Suomen metsien monimuotoisuus on uhattuna

Suomalaisella metsäluonnolla ei mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan. Suomen metsissä on 814 uhanalaista lajia, ja kaksi kolmasosaa Suomen metsäluontotyypeistä ja puustoisista suoluontotyypeistä on uhanalaisia. Sunnuntaina 22. toukokuuta vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää.

Suomen maapinta-alasta 77 prosenttia on metsää, joten luonnon monimuotoisuuden muutokset ovat havaittavissa erityisen voimakkaasti juuri metsissä. Vuonna 2010 tehdyn arvioinnin mukaan metsät ovatkin uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö Suomessa. Metsien monimuotoisuutta uhkaavat metsätalous, voimakas maankäyttö ja soiden ojitus.

”Suomi on sitoutunut tavoitteeseen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2020 mennessä. Näyttää siltä, että päätöksenteossa tämä on joko unohtunut tai sitä ei pidetä tärkeänä”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Suojelulla on kova kiire, sillä metsien monimuotoisuus on heikentynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi. Suomen metsissä on yli 800 uhanalaista lajia, ja toiset lähes 800 metsälajia on uhanalaisuuden kynnyksellä. Esimerkiksi ennen tutut lajit, kuten hömötiainen ja töyhtötiainen, ovat uhanalaistuneet voimakkaan metsätalouden seurauksena.

”Tarvitsemme Suomeen paremman suojelualueverkoston. Myös metsänkäsittelyssä olisi otettava luonnon monimuotoisuuden turvaaminen entistä tehokkaammin huomioon”, Rohweder toteaa.

Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa avainpelaajia ovat valtion, metsäyhtiöiden, metsäpalvelutoimijoiden, maankäytön suunnittelijoiden ja suurien maanomistajien, kuten kuntien ja yhteisöjen, lisäksi yksityiset metsänomistajat. WWF julkaisi toukokuun alussa metsänomistajille suunnatun Metsänhoito-oppaan, jonka keinoilla monimuotoisuuden huomioiminen onnistuu myös talousmetsässä.

”Metsänhoito-oppaan avulla metsänomistajat aina mökkiläisiä myöten voivat ottaa ohjat omiin käsiinsä ja lisätä helpoilla toimilla metsiinsä monimuotoisuutta”, Rohweder summaa.

YK:n yleiskokous on julistanut toukokuun 22. päivän kansainväliseksi luonnon monimuotoisuuden päiväksi. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta sekä tehdä tutuksi ympäristönsuojelua, kestävää luonnon hyödyntämistä ja hyötyjen tasapuolista jakoa. Kansainvälisen luonnon monimuotoisuuden päivän sanoma on, että vastuu luonnon tulevaisuudesta on yhteinen.

Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan elämän koko kirjoa: lajien geneettistä perimää, lajien runsautta sekä elinympäristöjen moninaisuutta.

Lisätietoja:
Pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomi, 040 840 7461, liisa.rohweder@wwf.fi

wwf.fi/metsanhoito-opas