Saimaannorpan synnyinmailla

Vihdoin koittaa päivä, kun pääsen sinne, missä saimaannorppa asuu. Olen sopinut WWF:n vapaaehtoisen norppalaskija Ismo Marttisen kanssa tapaamisesta Lappeenrannan rautatieasemalla. Parkkipaikalle kaartaa sininen auto perässään ilmatyynyalus.

WWF:n pesälaskenta-alueena on koko eteläinen Saimaa Puumalansalmesta aina Ristiinaan ja Lappeenrantaan. Ismo toimii tämän alueen aluevastaavana. Norppalaskennoissa käytetään apuna Nokian WWF:lle lahjoittamaa ilmatyynyalusta, mutta huhtikuiset jäät ovat vielä Saimaalla sen verran paksut, että päätämme lähteä matkaan moottorikelkalla. En ole eläessäni istunut moottorikelkan kyydissä, mutta nyt on rohjettava päristimen selkään. Määränpäänä on Suur-Saimaan pohjoispuoli, Lintusalon lahti. Varusteina meillä on pelastautumispuvut ja kypärät. Kaulalla roikkuvat naskalit. Ei tässä voi kovin huonosti käydä.

– Jäät kestävät kyllä, mutta rantasohjoon on hyvät mahdollisuudet osua varovaisuudesta huolimatta, kun kierrämme luotoja ja saaria, Ismo sanoo.

Ensimmäisen kymmenen minuuttia pidän kelkan remmistä kiinni rystyset valkeina. Kyyti tuntuu kuitenkin olevan varsin maltillista, joten uskaltaudun ihailemaan kaunista Saimaata. Silmä kovana kyylään jäälle tupsahtaneita saimaannorppia, mutta ei vaan näy yhtä ainoaa. En enää muista mistä suunnasta olemme jäälle tulleet, mutta onneksi se en ole minä, joka kelkkaa ohjaa.

– Paikallistuntemus näyttelee tässä hommassa merkittävää roolia.

Bongaa monttu lumessa

Saimaannorppa etsii talven tullen potentiaalisia lumikinoksia yleensä saarten ja luotojen reunoilta. Se kaivaa jään alta kinokseen pesän, jonka suojassa kuutin on turvallista syntyä. Pesälaskennoissa bongataan pesäpaikkoja, joiden perusteella määritellään vuotuinen syntyneiden kuuttien määrä. Pesäpaikoilta etsitään DNA-tutkimuksia varten muun muassa kuutin karvaa ja istukka.

– Saimaannorpan tutkijat selvittävät DNA:n avulla norpan sukulaisuussuhteita, Ismo sanoo.

Pesän tunnistaa siitä, että kevätauringon myötä lämpötilan kohotessa pesän katto romahtaa. Lähettyvillä on lisäksi yleensä useampi hengitysaukko jäässä. Kartoituksessa täytyy olla tarkkana, koska alue käydään läpi vain yhden kerran. Myöhemmin kesän alussa poikaspesäpaikat sukelletaan.

Ensimmäisen pesän havaitseminen nostattaa sisälläni ilon läikähdyksen. Nousemme tutkimaan edellisvuoden suosittua pesäpaikkaa. Möngin Ismon perässä lumihangessa. Olisikohan jossain lähettyvillä norppa ottamassa aurinkokylpyä?

– WWF:n etiikka on, että pesille meno ei saa häiritä norpan elämää. Jos pesän katto on kunnolla romahtanut, on laskijalla lupa tarkastella pesää lähemmin, Ismo kertoo.

Käymme tarkastamassa yhden jo aikaisemmin havaitun pesän. Emo ja kuutti ovat jo ottaneet hatkat, pesä on tyhjä ja katto sulanut kevätauringossa. Muistona iloisesta perhetapahtumasta on kasa pörröistä kuutin karvaa pesäaukon reunalla.

