Lumileopardiemo pentuineen tallentui luontoharrastajan kameraan Himalajalla

Annapurnan vuoristossa Himalajalla asuva Tashi R. Ghale ei arvannut, millainen päivä oli luvassa, kun hän lähti tarkastamaan vuoren rinteeseen asettamaansa riistakameraa.

 

”Olin matkalla tarkastamaan yhtä yli neljän kilometrin korkeudessa olevista riistakameroistani siltä varalta, että se olisi taltioinut kuvia lumileopardeista, kun huomasin, että taivaalla kiertelee korppikotkia. Muutin suunnitelmaani ja lähdin seuraamaan kotkia vaikeakulkuisessa maastossa.”

 

“Tulin paikalle juuri oikeaan aikaan: korppikotkien opastamana näin, että pienen matkan päässä oli lumileopardi juuri saalistamansa jakinpoikasen kanssa. Jäin tarkkailemaan tilannetta, kun yhtäkkiä huomasin, että pienen kallionkielekkeen takana emoa odotti sen kaksi poikasta!”

Kuvassa Tashi R. Ghale kädessään lumileopardin jätöksiä.

XRtX3NvdXJjZT1zaXRlJnV0bV9tZWRpdW09bmV3cyZ1dG1fY29udGVudD1sdW1pbGVvcGFyZGk=” 8958 />

“Innostukseni oli ihan valtavaa! Olen asunut koko elämäni seudulla, mutten ole koskaan onnistunut näkemään lumileopardeja pentujensa kanssa omin silmin. Pennut olivat arviolta 6-7 kuukauden ikäisiä. Ottamistani kuvista näkee, että sekä emo että pennut tarkkailivat minua tiukasti kun kuvasin niitä paikallani. Varoin menemästä liian lähelle, jotteivat ne häiriintyisi ja seurasin niiden liikkeitä lopulta yli kolmen tunnin ajan”, Ghale kertoo.

Ghale on omistanut elämänsä vapaaehtoiselle lumileopardien tutkimiselle ja kuvaamiselle kotonaan Annapurnan vuoristossa ja myös WWF on tukenut hänen arvokasta työtään. Hän on asentanut Annapurnan vuoristoon useita kymmeniä riistakameroita. Ghalen kaltaisten vapaaehtoisten avulla lumileopardien elinalueista ja liikkeistä on saatu paljon uutta ja arvokasta tietoa. Nepalissa elää 300-400 uhanalaista lumileopardia.