Liito-oravan poikaset tähdittävät WWF:n uutta livelähetystä

WWF:n Luontolivessä voi seurata nyt liito-oravan elämää suorassa lähetyksessä. Erityisen mielenkiintoista katsottavaa on luvassa lähipäivinä, kun poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella. WWF:n Luontoliven lähetyksiä on katsottu yhteensä jo 4,5 miljoonaa kertaa.

Liito-orava on suomalaismetsien myyttinen laji, jonka vain harva on nähnyt omin silmin. WWF:n tavoite on tehdä liito-oravaa tutummaksi livekameran avulla.

Luontolivessä seurattiin liito-oravia myös viime keväänä. Tuolloin lähetystä katsottiin kahden kuukauden aikana yli 500 000 kertaa.

Tänä vuonna kamera kuvaa liito-oravan asuttamaa pönttöä. Pesässä olevien poikasten lukumäärää ei vielä tiedetä. Useimmiten poikasia on kaksi tai kolme, enimmillään jopa viisi. Reilun kuukauden ikäisinä ne alkavat tutkia pesän ulkopuolista maailmaa.

”Poikasten touhujen katseleminen on äärimmäisen kiinnostavaa. Olen kuvannut ja seurannut liito-oravia liki 30 vuoden ajan ja silti jaksan edelleen innostua”, sanoo luontokuvaaja Benjam Pöntinen, jonka kanssa WWF on toteuttanut lähetyksen.

Liito-orava luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi eli uhanalaiseksi lajiksi. Se liikkuu liitämällä puusta toiseen eikä ylitä mielellään suuria avomaita. Merkittävin syy liito-oravan ahdinkoon ovat avohakkuut. Suomalainen metsämaisema pirstoutuu nopeasti, ja lajille sopivat metsiköt ovat usein erillisiä ja liian pieniä saarekkeita hakkuuaukkojen keskellä.

Hieman yli vuosi sitten avattua WWF:n Luontoliveä on katsottu yhteensä jo noin 4,5 miljoonaa kertaa. Liito-oravien lisäksi Luontolivessä voi seurata tällä hetkellä sääksien, metsäpeurojen ja ahmojen elämää ja kuunnella lintujen laulua suorassa lähetyksessä.

”Haluamme tuoda luonnon ihmisten lähelle, levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Luontoliven suuri suosio osoittaa, että olemme onnistuneet tavoitteessamme”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.