Kaavakkeet kännykkään

Pesäkoordinaatit kirjataan paperille niin sanotulle pesäkaavakkeelle. Ismo kuitenkin kirjaa pesäpaikat koekäytössä olevalla Nokian tiedonkeruujärjestelmällä. Tiedot syötetään kännykän mobiilijärjestelmään, josta myös kuva ja gps-koordinaatit lähetetään suoraan pesältä serverille. Samalla kirjataan tieto, onko pesän lähellä jälkiä ihmisistä tai petoeläimistä.

– Joskus on pesällä näkynyt ketun jälkiä, mutta varsinaista riesaa ei pedoista ole ollut. Konkreettisin uhka on ihminen, joka saattaa häiritä norpan eloa, sekä kalastusverkot. Suurin osa Saimaalla asuvista ja lomailevista ihmisistä osaa kuitenkin arvostaa uhanalaisen eläimen rauhaa.

Välillä mökkiläisiltä tulee vinkkejä ja havaintoja norpan liikkeistä. Siksi onkin tärkeää, että pesiä laskiessa Ismolla on päällään WWF:n pandalogolla varustettu liivi.

– Eivät sitten ihmettele turhaan, että mikä päristelijä jäällä liikkuu.

Parituntisen etsintäsession jälkeen hymyni on todella leveä, kun viiletämme kelkalla kohti rantaa. Päivä on ollut mielenkiintoinen ja opettavainen. Norppaa en nähnyt, mutta tiedän niiden polskutelleen jossakin ihan lähellä, jään alla.

Ismo tekee ”norppalähetystyötä”

Kuka olet?

– Olen Ismo Marttinen, 48 vuotta, Taipalsaarelta. Työskentelen pakkaus- ja kirjapainoalalla. Olen ollut mukana norpan suojelutyössä vuodesta 1979 saakka, jolloin WWF:n saimaanhyljetyöryhmä perustettiin.

Miten päädyit vapaaehtoiseksi norppainventoijaksi?

– Kuljin jo pikkupoikana luonnossa isäni kanssa, ja hän johdatteli minut mukaan WWF:n toimintaan. Vapaaehtoisia otettiin alusta asti mukaan norpan suojelutyöhön. Siitä lähtien olen ollut kehittämässä pesälaskentaa ja kannanseurantaa yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Meillä on ollut annettavana paikallistuntemusta ja tietoa norpan käyttäytymisestä, pesinnästä ja esiintymisalueista sekä yhteydet paikallisiin kalastajiin. Olimmekin ensimmäisenä käynnistämässä vapaaehtoisia verkkokalastuksen rajoitusalueita täällä eteläisellä Saimaalla.

Kyseessä taitaa olla perheen yhteinen harrastus?

– Marttisen suvusta on pesälaskennoissa mukana myös veljeni Vesa, poikani Jukka ja vaimoni Paula. Isäni Kaiku alkaa 83-vuotiaana jättäytyä jo “työnjohdollisiin tehtäviin”. Jonkinlainen sukuvika on siis kyseessä.

Mitä hyötyä norppien laskennasta on?

– Vain tietämällä lisääntymisalueet, voidaan suojelutyötä kohdistaa oikein. Kannanarvio on biologian ammattilaisten työtä, mutta ilman inventoitua faktaa tutkijat ovat vailla lähtötietoja. Tämän tiedon tuottamisessa vapaaehtoiset pesälaskijat ovat verraton apu WWF:lle.

Mikä on mieleenpainuvin kokemuksesi laskennoista?

– Saimme lintujen rengastajilta tiedon kuuttihavainnosta. Poikanen oli syvässä kallionkolossa eikä lähtenyt ihmistä karkuun. Jonkin päivän kuluttua se oli edelleen samassa kolossa ja uupuneen oloinen. Otimme yhteyttä suojelubiologiin ja eläinlääkäriin miettiäksemme toimintamenetelmää. Päätös oli, että vapautetaan kuutti ahdingosta, ja jos eläin jaksaa paeta sukeltamalla, on se riittävän terve. Mittasimme naaraskuutin pituuden ja painon ja laskimme sen vapauteen. Kuutti jäi henkiin koettelemuksestaan.

Teksti: Susanna Manu

Juttu on julkaistu WWF:n Pandan polku -lehdessä 2/2011.