Mikä on WWF:n Kalaopas?

WWF:n Kalaopas ohjaa vastuulliseen kuluttamiseen liikennevaloin. Oppaassa kalalajit, jotka ovat Suomessa tarjolla olevia ruokakaloja, on luokiteltu vihreälle, keltaiselle tai punaiselle listalle. Vihreän listan kaloja kannattaa suosia, keltaisella merkittyjä lajeja ostaa harkiten ja punaisen valon saaneita välttää.

Oppaan suositukset määräytyvät kalakantojen tilan ja pyyntitapojen kestävyyden mukaan. Kasvatetun kalan osalta oppaan suosituksissa huomioidaan ympäristölle aiheutuvat vaikutukset.

  • Vihreällä merkittyjen kalalajien kannat ovat elinvoimaisia eikä niiden pyynti tai kasvatus aiheuta merkittäviä ympäristöhaittoja.
  • Keltaisella merkittyjen lajien kohdalla kestävyys vaihtelee alueittain: kalakannat saattavat olla heikkoja tai ylikalastettuja. Lisäksi kalastus- ja kasvatusmenetelmät voivat olla ympäristölle haitallisia.
  • Punaisella merkityt lajit ovat uhanalaisia tai voimakkaasti ylikalastettuja. Punaiselle listalle voi päätyä myös laji, jonka pyynnillä tai kasvatuksella on ympäristön kannalta tuhoisia vaikutuksia.

Useimmat kalat on luokiteltu useammalla kuin yhdellä värillä. Tämä tarkoittaa, että kyseisten lajien kohdalla vastuullisuus vaihtelee esimerkiksi pyyntialueen tai -tavan mukaan. Muun muassa anjoviksesta ja makrillista kuluttaja voi valita joko vihreällä, keltaisella tai punaisella listalla olevan vaihtoehdon. Lue tarkemmin, kuinka oppaan suositukset määräytyvät.

Kaloja on lueteltu oppaassa melkoinen määrä. Kuluttajalle hyvä muistisääntö on ostaa ensisijaisesti:

  1. kestävästi pyydettyä lähivesien kalaa
  2. pienikokoisia lajeja
  3. MSC- ja ASC-merkittyä kalaa