14 vuotta Earth Houria – mitä on saatu aikaan?

Vuonna 2007 näyttävänä valojen sammutuksena alkanut WWF:n Earth Hour on laajentunut kansanliikkeeksi ja maailmanlaajuiseksi tapahtumaksi, jolla edistetään ympäristönsuojeluun liittyviä hankkeita. Tapahtuma kannustaa ihmisiä ilmastoystävällisempään elämäntapaan ympäri maailmaa ja osoittaa päättäjille ihmisten huolen ilmastonmuutoksesta ja ympäristön tilasta.

Vuonna 2020 Earth Hourissa oli mukana ennätykselliset 190 maata ja maantieteellistä aluetta. Valot sammuivat tuhansista maamerkeistä ympäri maailmaa, kuten Sydneyn oopperatalosta, Brandenburgin portista Berliinissä, Colosseumista Roomassa, Ateenan Akropoliilta, Eiffel-tornista Pariisissa ja Victoria Harbourista Hong Kongissa. Earth Houriin liittyvät sosiaalisen median päivitykset tavoittivat jopa 3,1 miljardia ihmistä, ja tapahtuman hashtagit trendasivat 37 maassa.

Suomessa Earth Houriin osallistui vuonna 2020 tavalla tai toisella 1,4 miljoonaa suomalaista. Earth Hour on usein innoittanut järjestämään tapahtumia ja tempauksia, mutta vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi yleisötapahtumia ei kuitenkaan voitu järjestää. Lukuisat orgaanisaatiot näyttivät silti perinteisen valomerkin ilmaston puolesta. Yli 180 suomalaista yritystä, kaupunkia, kuntaa, yhteisöä ja organisaatiota sammutti valot esimerkiksi julkisivuista ja mainoksista.

Earth Hourin aikana viestitään muun muassa kestävistä elämäntavoista ja arjen ilmasto- ja ympäristöteoista. Vuosittaiset teemat ja tavoitteet vaihtelevat maittain. Suomessa Earth Hour on kannustanut ihmisiä useamman vuoden ajan kestäviin ruokavalintoihin, eli lisäämään lautaselleen lisää kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa.

Esimerkkejä Earth Hour -saavutuksista maailmalta:

  • Vuonna 2013 Venäjällä kerättiin 120 000 allekirjoitusta vetoomukseen paremman öljyntorjunnan puolesta, ja tähän liittyvä laki hyväksyttiin sittemmin.
  • Vuonna 2014 Earth Hour -kampanjan myötävaikutuksella muovipussit kiellettiin Galápagossaarilla.
  • Intiassa ja Filippiineillä Earth Hourin avulla on edistetty aurinkoenergian käyttöä yksityistalouksissa.
  • Nepalissa ja Madagaskarissa Earth Hourin avulla on edistetty energiatehokkaiden, ilmastoystävällisempien liesien käyttöä yksityistalouksissa.
  • Filippiineillä Earth Hourin avulla on rahoitettu kestävämpiä veneitä, joilla on korvattu hurrikaani Hayanin tuhoamia perinteisiä kalastusveneitä.
  • Argentiinassa on Earth Hourin avulla saatu suojeltua 3,4 miljoonan hehtaarin merialue.
  • Vuonna 2016 Espanjassa kerättiin 50 000 allekirjoitusta vetoomukseen uusiutuvan energian puolesta.
  • Vuonna 2016 Earth Hourin aikaan istutettiin yli 250 000 puuta ympäri maailman, ja korostettiin metsien tärkeyttä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
  • Vuonna 2019 Indonesiassa istutettiin 20 000 mangroven taimea. Mangrove-metsät ovat erittäin tuottavia ekosysteemejä ja näin merkittävä apu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
  • Lisäksi Earth Hourin aikaan on tehty lukuisissa maissa erilaisia tempauksia, kampanjoita ja aloitteita puhtaan veden, ilman ja monimuotoisen luonnon säilymisen puolesta.

Lue lisää, miten Earth Houria vietetään maailmalla.