Energiapuun kriteeristöä on tiukennettava: Nyt poltettavaksi päätyy jopa yli 300-vuotiasta puuta 

Puun energiakäytön kestävyyskriteerit on päivitettävä. Nyt poltettavaksi päätyy puuta, joka on erityisen arvokasta metsälajistolle ja joka toimii myös tärkeänä hiilivarastona.

WWF:n tietojen mukaan Kuusamon kaupungin omistamalta maalta löytyi tällä viikolla pinottuna 3300 kuutiota ikikeloa eli yli 300-vuotiasta pystyyn kuollutta puuta. Puupinorivin pituus oli yli 100 metriä, ja kuutiomäärä on mitattu GPS:n avulla. Puut omistaa paikallinen energia-osuuskunta. Pinoissa oli lisäksi vähintään 10 000 kuutiota kuitupuuta ja pientä tukkia, joita voisi energiaksi polttamisen sijaan käyttää sellun tuotantoon tai muihin puutuotteisiin. Asiasta kertoi Luonnonmetsä-työryhmä Twitterissä.

”Bioenergian kestävyyskriteerit eivät estä esimerkiksi ikikelojen polttoa lämpölaitoksissa. Tämä on osoitus siitä, että Euroopan komission kesällä julkaistu ehdotus Uusiutuvan energian direktiivin (REDII) päivittämisestä ei ole riittävä. Metsälajistolle korvaamattomien kelojen polttamista ei tulisi mitenkään tukea”, WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen sanoo.

WWF pitää välttämättömänä fossiilisista polttoaineista luopumista ja eri uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa. Puupolttoaineilla täytetään 28 prosenttia kaikesta energiantuotannosta. Tällä hetkellä tuotanto ei ole kestävää, koska polttoon päätyy puuta, jolle löytyisi parempaa käyttöä: hiilivarastona, metsälajiston resurssina ja jatkojalostettuina puutuotteina. Puun energiakäytön lisäämisen sijaan pitäisi vauhdittaa muiden uusiutuvien energiamuotojen kehittämistä ja käyttöönottamista.

 

”Puun energiakäyttö ei ole ilmaston kannalta ongelmatonta. Puun polttamisesta syntyy päästöjä, jotka tilastoidaan maankäyttösektorilla. Metsät sekä varastoivat että sitovat hiiltä parhaiten pystyssä. Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan lahopuut ovat merkittävä hiilivarasto”, WWF:n ilmastovastaava Bernt Nordman sanoo.

Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa suojelemaan 30 prosenttia metsistä ja kasvattamaan hiilivarastoja. Keinoja metsien säästämiseen ja hiilivarastojen säilymiseen on löydyttävä. Metsien suojelemisen on myös oltava kilpailukykyinen vaihtoehto metsänomistajille.

Lisätietoja:

Bernt Nordman, ilmastovastaava, 050 525 0348, [email protected]

Mai Suominen, johtava metsäasiantuntija, 050 322 4363, [email protected]

 

Sinua saattaa kiinnostaa