Ennätyssuuri Earth Hour pimentää maapallon tänä iltana

Maailman suurin ilmastotapahtuma WWF:n Earth Hour on tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin. Tänään lauantaina kello 20.30–21.30 sadat miljoonat ihmiset ja tuhannet yritykset, yhteisöt ja ikoniset maamerkit sammuttavat valonsa osoituksena huolestaan ilmastonmuutoksesta.

Maailmanlaajuisesti tapahtumaan osallistuu peräti 172 maata ja aluetta – enemmän kuin koskaan aiemmin. Valomerkin ilmaston puolesta näyttävät Suomen lisäksi lukuisat ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta kriittiset maat kuten Brasilia, Yhdysvallat ja Kiina.

Valot sammuvat tänään yli 1200 ikonisesta maamerkistä sekä lähes 40 Unescon maailmanperintökohteesta. Earth Hourin aikana pimenevät muun muassa Eiffel-torni, Niagaran putoukset, New Yorkin Times Square, Rio De Janeiron Kristus-patsas, Ateenan Akropolis-kukkula sekä Lontoon Big Ben.

Suomessa Earth Houriin on ilmoittautunut mukaan satoja yrityksiä, kaupunkeja ja yhteisöjä sekä tuhansia yksityishenkilöitä. Suomalaisista maamerkeistä valonsa sammuttavat muun muassa Näsinneula, Finlandia-talo, Helsingin Tuomiokirkko, Puijon torni ja VR:n kivimiehet. Mukana on myös esimerkiksi peliyhtiö Rovio, joka sammuttaa Angry Birds Friends -pelin pimeän tunnin ajaksi. Myös Tasavallan Presidentin Kanslia, Veikkaus, Posti ja Finnair näyttävät valomerkin ilmaston puolesta. Kaupungeista mukana ovat esimerkiksi Oulu, Porvoo, Hanko, Kotka, Tampere, Vantaa, Jyväskylä, Järvenpää ja Turku. Kaikki Earth Houriin ilmoittautuneet tahot löytyvät osoitteesta http://earthhour.fi/tapahtumat.

Kata illallinen ilmaston puolesta

Earth Houria vietetään tänä vuonna Suomessa teemalla maailman suurin kynttiläillallinen. Teeman tarkoitus on herättää keskustelua ekologisesta ruuasta ja ruuan tuotannon ilmastovaikutuksista.

”Ruoka kuuluu jokaiseen päivään ja aiheuttaa ihmisen synnyttämistä hiilidioksidipäästöistä peräti viidesosan – yhtä paljon kuin liikenne. Ruuan negatiivisia ympäristövaikutuksia on kuitenkin helppo pienentää korvaamalla osa lihasta kasviksilla, minimoimalla ruokahävikin määrä ja suosimalla vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

”Haluamme kannustaa ihmisiä sammuttamaan tunnin ajaksi paitsi valot myös sosiaalisen median ja nauttimaan ekologista kynttiläillallista läheistensä seurassa. Samalla osoitamme päättäjille, että vaadimme pikaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, Rohweder summaa.

Earth Hour päätapahtuma kutsuu piknikille Sanomataloon

WWF Suomi kutsuu viettämään Earth Houria Helsingin Sanomataloon! WWF:n, Helsingin Sanomien, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja Ilmastoinfon yhteistapahtumassa kuullaan kiinnostavia keskusteluja ruoka- ja ympäristöasioista sekä nautitaan piknikeväistä ja akustisesta musiikista.

Mukana tapahtumassa ovat Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder ja villiyrttikokki Sami Tallberg. Rennossa poliitikkopaneelissa peistä taittavat Paula Lehtomäki (kesk), Pilvi Torsti (sdp) ja Eija-Riitta Korhola (kok). Musisoinnista pimeän tunnin aikana vastaavat Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Yona sekä Suora Lähetys. Lisätietoja tapahtumasta: http://www.earthhour.fi/tapahtumat/earth-hour-piknik-sanomatalossa/

Matkalla Sanomataloon kannattaa pysähtyä ihailemaan Crystal Crew’n taianomaista tulishow’ta Kansalaistorilla kello 19 alkaen. (Huom. tulishow järjestetään säävarauksella.)

Aiemmin päivällä WWF Suomen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula on keskustelemassa ruuan ympäristövaikutuksista Season Film Festivalilla esitetyn Cowspiracy -dokumentin päätteeksi. Lisätietoja tapahtumasta: http://www.earthhour.fi/tapahtumat/cowspiracy-keskustelutilaisuus/

Lisätietoja:
pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461
tiedottaja Kaisa Ryynänen, WWF Suomi, 050 345 5307

http://earthhour.fi

Kuvia Earth Hourista: http://www.earthhour.org/media-centre

Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007, jolloin yli kaksi miljoonaa ihmistä sammutti valonsa ilmaston puolesta. Viime vuonna tapahtuma yhdisti jo yli kaksi miljardia ihmistä 162 maassa sekä tuhansia kaupunkeja, yrityksiä ja muita yhteisöjä. Suomessa Earth Houria vietetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Tapahtuman tarkoituksena on innostaa ihmisiä toimimaan ilmaston hyväksi sekä viestiä päättäjille ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydestä.