© Sarocha Wangdee / Shutterstock

Broileri

Broilerinrehu sisältää usein soijaa, jonka vastuuton viljely tuhoaa metsiä etenkin Etelä-Amerikassa. Jätä punaisen ”vältä”-merkinnän saaneet tuotteet ostamatta ja korvaa osa broilerinlihasta kasviksilla, esimerkiksi Suosi-kategorian tuotteilla.

Lihantuotannossa käytettäviä kanoja kutsutaan broilereiksi. Broilerin tuotantoon tarvitaan aina myös kasvikunnan tuotteiden kasvatusta rehua varten, joten tuotannosta syntyy enemmän vesistöjä rehevöittäviä päästöjä verrattuna kasviperäisiin tuotteisiin.

Suomalaisen broilerin tuotannossa käytetään vähemmän soijaa kuin Euroopassa keskimäärin. Broilerin tuotannossa soijaa sisältävää rehua kuluu kuitenkin useampi kilo tuotettua lihakiloa kohti. Vastuuttoman soijan viljelyllä on suuria ympäristövaikutuksia etenkin Etelä-Amerikassa. Viljelmien hallitsematon laajeneminen aiheuttaa metsäkatoa, lisää kasvihuonekaasupäästöjä, aiheuttaa eroosiota ja vähentää luonnon monimuotoisuutta. Kasvava lihankulutus on suurin syy soijan laajenevaan viljelyyn, sillä soijaa kasvatetaan ensisijaisesti eläinten rehuksi.

Tuotantotavat kuitenkin vaihtelevat myös maiden sisällä. Voit kysyä vastuullisen soijan käytöstä tuottajalta tai kauppiaalta.

Thaimaa

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Thaimaalaisessa tuotannossa käytetään usein huomattavasti enemmän torjunta-aineita kuin Euroopassa. Lisäksi broilerin rehu sisältää soijaa, jonka vastuullisuudesta ei ole takeita. Vastuuttoman soijan viljely aiheuttaa metsäkatoa ja vähentää luonnon monimuotoisuutta etenkin Etelä-Amerikassa. Poikkeuksen muodostavat yritykset, jotka ovat sitoutuneet siirtymään vastuullisen soijan käyttöön. Suomessa sitoumuksen tehneet yritykset löydät täältä.

Muut EU-maat

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Eurooppalainen broilerintuotanto vastaa ympäristövaikutuksiltaan pitkälti kotimaista tuotantoa. Broilerin rehu sisältää soijaa, jonka vastuullisuudesta ei ole takeita. Vastuuttoman soijan viljely aiheuttaa metsäkatoa ja vähentää luonnon monimuotoisuutta etenkin Etelä-Amerikassa. Ruotsi poikkeaa muista EU-maista, sillä Ruotsissa yritykset ovat kansallisella soijasitoumuksella siirtyneet käyttämään ainoastaan kestävästi tuotettua soijaa. Poikkeuksen muodostavat myös yritykset, jotka ovat sitoutuneet siirtymään vastuullisen soijan käyttöön. Suomessa sitoumuksen tehneet yritykset löydät täältä.

Suomi

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Broilerin rehu sisältää usein soijaa, eivätkä kaikki toimijat ole sitoutuneet käyttämään vastuullista soijaa. Vastuuttoman soijan viljely aiheuttaa metsäkatoa ja vähentää luonnon monimuotoisuutta etenkin Etelä-Amerikassa.

Suomi - ilman soijaa tai vastuullisella soijalla tuotettu

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Broilerin rehu sisältää usein soijaa, eivätkä kaikki toimijat ole sitoutuneet käyttämään vastuullista soijaa. Vastuuttoman soijan viljely aiheuttaa metsäkatoa ja vähentää luonnon monimuotoisuutta etenkin Etelä-Amerikassa. Osa suomalaisista yrityksistä on sitoutunut siirtymään vastuullisen soijan käyttöön. Sitoumuksen tehneet yritykset löydät täältä. Kun suosit ilman soijaa tai vastuullisella soijalla tuotettua broileria, kannustat yrityksiä kehittämään vastuullisuuttaan.

Luomu

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Torjunta-aineiden käyttö ja maaperän köyhtyminen ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä uhkia ympäristölle ja ruoantuotannolle. Luomubroilerien rehun tuotannossa käytetään torjunta-aineita vain poikkeustapauksissa. Luomutuotanto ylläpitää maan kasvukuntoa paremmin kuin tavanomainen tuotanto.

Brasilia

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Brasilialaisessa tuotannossa käytetään usein huomattavasti enemmän torjunta-aineita kuin Euroopassa. Lisäksi broilerin rehu sisältää soijaa, jonka vastuullisuudesta ei ole takeita. Vastuuttoman soijan viljely aiheuttaa metsäkatoa ja vähentää luonnon monimuotoisuutta etenkin Etelä-Amerikassa. Poikkeuksen muodostavat yritykset, jotka ovat sitoutuneet siirtymään vastuullisen soijan käyttöön. Suomessa sitoumuksen tehneet yritykset löydät täältä.

Ruotsi

  • Ilmasto
  • Monimuotoisuus
  • Torjunta-aineet
  • Rehevöityminen

Soijaa käytetään broilerin rehuna. Ruotsissa yritykset ovat kansallisella soijasitoumuksella siirtyneet käyttämään ainoastaan sertifioitua, kestävästi tuotettua soijaa. WWF Suomi tekee työtä yritysten kanssa suomalaisen soijasitoumuksen eteen.