Tee testamenttilahjoitus luonnolle

Millaisen jäljen sinä haluaisit jättää maailmaan? WWF:n suojelutyölle osoitetulla testamenttilahjoituksella varmistat, että maallisen matkasi jälkeen sinun nimissäsi suojellaan luonnon monimuotoisuutta. Samalla edistät sitä, että seuraavatkin sukupolvet voivat nauttia hyvinvoivasta ympäristöstä. Voit itse valita, millaisen luontotestamentin teet ja mitä haluat sillä suojeltavan.

Testamenttilahjoituksella tuet luonnonsuojelua

Tehtävämme on pysäyttää luonnon köyhtyminen ja toimimme yli sadassa maassa yhteisen tavoitteen eteen. Pitkäjänteistä suojelutyötä ohjaavat kokeneet asiantuntijat niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme luotettava ja vastuullinen ympäristöjärjestö, jossa lahjoitusten käyttö on läpinäkyvää ja lahjoittajien tahdon mukaista. Yleishyödyllisenä yhteisönä WWF ei maksa testamenttilahjoituksista perintöveroa, joten testamenttisi käytetään kokonaisuudessaan luonnon hyväksi. Kun testamenttaat WWF:lle, olet mukana pysäyttämässä luonnon köyhtymisen.

Lahjoitus käytetään toiveesi mukaan

Moni tärkeä uhanalaisten eläinten ja niiden elinympäristöjen suojeluhanke jäisi ilman lahjoituksia toteutumatta, sillä yli puolet WWF:n luonnonsuojelutyön rahoituksesta tulee yksityisiltä ihmisiltä, esimerkiksi testamenttilahjoituksina. Voit ohjata lahjoituksesi joko yleisesti työllemme tai tietynlaiseen suojelutyöhön. Alta näet, mihin muun muassa voit kohdentaa lahjoituksesi ja millaista työtä teemme.

Suomen luonto

Suojelemme kotimaan tärkeitä luontotyyppejä esimerkiksi torjumalla vieraslajeja ja ennallistamalla perinneympäristöjä. Autamme lajeja, jotka ovat vaarassa kadota. Suojelemme esimerkiksi saimaannorppaa selviytymään ilmastonmuutoksen ja kalastuksen aiheuttamista vaaroista.

Lue saimaannorpasta ja sen suojelusta.
Tutustu perinneympäristöihin ja niiden ennallistamiseen.

Kehittyvien maiden luonto

Työskentelemme yhdessä paikallisväestön kanssa monilla maailman lajirikkaimmilla alueilla. Kehitämme yhdessä kestäviä elinkeinoja, torjumme salametsästystä ja suojelemme lajien elinympäristöjä. Tällä hetkellä toimimme esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa, Himalajan alueella ja Itä-Afrikassa.

Lue lisää työstämme maailmalla.

Meret ja sisävedet

Torjumme rehevöitymistä Itämerellä, vapautamme virtavesiä ympäri Suomen ja edistämme kestävää kalastusta. Vaikutamme myös meripolitiikkaan kansainvälisesti ja kotimaassa. Lisäksi suojelemme vesistöjen lajeja kuten itämerennorppaa.

Lue lisää Itämeren uhista ja suojelutyöstämme.
Lue lisää virtavesien uhista ja suojelutyöstämme.

Ilmasto

Torjumme ilmastonmuutosta vaikuttamalla ilmastopolitiikkaan ja suojelemalla ilmastonmuutoksen uhkaamia lajeja kuten naalia. Lisäämme myös ihmisten tietoisuutta esimerkiksi Earth Hour -ilmastotapahtuman kautta.

Lue lisää ilmastonmuutoksesta ja työstämme sen torjumiseksi.

Metsät

Suojelemme ja ennallistamme sademetsiä sekä edistämme kestävää metsätaloutta. Lisäksi kehitämme kestäviä elinkeinoja esimerkiksi kahvintuotannossa, ehkäisemme laitonta puukauppaa ja torjumme metsäpaloja eri puolin maailmaa.

Lue maailmanlaajuisesta uhasta, metsäkadosta, ja työstämme sen torjumiseksi.

