Lämpötila nousee – ilmastonmuutos etenee nopeammin kuin tiedemiehet ovat odottaneet

WWF:n tänään julkistama kooste ilmastotieteellisistä tutkimuksista osoittaa, että ilmaston lämpeneminen etenee nopeammin kuin ilmastonmuutoksen tutkijat ovat aikaisemmin ennustaneet.

WWF:n uusi raportti “Climate change: faster, stronger, sooner” kokoaa yhteen uusimman tutkimuksen aiheesta osoittaen, että ilmaston lämpeneminen kiihtyy IPCC:n ennusteita nopeammin. Nobelin rauhanpalkinnon saanut hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi vuonna 2007 neljännen arviointiraporttinsa. Ilmaston lämpenemistä käsittelevässä selvityksessä oli mukana lähes 4 000 ilmastonmuutoksen tutkijaa yli 150 maasta. Raportin julkistamisen jälkeen tutkimus on kuitenkin mennyt eteenpäin.

WWF:n raportti on saanut tukea ilmastonmuutoksen asiantuntijoilta, kuten IPCC:n vastavalitulta varapuheenjohtajalta professori Jean-Pascal van Yperseleltä, joka työskentelee ilmasto- ja ympäristötieteiden professorina Belgiassa Louvainin katolisessa yliopistossa. Hän toteaa: ”On selvää, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo nyt merkittävämpiä kuin suurin osa tiedemiehistä on ennakoinut. Siksi on elintärkeää, että kansainväliset toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi nopeutuvat ja muuttuvat kunnianhimoisemmiksi. IPCC:n viimeisin raportti osoitti, että syyt suurempaan huoleen ovat olemassa, ja EU:n tulisi asettaa tavoitteekseen rajoittaa lämpeneminen alle kahteen asteeseen. Vuonna 1996 asetettu kahden asteen tavoite edellyttää kehittyneiltä mailta jo 25 – 40 % päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. 20 %:n päästövähennykset eivät siksi riitä.”

Uusimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että Jäämeri menettää jääpeitettään jopa 30 vuotta IPCC:n ennusteita aikaisemmassa tahdissa. Nyt on ennustettu, että kesäaikainen jääpeite voi kadota kokonaan vuosien 2013 ja 2040 välillä – näin ei ole tapahtunut alueen historiassa yli miljoonaan vuoteen.

Tuoreisiin tieteellisiin tutkimuksiin perustuen hirmumyrskyjen määrän ja voimakkuuden arvellaan lisääntyvän Brittein saarten ja Pohjanmeren yläpuolella. Tämä johtaa kasvaviin tuulennopeuksiin ja myrskytuhoihin Länsi- ja Keski-Euroopassa. Alailmakehän otsonin, haitallisen ilmansaasteen, määrän ennustetaan kasvavan vuoden 2003 helleaallon tasolle ja lisääntyvän erityisesti Englannissa, Belgiassa, Saksassa ja Ranskassa. Vuosittaisen maksimisademäärän ennustetaan myös nousevan useimmilla Euroopan alueilla aiheuttaen tulvariskejä ja taloudellisia tappioita.

Pohjanmeren ja Itämeren meriekosysteemit altistuvat korkeimmille lämpötiloille sitten lämpötilaseurannan alkamisen, kun taas pitkien kuivuusjaksojen ennustetaan yleistyvän Välimeren alueella. Jäätiköiden supistuminen jatkuu Sveitsin Alpeilla, minkä ansiosta vesivoiman tuotanto vähenee.

Maailmanlaajuisesti merenpinnan odotetaan nousevan vuosisadan loppuun mennessä yli kaksi kertaa enemmän IPCC:n arvioimasta 0,59 metrin maksimista. Tämä altistaa valtavat rannikkoalueet riskeille. Lisäksi kohonneet lämpötilat ovat jo johtaneet vehnän, maissin ja ohran satojen heikkenemiseen ympäri maailmaa.

“Jos EU haluaa näyttäytyä YK:n ilmastoneuvottelujen johtajana ensi vuonna Kööpenhaminassa ja varmistaa, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi syntyy vahva kansainvälinen ilmastosopimus, sen täytyy kantaa vastuunsa ja sitoutua todellisiin päästövähennyksiin Euroopassa,” sanoo ilmastonmuutoksen asiantuntija ja raportin laatija tohtori, PhD Tina Tin.

WWF vaatii EU:ta asettamaan tavoitteeksi vähintään 30 % päästövähennykset vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Päästöjä tulee vähentää EU:n rajojen sisäpuolella sen sijaan, että päästöjä kompensoidaan merten takana. WWF pyytää EU:ta myös sitoutumaan kehitysmaiden auttamiseen tukemalla ja rahoittamalla niiden päästöjen vähennystoimia ja sopeutumista niihin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, joita ei enää voida välttää.

“Ilmastonmuutos on valtava haaste ihmiskunnan ja ympäristön tulevaisuudelle. Raportin katsaus painottaa, miten tärkeää EU:n ympäristöministerien on sitoutua tämänpäiväisissä keskusteluissaan vahvaan, ilmastonmuutosta torjuvaan EU:n lakipakettiin, jotta vähähiilinen tulevaisuus olisi mahdollinen.” sanoo Tina Tin.

Lisätietoja:
Karoliina Auvinen, ilmasto-ohjelman päällikkö, WWF Suomi, puhelin 050330 5418, sähköposti karoliina.auvinen@wwf.fi
Riku Eskelinen, ilmastoasiantuntija, WWF Suomi, puhelin 050572 7782, sähköposti riku.eskelinen@wwf.fi
Delia Villagrasa, Senior Advisor to WWF, puhelin +32 (0)486 440223, sähköposti dvillagrasa@wwfepo.org
Claudia Delpero, Communications Manager at WWF European Policy Office, puhelin +32 (0)2 7400925, sähköposti cdelpero@wwfepo.org

Tiedoksi toimituksille:
Raportti on ladattavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: http://assets.panda.org/downloads/wwf_science_paper_october_2008.pdf