13 vuotta Earth Houria -Mitä on saatu aikaan?

Vuonna 2007 näyttävänä valojen sammutuksena alkanut WWF:n Earth Hour on laajentunut kansanliikkeeksi ja maailmanlaajuiseksi tapahtumaksi, jonka avulla edistetään ympäristönsuojeluun liittyviä hankkeita. Tapahtumalla kannnustetaan ihmisiä ilmastoystävällisempään elämäntapaan ympäri maailmaa ja osoitetaan päättäjille ihmisten huoli ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tilasta.

Vuonna 2019 Earth Hourissa oli mukana huikeat 188 maata ja maantieteellistä aluetta. Turhat valot sammuivat tuhansista maamerkeistä ympäri maailmaa ja Earth Hour innoitti yli miljoonaan yksittäiseen ilmastonmuutosta hillitsevään tekoon. Mukana oli muun muassa paikallisia ruohonjuuritason hankkeita, viestintäkampanjoita sekä ilmastovetoomuksia ja -lakialoitteita. Earth Hourin virallisia tunnisteita käytettiin kampanjan aikana yli 2 miljardia kertaa sosiaalisessa mediassa.

Suomessa Earth Houriin osallistui vuonna 2019 tavalla tai toisella ennätykselliset 1,7 miljoonaa suomalaista. Mukaan ilmoittautui noin sata ravintolaa ja kahvilaa ympäri Suomen. Osallistuneiden joukossa oli myös lukuisia maamerkkejä, kymmeniä kaupunkeja, 60 koulua ja oppilaitosta sekä satoja yrityksiä ja yhteisöjä. Osallistujia kannustettiin pohtimaan ruoan ilmastovaikutuksia ja tekemään ilmastotekoja omalla lautasellaan.

Earth Hourin aikana viestitään muun muassa kestävistä elämäntavoista ja arjen ilmasto- ja ympäristöteoista. Vuosittaiset teemat ja tavoitteet vaihtelevat maittain.

Esimerkkejä Earth Hour -saavutuksista maailmalta:

  • Vuonna 2013 Venäjällä kerättiin 120 000 allekirjoitusta vetoomukseen paremman öljyntorjunnan puolesta, ja tähän liittyvä laki hyväksyttiin sittemmin.
  • Vuonna 2014 Earth Hour -kampanjan myötävaikutuksella muovipussit kiellettiin Galápagossaarilla.
  • Intiassa ja Filippiineillä Earth Hourin avulla on edistetty aurinkoenergian käyttöä yksityistalouksissa.
  • Nepalissa ja Madagascarissa Earth Hourin avulla on edistetty energiatehokkaiden, ilmastoystävällisempien liesien käyttöä yksityistalouksissa.
  • Filippiineillä Earth Hourin avulla on rahoitettu kestävämpiä veneitä, joilla on korvattu hurrikaani Hayanin tuhoamia perinteisiä kalastusveneitä.
  • Argentiinassa on Earth Hourin avulla saatu suojeltua 3,4 miljoonan hehtaarin merialue.
  • Vuonna 2016 Espanjassa kerättiin 50 000 allekirjoitusta vetoomukseen uusiutuvan energian puolesta.
  • Vuonna 2016 Earth Hourin aikaan istutettiin yli 250 000 puuta ympäri maailman, ja korostettiin metsien tärkeyttä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
  • Vuonna 2019 Indonesiassa istutettiin 20 000 mangroven taimea. Mangrove-metsät ovat erittäin tuottavia ekosysteemejä ja näin merkittävä apu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
  • Lisäksi Earth Hourin aikaan on tehty lukuisissa maissa erilaisia tempauksia, kampanjoita ja aloitteita puhtaan veden, ilman ja monimuotoisen luonnon säilymisen puolesta.

Lue lisää, miten Earth Houria vietetään maailmalla.