Unelmatyö tarjolla: WWF etsii Pullervolle tuuraajaa

EDIT: Hauskaa aprillipäivää!

Kahtena viime keväänä suursuosioon noussut Norppalive on ollut WWF:n näkökulmasta onnistunut hanke, mutta ongelmaksi on muodostunut suoraa lähetystä tähdittävän Pullervo-norpan omapäisyys. WWF on saanut katsojilta tukuittain kielteistä palautetta sen pysyteltyä katseilta piilossa tuntien, jopa päivien ajan.

”Luontokappaletta ei voi käskeä. Uskokaa pois, kokeiltu on”, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze harmittelee.

WWF on päättänyt ratkaista ongelman etsimällä Pullervolle tuuraajaa niiksi ajoiksi, kun norppa ei ole kivellä. Haussa on leppoisaan elämään viehtynyt ja kehonsa kanssa sinut oleva henkilö, joka kykenee tekemään töitä epäsäännöllisiin kellonaikoihin. Vaatimuksina ovat hydrodynaaminen ruumiinrakenne ja hyvät esiintymisvalmiudet.

Työstä ei makseta palkkaa, sillä luontaisetujen – muun muassa vertaansa vailla olevan työympäristön ja kansan suunnalta tulvivan varauksettoman ihailun – katsotaan olevan riittävä korvaus. Työn takaama valokeila tarjoaa myös mainion ponnahduslaudan uralle lööppijulkkiksena, poliitikkona tai molempina.

”Toivomme löytävämme hyvän tuuraajan, sillä neuvottelut Pullervon kanssa ovat osoittautuneet tuloksettomiksi. Edes kikyyn vetoaminen ei ole auttanut”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

WWF:n Norppaliveä on katsottu kahden viime kevään aikana yhteensä yli 5 miljoonaa kertaa. Hankkeen tavoitteena on levittää tietoa saimaannorpasta ja sen kohtaamista uhkista ja innostaa ihmisiä osallistumaan sen suojeluun.

Hakemuksen, CV:n ja puolen minuutin mittaisen esittelyvideon voi lähettää osoitteeseen rekry@wwf.fi