalaisten lajien suojeluun keskittyvästä järjestöstä maailman vaikuttavimmaksi ympäristöjärjestöksi. Suomessa olemme toimineet vuodesta 1972.

Tehtävämme on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. Ratkaisemme maapallon vakavimpia ympäristöongelmia innostamalla ihmiset mukaan muutokseen ympäristömme ja hyvinvointimme puolesta sekä vakuuttamalla päättäjät ja yritykset muutoksen mahdollisuudesta ja välttämättömyydestä.

Viiden vuosikymmenen aikana olemme saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Olemme muun muassa:

  • suojelleet uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä
  • tehneet tutkimusta ja rahoittaneet sen tekemistä sekä
  • vaikuttaneet päätöksentekoon, yrityksiin ja ihmisten kulutuskäyttäytymiseen.

Voit lukea tarkemmin historiastamme ja saavutuksistamme täältä.

Merikotka syöksymässä veteen saaliin perässä.

WWF:n merikotkatyöryhmä perustettiin vuonna 1972, jolloin maamme suurimman petolinnun tilanne oli surkea. Kanta oli pienentynyt jatkuvasti 1900-luvun alusta lähtien. 1970-luvulla havaittiin, että pesivien lintujen lisääntymiskyky oli alentunut ympäristömyrkkyjen takia, ja esimerkiksi vuonna 1975 kuoriutui ainoastaan neljä poikasta. WWF:n merikotkatyöryhmä, joka koostui asiantuntijoista ja innokkaista lintuharrastajista, alkoi tehdä valistustyötä ja suojella pesäpaikkoja yhdessä maanomistajien ja viranomaisten kanssa. Kenties tärkein yksittäinen toimi merikotkan pelastamiseksi oli työryhmän aloittama talviruokinta, jonka avulla kotkille tarjottiin myrkytöntä ravintoa. Hiljalleen kanta elpyi. Nykyään poikasia syntyy vuosittain noin 500. Luonnonsuojelussa tarvitaan uskoa siihen, että mahdottomalta tuntuvat asiat voivat toteutua. Merikotkan pelastaminen sukupuuton partaalta on tällainen liki uskomaton menestystarina.

Vaikka olemme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia, samaan aikaan työsarkamme on kasvanut kasvamistaan. Tällä hetkellä on käynnissä ennennäkemätön ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto, joka uhkaa jopa miljoonaa eläin- ja kasvilajia. Samalla uhattuna on hyvinvointimme perusta, sillä olemme riippuvaisia luonnosta. 2020-luku on planeettamme kohtalon vuosikymmen. Niinpä seuraavien 10 vuoden aikana meidän pitää saavuttaa enemmän kuin edellisten 50 vuoden aikana yhteensä.

Vaikka tilanne on vakava, voimme onnistua luontokadon pysäyttämisessä. Teemme töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, suojelun lisäämiseksi ja ylikulutuksen lopettamiseksi. Vaikutamme kentällä ja kulisseissa, näytämme suuntaa ja löydämme ratkaisut yhteistyössä. Haluamme lisätä aktiivisesti ympäristön puolesta toimivien suomalaisten määrää merkittävästi ja auttaa heitä löytämään sopivimmat tavat toimia. Samalla vakuutamme päättäjät huomioimaan luonnon politiikassa ja yritykset siitä, että niillä on vastuu huolehtia luonnosta, jonka varaan niiden oma liiketoimintakin perustuu.

1. Vaikutamme päätöksentekoon

• Olemme mukana kaikissa merkittävimmissä kansainvälisissä ilmasto- ja ympäristökokouksissa vaikuttamassa niiden lopputulokseen.

• Suomessa vaikutamme mm. lakien valmisteluun ja hallituksen ohjelmiin; esimerkiksi nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu monia tavoitteitamme.

• Teemme yhteistyötä yritysten kanssa ja autamme niitä kehittämään toimintansa vastuullisuutta mm. säästämällä energiaa ja vähentämällä raaka-aineiden ja veden kulutusta.

• Edistämme vastuullisuudesta kertovia sertifikaatteja, kuten metsätalouden FSC:tä.

• Suomalaisyritykset vähentävät Green Office -ympäristöjärjestelmämme avulla kasvihuonekaasupäästöjään.

2. Toimimme kentällä

• Kehitysyhteistyöhankkeissamme tuemme yhteisö- ja kylämetsien perustamista ja metsien istutuksia sekä koulutamme paikallisia tekemään itse suojelutyötä.

• Ympäristökasvattajamme tekevät materiaaleja, joilla innostetaan koululaisia ympäristön suojeluun.

• Osana Itämeren suojelutyötä suunnittelemme ja rakennamme maanviljelijöiden kanssa maatalouden valumavesiä puhdistavia ja monimuotoisuutta lisääviä kosteikkoja.

• Suojelemme virtavesiä ja niissä asuvia lajeja poistamalla joista ja puroista turhia patoja ja ennallistamalla elinympäristöjä.

• Kolaamme vähälumisina talvina pesäkinoksia saimaannorpille ja laskemme niiden poikasia.

• Poistamme turhia patoja ja muita esteitä uhanalaisten vaelluskalojen tieltä ja kunnostamme kalojen lisääntymisalueita.

3. Tuotamme tietoa

• Joka toinen vuosi ilmestyvä Living Planet -raporttimme seuraa maapallon luonnon monimuotoisuuden tilan ja ihmisten ekologisen jalanjäljen kehitystä ja vaikutusta sekä esittää ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Tuotamme säännöllisesti myös muita selvityksiä ja raportteja.

• Seuraamme tiiviisti eri lajien, kuten uhanalaisten sarvikuonojen, orankien ja tiikereiden tilannetta ja tuotamme ratkaisuja niiden suojelemiseksi. Suomessa seuraamme esimerkiksi kiljuhanhen, itämerennorpan ja saimaannorpan kantoja.

4. Otamme ihmiset mukaan

Öljyntorjuntajoukkoihimme kuuluu Suomessa jo noin 8000 vapaaehtoista.

• Innostamme kuluttajia ympäristöystävällisempään kuluttamiseen tuottamalla tietoa paremmista valinnoista.

Talkooleireillämme kunnostamme joka kesä arvokkaita ja uhanalaisia suomalaisia perinneympäristöjä.

• Yhdessä meissä on voimaa: maailmanlaajuiseen Earth Hour -ilmastotempaukseemme osallistuu vuosittain lähes pari miljardia ihmistä.

WWF:n strategia 2021-2030

Tutustu strategiaamme

WWF:n strategia 2021-2030

Varojen käyttö

Jokaisesta WWF:lle lahjoitetusta eurosta käytetään noin 80 senttiä suoraan suojelutyöhön luonnon hyväksi. Vuosikertomuksemme ja tilinpäätöksemme löydät täältä.

Tutustu

Varojen käyttö

Jokaisesta WWF:lle lahjoitetusta eurosta käytetään noin 80 senttiä suoraan suojelutyöhön luonnon hyväksi. Vuosikertomuksemme ja tilinpäätöksemme löydät täältä.