Tee testamentti sinulle sopivalla tavalla

Voit tehdä testamenttilahjoituksen järjestöllemme nimeämällä WWF:n edunsaajaksi joko kokonaan tai osittain. Siten voit pilkkoa omaisuutesi testamentattavaksi sekä läheisillesi että järjestölle. Lahjoitus voi olla muutakin kuin rahaa, ja sinulla on aina oikeus peruuttaa tai muuttaa WWF:lle tekemääsi testamenttia. Katso alta esimerkkejä erilaisista testamenttauksen tavoista.

Määritä tietty rahasumma

Nimeä prosenttiosuus omaisuudestasi

Luovuta luontokohde, kiinteistö tai maata

Lahjoita arvopaperi, osake tai rahaston tuotto

Testamenttilahjoituksen tekijät äänessä

Luontotestamentteja tehdään hyvin eri syistä, mutta monet jakavat WWF:n kanssa saman arvomaailman, jossa luonnon ja ihmisten halutaan elävän tasapainossa. Selaamalla alla olevia kuvia pääset lukemaan, miksi testamentin tekijät valitsivat WWF:n lahjoituksen saajaksi.

Kysymyksiä testamenttilahjoittamisesta

Miten voin tehdä testamenttilahjoituksen WWF:lle?

Pääset testamentin tekemisessä parhaiten alkuun, kun jätät meille yhteydenottopyynnön sekä tilaat materiaalipaketin tämän sivun alaosasta tai soittamalla tukijapalveluumme numeroon 040 192 3112 (arkisin kello 9-16). Kerromme mielellämme puhelimitse työstämme ja mahdollisuuksista kohdentaa lahjoitus sinulle tärkeisiin kohteisiin.

Suosittelemme myös asianajajan puoleen kääntymistä, jotta voit varmistua siitä, että testamentti laaditaan juridisesti oikein. Jos olet testamenttaamassa WWF:lle, voit pyytää ilmaista lakiapua Hyvä testamentti -kampanjan lakiasianajajalta. WWF on vastuullisen lahjoittamisen yhdistyksen VaLa ry:n jäsen ja siten mukana Hyvä testamentti –kampanjassa.

Miten voin kohdentaa testamenttini?

Lahjoittaja voi kirjata testamenttiin kohteen, jonka suojeluun tai ennallistamiseen hän toivoo varat käytettävän. Kohteen ei kannata olla liian yksityiskohtainen, sillä esimerkiksi lajien suojelutarpeet voivat muuttua. Voit kääntyä puoleemme, mikäli tarvitset apua kohteen määrittelemisessä.

Voit myös olla kohdentamatta lahjoitustasi, jolloin WWF:lle jää harkintaoikeus varojen käytöstä. Silloin lahjoitus tulee käytetyksi WWF:n strategian mukaisesti niiden lajien, elinympäristöjen ja WWF:n työn osa-alueiden hyväksi, jotka testamenttilahjoituksen realisoituessa eniten tarvitsevat apua.

Miten lahjoitukseni käytetään?

WWF:lle testamentin lahjoittavat henkilöt voivat luottaa siihen, että varat käytetään siihen tarkoitukseen, mihin ne on lahjoitettu. Jokaisesta eurosta noin 80 senttiä menee suoraan luonnonsuojelutyöhön. Loput 20 senttiä menee raportointiin, hallintoon ja varainhankintaan, mikä turvaa pitkäjänteisen suojelutyömme. Lahjoittaja voi testamentissaan määrätä lahjoituksen kohdistumaan sellaisiin kohteisiin, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä.

Mistä tiedän, että varat käytetään oikein? 

Varainkäyttöämme valvovat ulkopuoliset tilintarkastajat, WWF:n hallitus ja hallintoneuvosto sekä kansainvälinen WWF. Julkishallinnon rahoittamia hankkeita valvoo lisäksi muun muassa ulkoministeriö. Olemme myös Vastuullinen lahjoittaminen ry:n jäsen.

Lue lisää WWF:n varojen käytöstä ja >vastuullisuudesta.

Milloin testamentti kannattaa tehdä?

