Raportti: Satoja uhanalaisia lumileopardeja tapetaan vuosittain

Sadat erittäin uhanalaiset lumileopardit joutuvat salametsästyksen uhriksi vuosittain. Luku on hälyttävä, sillä lumileopardeja on jäljellä luonnossa enää 4000-6400 yksilöä. WWF:n ja TRAFFIC:n uuden raportin mukaan lumileopardeja on salametsästetty vuodesta 2008 lähtien ainakin neljän eläimen viikkotahtia.

Lumileopardit elävät Aasian vuoristoissa 12 eri valtion alueella. Raportti paljastaa, että vuodesta 2008 lähtien jopa 220-450 lumileopardia on kuollut joka vuosi. Tiedetyistä salametsästystapauksista 90 prosenttia on tapahtunut Kiinassa, Intiassa, Mongoliassa, Pakistanissa ja Tadžikistanissa. Nepalin lumileopardien salametsästystilanne on myös huolestuttava verrattuna maan pieneen lumileopardikantaan.

Noin puolessa tapauksista eläin on tapettu kostoksi sen aiheuttamien karjavahinkojen takia. Turkin takia salametsästettyjä lumileopardeja oli tietoon tulleista tapauksista hieman alle neljännes. Raportin mukaan kuitenkin yli puolet kostoksi tapetuista tai muille eläimille tarkoitettuihin pyydyksiin kuolleista lumileopardeista päätyy laittoman villieläinkaupan tuotteiksi. Turkit päätyvät yleensä Kiinan ja Venäjän markkinoille.

”Hyvä uutinen on se, että lumileoparditurkkien ja muiden tuotteiden määrä esimerkiksi Kiinan katukaupassa on vähentynyt merkittävästi. Tätä voidaan pitää merkkinä siitä, että kysyntä vähenee”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Lumileopardi on arka ja elää korkealla vuoristossa, joten sen tutkiminen on erittäin haastavaa. Lumileopardin elintavoista ja liikkeistä saadaan tietoa etenkin riistakameroiden ja satelliittipantojen avulla. Kun eläinten elintapoja tunnetaan paremmin, myös suojelutoimet voidaan kohdistaa tehokkaammin. Näin myös salametsästystä voidaan vähentää. WWF Suomi tukee lumileopardien tutkimusta ja elinympäristöjen suojelua kehitysyhteistyöhankkeissaan Nepalissa ja Bhutanissa.

”Lumileopardin osien kysynnän väheneminen ei yksin riitä, sillä eläimiä salametsästetään edelleen. Yksi suojelutyön tärkeä painopiste on ihmisten ja villieläinten välisten konfliktien vähentäminen”, Pirinen sanoo.

Raportti peräänkuuluttaakin paikallisten osallistumista suojelutyöhön. Paikallisia tulee tukea muun muassa parempien karjasuojien rakentamisessa, karjan menetyksistä aiheutuvissa petokorvauksissa ja yhteisöjen rajat ylittävien suojeluohjelmien luomisessa. Yksi keino torjua lumileopardikuolemia on tiukentaa lainsäädäntöä kansallisesti ja alueellisesti, sillä raportin mukaan alle neljäsosa tunnetuista salametsästystapauksista on tutkittu ja syytteet on nostettu vain 14 prosentista tapauksista.

TRAFFIC on WWF:n ja Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n perustama uhanalaisten lajien tilaa tarkkaileva kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio.

Lisätiedot:

AN OUNCE OF PREVENTION: Snow Leopard Crime Revisited -raportti (pdf)

 

Suojeluasiantuntija Tanja Pirinen, WWF, 040 840 0058