WWF tyytyväinen Balex Delta -harjoitukseen

Öljyntorjuntaharjoitus Balex Deltan käytännön osuus päättyi WWF Suomen osalta keskiviikkona iltapäivällä. Harjoitus palveli hyvin tarkoitustaan ja auttaa WWF:ää kehittämään öljyntorjuntavalmiuttaan jatkossakin.

Tiistaina WWF:n asiantuntijat ja vapaaehtoiset auttoivat Korkeasaaren Palosaaren eläinsairaalassa öljyyntyneiden lintujen hoitolan perustamisessa. Keskiviikkona he perustivat Porvoon paloaseman pihalle lintujen pesutilat viranomaisen ohjauksessa sekä pesivät öljyyntyneitä lintuja. He myös puhdistivat öljyyntynyttä rantaa Sipoon Furuholmenin saarella.

Harjoituksiin otti osaa noin 50 vapaaehtoista öljyntorjujaa, joista osa saatiin kokoon tunnin sisällä siitä, kun he vastaanottivat asiaa koskevan tekstiviestin.

”Harjoitus palveli hyvin tarkoitustaan. Saimme kansainvälisiltä tarkkailijoilta rakentavaa palautetta, jonka avulla voimme tehostaa toimintaamme”, sanoo WWF Suomen meriasiantuntija Vanessa Ryan.

”Tarkkailijat tuntuivat olevan erityisen vaikuttuneita viranomaisten ja vapaaehtoisten välisestä yhteistyöstä ja hyvästä yhteishengestä.”

Kaiken kaikkiaan WWF:n öljyntorjuntajoukkoihin kuuluu yli 6 000 vapaaehtoista aikuista, jotka ovat valmiita tulemaan viranomaisten avuksi puhdistamaan rantoja ja pesemään ja hoitamaan lintuja.

Öljyntorjuntajoukot ovat melko ainutlaatuinen esimerkki viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyöstä öljyntorjunnassa. Vastaavat joukot on Virossa ja Norjassa.

Lisätiedot:

Meriasiantuntija Vanessa Ryan, WWF Suomi, 040 7630 000

Julkaistu 30.8.2012