WWF: Ympäristöministerin näkemys Porkkalan kansallispuiston perustamisesta erittäin kannatettava

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen pitää ajatusta Porkkalan kansallispuiston perustamisesta Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 kunniaksi kiehtovana. WWF on äärimmäisen ilahtunut ympäristöministerin näkemyksestä.

Metsähallitus julkaisi tänään selvityksen Suomenlahden merikansallispuistojen täydennysmahdollisuuksista. Selvityksessä kartoitettiin muun muassa Porkkalan kansallispuiston perustamisen edellytyksiä. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen asettuu ympäristöministeriön ja Metsähallituksen julkaisemassa tiedotteessa tukemaan kansallispuiston perustamista. WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kiittelee ympäristöministerin näkemystä.

”Ulkosaaristoon saakka ulottuva Porkkalan kansallispuisto olisi arvokas ja tarpeellinen lisä kansallispuistoverkostoomme ja täydentäisi hienosti pääkaupunkia ympäröivän suojelualueiden kehän. Jo tämän hallituskauden aikana olisi syytä saada aikaan valtioneuvoston periaatepäätös Porkkalan kansallispuiston perustamisesta ja olemassa olevien puistojen kehittämisestä Metsähallituksen selvityksen pohjalta”, Tolvanen sanoo.

Metsähallituksen alustavan arvion mukaan kansallispuiston perustamisvaiheen kustannukset ovat noin miljoona euroa ja käyttökustannukset noin 80 000 euroa vuodessa.

”Onkin tärkeää, että Metsähallituksen luontopalveluiden rahoitus kansallispuistoverkoston ylläpitoon ja kehittämiseen turvataan”, Tolvanen sanoo.

Myös vanhoja kansallispuistoja kehitettävä

Selvityksessä kartoitettiin myös tarvetta kehittää olemassa olevia eteläisiä merikansallispuistoja, eli Itäisen Suomenlahden, Tammisaaren ja Saaristomeren kansallispuistoja.

”Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta puuttuvat kokonaan vesialueet. Luonnon monimuotoisuuden perusteella tärkeiksi tunnistettujen vesialueiden sisällyttäminen kansallispuistoon onkin äärimmäisen tärkeää”, WWF:n meriasiantuntija Sanna Kuningas sanoo.

”Myös vedenalaisen harjuluonnon, matalikkojen ja fladojen lisäsuojelu kaikissa eteläisen saariston kansallispuistoissa on tärkeää”, Kuningas lisää.

Ympäristöministeriö lähettää selvityksen seuraavaksi laajalle lausuntokierrokselle.

”On hyvä, että luvattu selvitys on nyt tehty asiantuntevasti ja kattavasti. Aiomme tutustua selvitykseen tarkasti ja tehdä aiheesta seikkaperäisen lausunnon”, Tolvanen sanoo.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, 0400 168 939, petteri.tolvanen@wwf.fi

Meriasiantuntija Sanna Kuningas, 050 401 7470, sanna.kuningas@wwf.fi