Koulun ympäristötyö

Koulun ympäristöryhmän tehtävänä on saada koko kouluyhteisö ymmärtämään kestävän elämäntavan merkitys ja toimimaan sen mukaisesti. Mitä koulussa pitäisi muuttaa ja miten sen voisi tehdä hauskasti ja innostavasti?

Näin pääsette alkuun

Mikä on koulun ympäristöryhmä? Keitä siihen kuuluu? Mitä se tekee? Ja mikä on toiminnan tavoite? Tämä kaikki ja paljon muutakin selviää tästä Käpylän peruskoulussa kuvatusta videosta.

Ympäristöryhmä pystyyn! -opas

Sisältää perustiedot ympäristöryhmän merkityksestä, perustamisesta ja toiminnasta. Mukana vinkkejä ryhmäytymiseen, ensimmäisen kokouksen muistilista, esimerkki kokoontumisen kulusta, tapoja yhteiseen päätöksen tekoon sekä ohjeistusta ongelmatilanteiden ratkaisemiseen.

Idea- ja julistepohjat

Lomake, johon on helppo suunnitella yhden idean toteutus. Kerralla ei tarvitse kirjata kaikkea, vaan suunnitelmaan voi palata monta kertaa ja täydentää sitä.

Kun järjestätte tapahtumia tai haluatte tiedottaa toimistanne, voitte käyttää hyödyksi hauskoja pandajulistepohjia. Yhdessä sovitut ryhmän säännöt voi myös kirjata valmiiseen pohjaan.

WWF-Tempaus

Ympäristöryhmä voi organisoida koululle esimerkiksi lauantaikoulupäivän ympäristöteemasta. WWF-Tempaus sopii tähän tarkoitukseen loistavasti. Se on alakouluille sopiva koko kouluyhteisön tapahtuma, jonka aikana opitaan ja toimitaan eri rasteilla ja kerätään samalla varoja luonnonsuojeluun.  

Lisämateriaaleja toimintaan

Nuorten ekotiimi

Ympäristötoimintaohjelma noin 13-16 -vuotiaille. Nuorten ekotiimin avulla pohditaan omia toimintatapoja ympäristönäkökulmasta yhdessä muiden kanssa sekä muutetaan omaa elämää ympäristöystävällisempään suuntaan pienillä arjen teoilla. Materiaalia voidaan käyttää koulussa, nuorisotiloilla, kerhoissa ja muissa pienryhmissä… ja vaikka ilman aikuisia. Materiaalin tuottaja: Gap Finland – Kestävän elämäntavan yhdistys ry. Finns även på svenska.

Vihreä lippu -ohjelma

Kun haluatte tehdä ympäristötyötä koulussa pitkäjänteisemmin, voitte lähteä mukaan FEE Suomen ylläpitämään Vihreä lippu -ohjelmaan. Se tarjoaa tukea ja materiaaleja eri ympäristöteemojen toteuttamiseksi aina yhden lukuvuoden kerrallaan.

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi on Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkoisen arvioinnin ja sertifikaatin hakemisen.

Vaikuttakaa kouluruokaan

Ruokavalinnat ovat ympäristön kannalta tärkeimpiä arjen valintoja. Erityisen paljon vaikutusta on sillä, kuinka paljon ja millaista lihaa syömme. Linkin takaa löydät ohjeet, joilla voitte edistää oman koulunne ruokaa ympäristöystävällisemmäksi.