WWF:n vapaaehtoiset ahkeroivat Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuistossa on parhaillaan käynnissä talkooleiri, jonka järjestävät WWF, Metsähallituksen Itä-Suomen luontopalvelut ja UPM.

Leiri alkoi viime lauantaina ja päättyy sunnuntaina 22.8. Leirin aikana WWF:n vapaaehtoiset mm. rakentavat pitkospuita ja rakentavat venepaikkoja.

Vuonna 2003 perustettu Repoveden kansallispuisto on kasvamassa yhdeksi suosituimmista kansallispuistoistamme. Ensimmäisenä vuonna kävijöitä Repoveden kansallispuistossa oli 65 000
ja tänä vuonna määrän ennakoidaan ylittävän jo 70 000. Kasvavan vierailijamäärän takia on tarpeen parannella jo olemassa olevia rakenteita sekä rakentaa kokonaan uusia.

WWF:n noin 15 vapaaehtoisen joukko muun muassa tekee pitkospuita Mustalammelle, rakentaa venepaikkoja Tervajärvelle ja poistaa nuorta lehtipuustoa Kuutinkanavan historiallisen uittorännin ympäriltä.

Leirin muihin töihin kuuluu lisäksi Karhulahden venelaiturin tervaaminen ja nuotiopaikkojen rakentaminen reitistön varrelle. Vapaaehtoiset myös kunnostavat jo olemassa olevaa polkuverkostoa.

Leiriläiset majoittuvat kansallispuiston alueella sijaitsevan UPM:n Sikoniemen kämpän pihapiirissä. Sieltä he lähtevät pienissä ryhmissä eri työkohteisiin ja palaavat kämpälle lounastamaan sekä työpäivän päätteeksi illalla. Vapaa-ajalla tutustutaan kansallispuiston luontoon ja nähtävyyksiin.

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien Suomessa, Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa. Työtä tekevät ruokapalkalla vähintään 18-vuotiaat vapaaehtoiset, jotka maksavat itse matkansa. Leirin aikana töitä tehdään yhtä retkipäivää lukuun ottamatta aamukahdeksasta iltaviiteen. Tänä kesänä on jo ahkeroitu Lopella Komion luonnonsuojelualueella, Vehmaanniemellä Vammalassa, Bylandetin saaressa Tammisaaressa sekä Utön saarella Korppoossa. Jäljellä on vielä viikonlopun mittainen urakointi syyskuussa Levälahdella Sumiaisissa.

Lisätietoja:

WWF, leirin johtaja Petteri Tolvanen, gsm 0400 168 939

WWF, tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. (09) 7740 1051, gsm 040 592 6532

Metsähallitus, erikoissuunnittelija Tuomo Häyrinen, 0400 378789

Lehdistöä varten

on internetissä kuvia Repoveden talkooleiriltä ladattavissa osoitteesta

www.upm-kymmene.fi