Järjestöt: Durbanin ilmastokokouksessa sovittava Kioton sopimuksen jatkosta

Yhdeksän ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä vaatii Suomelta ja EU:lta aktiivista tukea Kioton sopimuksen toiselle sitoumuskaudelle YK:n ilmastokokouksessa, joka alkaa Etelä-Afrikan Durbanissa 28.marraskuuta. Kioton kohtalo ratkaisee, etenevätkö ilmastoneuvottelut kohti maailmanlaajuista sopimusta.

Kioton sopimus on tällä hetkellä ainoa laillisesti sitova sopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin. Sen jatkokausi on elintärkeä, jotta kaikki maat voidaan lopulta saada mukaan uuteen, maailmanlaajuiseen sopimukseen.

”EU:n maine on nyt vaakalaudalla. Emme voi vaatia muilta päästövähennyksiä mikäli emme ole itse valmiita näyttämään esimerkkiä tukemalla Kioton jatkoa”, huomauttaa WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

Järjestöt varoittavat, että ilmastonmuutoksen inhimilliset ja taloudelliset riskit kasvavat sitä suuremmiksi, mitä pidempään kansainvälisen ilmastosopimuksen solmiminen kestää. YK:n ilmastokokous järjestetään nyt toista kertaa Afrikan mantereella, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat kovimmin.

”Durbanissa on katsottava tulevaisuuteen ja sovittava Kioton pöytäkirjan lisäksi maailmanlaajuisen ja laillisesti sitovan ilmastosopimuksen neuvotteluaikataulusta”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen.

Riittävät päästövähennykset ja rahoitus turvattava

Nykyiset päästövähennyslupaukset eivät ole riittäviä. Jotta globaalit päästöt saataisiin laskuun vuoteen 2015 mennessä, vaaditaan nykyistä huomattavasti tiukempia päästövähennyksiä. Järjestöjen mukaan leikkaukset on toteutettava oikeudenmukaisesti: teollisuusmaiden on kannettava päävastuu ja köyhimpien maiden tavoitteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen.

”Suomen on otettava EU:ssa aktiivinen rooli ja tunnustettava, että kuilu nykyisten lupausten ja ilmastotieteen osoittamien faktojen välillä on valtava. Suomen kaltaisissa teollisuusmaissa on sitouduttava vähentämään päästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä”, toteaa ilmastokampanjavastaava Jonas Biström Maan ystävistä.

Durbanissa on myös saatava aikaan selkeä suunnitelma ilmastorahoituksesta. Järjestöjen mukaan sitä ei saa kattaa kehitysyhteistyövaroista, kuten Suomi tällä hetkellä tekee.

”Haluamme nähdä päättäjiltä konkreettisen suunnitelman ilmastorahoituksen kasvattamisesta nykyisestä noin 10 miljardista dollarista 100 miljardin dollarin vuositasoon 2020 mennessä”, sanoo ilmastonmuutosasiantuntija Aino Pennanen Kirkon Ulkomaanavusta.

Kansainvälinen YK:n ilmastokokous kokoaa päättäjät Etelä-Afrikan Durbaniin 28.11.-9.12.2011.

Järjestöjen tavoitteet Durbanin kokoukselle ovat laatineet Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi ja ilmasto.org -ilmastosivusto.

Lisätietoja: Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi, puh. 045 631 8353