Jokaisen täysi-ikäisen kannattaa tehdä testamentti jossakin elämänvaiheessa. Siten voi olla varma, että omaisuus jaetaan oman tahdon mukaisesti kuoleman jälkeen. Testamentin voi tehdä jo nuorena aikuisena, sillä sitä voi vuosien kuluessa päivittää joko omaisuuden kertyessä tai tahdon muuttuessa. Jos testamenttia ei ole, omaisuus jaetaan lain periaatteiden mukaan.

Voiko testamentin tehdä itse?

Testamentin voi tehdä itse, kunhan se täyttää lain vaatimat edellytykset. Testamentin teossa tulee olla kaksi yli 15-vuotiasta, esteetöntä todistajaa paikalla. Kirjallisesta asiakirjasta on selkeästi käytävä ilmi, että kyseessä on testamentti. Sen tulee olla testamenttaajan allekirjoittama, ja siinä tulee mainita laatimispäivä ja -paikka sekä testamenttaajan henkilötiedot.

Omaisuuden saajat tulee ilmoittaa selkeästi ja tunnistettavasti. Esimerkiksi luontotestamenttia tehdessä tulee käyttää WWF:n säätiön virallista nimeä: Maailman Luonnon Säätiö – World Wide Fund for Nature, Suomen rahasto sr.

Jos omaisuutta on runsaasti tai sen jakaminen tuntuu hankalalta, kannattaa pyytää apua asianajotoimistolta.

Kauanko testamentti on voimassa?

Testamentilla ei ole ennalta määriteltyä voimassaoloaikaa, eli se ei vanhene. Voit kuitenkin aina perua tekemäsi testamentin. Voit hävittää testamentin esimerkiksi repimällä tai polttamalla tai muutoin selvästi ilmaisemalla, ettei määräys enää vastaa viimeistä tahtoasi. Mikäli taas haluat muuttaa jo olemassa olevaa testamenttia tai tehdä siihen lisäyksiä, sinun tulee tehdä muutokset samalla tavalla kuin teit aikaisemman testamentin.

Kuka säilyttää testamentin?

Testamentin säilyttämiselle ei ole asetettu lainsäädännössä vaatimuksia. Voit säilyttää testamenttia esimerkiksi kotona tai pankin tallelokerossa. Säilyttäessäsi testamenttiasi tallelokerossa turvaat sen, ettei se joudu vääriin käsiin, tuhoudu tai häviä. Voit myös tarvittaessa antaa testamentin WWF:lle ilmaiseen säilytykseen. Tällöin testamentin mukana kannattaa antaa sen lähiomaisen yhteystiedot, joka aikanaan todennäköisimmin huolehtii perunkirjoituksesta.

Liian pientä lahjoitusta ei ole ole­mas­sa­kaan.

Jari Luukkonen
pääsihteeri

Liian pientä lahjoitusta ei ole ole­mas­sa­kaan.

Jari Luukkonen
pääsihteeri

Ole meihin yhteydessä

Jos haluat keskustella testamenttilahjoittamisesta tarkemmin kanssamme, voit jättää yhteydenottopyynnön ja me palaamme sinulle mahdollisimman pian. Voit myös tilata maksuttoman materiaalipaketin, joka sisältää esitteen, ohjeet testamentin tekemiseen ja esimerkkipohjia testamentille. Materiaalit ovat saatavilla myös ruotsiksi.

Sidan på svenska

Genom ett Naturtestamente till WWF:s skyddsarbete säkerställer du att mycket gott kommer att göras i ditt namn även efter din jordiska resa.

Läs om testamentsdonation

Sidan på svenska

Genom ett Naturtestamente till WWF:s skyddsarbete säkerställer du att mycket gott kommer att göras i ditt namn även efter din jordiska resa.

WWF Suomen historia

Olemme tehneet jo yli 50 vuotta töitä luonnon puolesta. Viidessä vuosikymmenessä olemme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia, mutta meitä tarvitaan yhä.

Tutustu historiaamme

WWF Suomen historia

Olemme tehneet jo yli 50 vuotta töitä luonnon puolesta. Viidessä vuosikymmenessä olemme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia, mutta meitä tarvitaan yhä.