Uhanalaista tonnikalaa havitellaan nyt EU:n ulkopuolisilla laivastoilla Välimerellä

Välimeren tonnikalavesillä on havaittu kaksi laajaa, mahdollisesti EU:n ulkopuolista kalastuslaivastoa. Laivastojen poikkeuksellinen läsnäolo alueella on aiheuttanut huolta uhanalaisen sinievätonnikalan pyytämisestä kansainvälisten suojelusäännösten vastaisesti. WWF arvioi, että luvaton kalastus Välimerellä uhkaa lisääntyä muutaman tiukan valvontavuoden jälkeen. Lisäksi radioaktiivinen säteily on vähentänyt sinievätonnikalan kalastusta Tyynellämerellä, mikä lisää kalastuspainetta Välimerellä.

Ensimmäinen isoista Välimerellä nyt liikkuvista laivastoista sisältää ainakin 13 alusta ja seilaa Kiinan lipun alla. Toisen laivaston ja sen kahdeksan kalastusaluksen alkuperämaasta ei ole tietoa.

“Alusten signaalijärjestelmät ovat olleet pitkiä aikoja pois päältä ja alukset eivät ole raportoineet aikeistaan tai alkuperästään. Pelkään pahoin, että historia toistaa tässä itseään muutaman tiukemman valvontavuoden jälkeen: Vuosikymmen sitten sinievätonnikalaa kalastettiin alueella niin paljon, että populaatio romahti”, kertoo WWF:n Välimeren meriohjelman päällikkö, tohtori Sergi Tudela.

Toinen laivasto on liikkunut myös kalastukselta suojelluilla alueilla Välimerellä. Kummallakaan laivastolla ei ole lupaa pyytää tonnikalaa. WWF on toimittanut tietoja laivastoista ja niiden toiminnasta kansainväliselle suojelujärjestö ICCAT:lle ja EU:lle ja pyytänyt eri maiden viranomaisia tarkastamaan aluksia merellä mahdollisen luvattoman kalasaaliin löytämiseksi.

”Olemme kertoneet huolemme mahdollisesta laivastojen laittomasta kalastamisesta lisäksi muun muassa Espanjan ja Italian viranomaisille, jotta alukset tarkastettaisiin. Tiedossamme ei ole kuitenkaan yhtään merellä aluksiin tehtyä tarkastusta”, Tudela sanoo.

Kalifornian edustalla elävistä Tyynenmeren sinievätonnikaloissa on viime aikoina havaittu kohonnutta radioaktiivisuutta. Tämän uskotaan lisäävän kalastuspainetta muun muassa Välimeren alueella. Välimeren tonnikalan myyntihinnat ovat kohonneet tänä vuonna ennätyskorkeiksi. Sinievätonnikala on yksi uhanalaisimmista kalalajeista maailmassa.

EU:n parlamentti hyväksyi uudet suojelusäännöt sinievätonnikalan suojelemiseksi. Säännöt pienentävät muun muassa kalastuskiintiöitä ja kalastuslaivastojen kokoa.

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, p. 040 585 0020