Maailmanperintökohteet vaarassa

Lähes puolet kaikista Unescon maailmanperintöluettelon luontokohteista kärsii voimaperäisestä ihmisen toiminnasta, selviää WWF:n tuoreesta raportista. Kohteita uhkaavat muun muassa öljyn ja kaasun etsintä, kaivostoiminta ja laittomat metsähakkuut.

Maailmanperintökohteiden arvo luonnolle ja ihmiselle on mittaamaton, mutta niiden suojelussa ei siitä huolimatta ole onnistuttu. WWF:n raportin mukaan 229 kohteesta yhteensä 114 kärsii ihmisen toiminnasta, ja yli viidesosaa uhkaa useampi kuin yksi tekijä.

Esimerkiksi läntisen pallonpuoliskon pisin koralliriutta Belizen rannikolla on vaarassa kestämättömän rannikkorakentamisen, laajamittaisen mangrovemetsän raivauksen, maatalouden päästöjen ja öljynetsinnän takia. Rantariuttojen tuhoutuminen vaikuttaisi 190 000 ihmisen elämään – eli puoleen Belizen väestöstä.

”Maailmanperintökohteiden tulisi saada parasta mahdollista suojelua. Silti emme kykene turvaamaan edes tätä pientä osaa maapallostamme”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. ”Kyseessä ovat maapallomme arvokkaimmat ja ainutlaatuisemmat paikat. Meidän on työskenneltävä yhdessä niiden säilyttämiseksi.”

WWF pyytää raportissaan yksityistä sektoria pitäytymään maailmanperintökohteita uhkaavasta toiminnasta ja lopettamaan haitallista teollisuustoimintaa sisältävien projektien rahoittamisen. Valtioita taas pyydetään kieltämään niiden alueilla sijaitsevissa maailmanperintökohteissa tapahtuva haitallinen toiminta ja vaatimaan kansainvälisiltä yrityksiltä korkeita vastuullisuuden ja johtamisen standardeja.

Maailmanperintökohteiden suojelussa ei ole kyse pelkästään arvokkaiden ekosysteemien ja uhanalaisten lajien suojelemisesta ja ilmastonmuutoksen torjumisesta. Alueet tarjoavat elämän edellytykset myös yli 11 miljoonalle ihmiselle, jotka saavat niistä ravintoa, juomavettä, lääkeaineita ja työpaikkoja. Lisäksi raportin mukaan 90 prosenttia maailmanperintökohteista vaikuttaa kauas varsinaisten rajojensa ulkopuolelle, talouteen ja yhteiskuntaan. Ne voisivat olla avainasemassa, kun maailma pyrkii saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

”Meidän on ymmärrettävä, etteivät ihmiset ainoastaan suojele näitä alueita, vaan ne suojelevat ihmisiä”, Jari Luukkonen painottaa. ”Meidän on näillä alueilla siirryttävä pois haitallisesta toiminnasta ja keskityttävä kestäviin vaihtoehtoihin, jotka tukevat maailmanperintökohteiden arvoa ja niiden tarjoamia hyötyjä.”

Lisätietoja:
Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF, p. 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi

Lue koko selvitys:
Protecting People through Nature: Natural World Heritage Sites as Drivers of Sustainable Development: wwf.fi/mediabank/8378.pdf

Tutkimuksen on WWF:lle tuottanut Dahlberg Global Development Advisors.

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa. wwf.fi