Taimen takaisin taajamapuroon – WWF, K-ryhmä ja KVVY talkoilevat lauantaina Ylöjärvellä uhanalaisen lohikalan pelastamiseksi

WWF, K-ryhmä ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY) kunnostavat lauantaina uhanalaiselle taimenelle lisääntymis- ja poikasalueita Myllypuroon Ylöjärvellä. Tavoitteena on, että asutuksen keskellä virtaavasta purosta kertaalleen kadonnut taimen saataisiin palaamaan takaisin.

Vuonna 2014 tehdyt sähkökoekalastukset paljastivat, että taimenkanta oli hävinnyt Myllypurosta kokonaan. Samalla kuitenkin ilmeni, että vesistö sopii taimenen lisääntymiseen ja poikastuotantoon hyvin. Taimenta alettiin heti seuraavana vuonna istuttaa Myllypuroon mätirasioilla, ja paikalliset toimijat ovat sen jälkeen toteuttaneet istutuksia vuosittain.

Lauantaina talkoolaiset kunnostavat uhanalaiselle taimenelle laadukkaita lisääntymis- ja poikasalueita, jotta kadotettu lohikala alkaisi jälleen lisääntyä Myllypurossa luontaisesti.

”Lapioimme puroon kutukelpoista soraa ja kunnostamme käsipelillä paikkoja, jotka ovat jääneet viimeistelyä vaille talkoita edeltävissä konetöissä”, kertoo WWF:n sisävesivastaava Elina Erkkilä.

Myllypuro virtaa läpi Ylöjärven taajaman ja sen varrella asuu paljon ihmisiä. Jos taimen alkaa jälleen nousta Näsijärvestä puroon ja lisääntyminen onnistuu, ylöjärveläiset saisivat pihapiiriinsä varsinaisen arvoasukkaan.

KVVY:n ympäristöasiantuntija Heikki Holsti arvelee, että taimen voisi lisääntyä Myllypurossa luontaisesti ensimmäisen kerran aikaisintaan ensi vuonna.

”Silloin ensimmäiset istutetut taimenet olisivat sen ikäisiä, että ne voisivat potentiaalisesti palata ja alkaa pitää omaa kantaansa yllä”, Holsti kertoo.

Talkoilla suuri merkitys

WWF ja K-ryhmä ovat mukana KVVY:n organisoimissa Pirkanmaan virtavesikunnostuksissa K-Kalapolut-yhteistyöllään, jonka tavoitteena on Suomen vaelluskalojen pelastaminen (www.kalapolut.fi). Lauantain talkoissa on mukana myös Näsijärven kalastusalueen, Ylöjärven vesien osakaskuntien ja Näsijärven lohikalayhdistyksen toimijoita sekä useita Tampereen seudun K-kauppiaita.

Talkoilla on suuri merkitys uhanalaisen kalalajin pelastamisessa.

”Taimen, kuten muutkin vaelluskalamme, ovat uhanalaisia, mutta onneksi niitä voi myös auttaa. Kiitos satojen vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden, tänäkin kesänä vaelluskalat ovat saaneet uutta elintilaa ja lisääntymispaikkoja kilometrikaupalla”, toteaa K-ryhmän yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva Salmenpohja.

Talkoiden ohessa Myllypurolla on päivällä ohjelmaa koko perheelle kello 11.00–15.00. Luvassa on muun muassa kala-aiheisia aktiviteetteja, glitter-kasvomaalausta ja tietoiskuja virtavesityöstä.

Lisätiedot:

Elina Erkkilä, WWF:n sisävesivastaava, elina.erkkilä@wwf.fi, 050 522 4540

Eeva Salmenpohja, K-ryhmän yhteiskuntasuhdejohtaja, eeva.salmenpohja@kesko.fi, 050 571 9239

Heikki Holsti, KVVY:n ympäristöasiantuntija, heikki.holsti@kvvy.fi, 050 351 9022