Afrikassa tapetaan yksi norsu joka 25 minuutti

Afrikannorsuja salametsästetään tahtia, joka vastaa yhden norsun tappamista joka 25 minuutti. Esimerkiksi Keski-Afrikassa sijaitsevan Gabonin Minkeben kansallispuiston norsuista 80 prosenttia on tapettu vuosien 2002-2014 välillä, kertoi Science Magazine eilen. Järkyttävän suuret luvut Gabonissa kertovat afrikannorsujen hälyttävästä tilanteesta koko Afrikan mantereella.

Norsujen määrä on dramaattisessa laskussa monissa Afrikan maissa. Afrikannorsuja on tämän hetkisten tietojen mukaan jäljellä koko Afrikan mantereella noin 415 000 yksilöä. Kymmenessä vuodessa norsujen määrä on romahtanut yli 100 000 yksilöllä. Suurin syy norsujen vähenemiselle on salametsästys niiden syöksyhampaiden takia. Suurin osa syöksyhampaista päätyy myyntiin Aasiaan.

Laiton villieläinkauppa on järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen arvoksi on arvioitu vuosittain noin 18 miljardia euroa koko maailmassa.

”Rikollisuus ja korruptio ovat levittyneet laajalle ja tässä taistelussa tarvitaan sekä paikallista että kansainvälistä työtä. On ensiarvoisen tärkeää, että näiden eläinten lähellä elävät paikalliset ihmiset saadaan mukaan suojelutyöhön. Meillä on todella hyviä esimerkkejä salametsästyksen pysäyttämisestä esimerkiksi Nepalista, jossa paikalliset ihmiset ovat ymmärtäneet lajien suojelun tärkeyden”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen.

Vaikka salametsästysluvut ovat todella hälyttäviä, on aivan viime aikoina saatu aikaan lakimuutoksia, joiden toivotaan parantavan norsujen tilannetta.

”Juuri äskettäin kovan painostuksen alla Kiina ilmoitti lopettavansa kokonaan norsunluun kaupan tämän vuoden loppuun mennessä. Kielto on todella hyvä uutinen norsujen kannalta. Toivon, että Kiinan viranomaiset todella pitävät kiinni tästä päätöksestä, sillä se vaikuttaisi myös salametsästyspaineeseen”, Pirinen kertoo.

Lue lisää afrikannorsuista