Kansainvälisen vaikuttamistyön harjoittelija

HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT.

Haemme harjoittelijaa puoleksi vuodeksi avustamaan WWF Suomen kansainvälisessä vaikuttamistyössä.

HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta eletään kohtalonhetkiä tänä vuonna, kun YK:n biodiversiteettikokous vihdoin järjestetään. Tältä kokoukselta odotetaan Kunmingin julistuksen viime syksynä allekirjoittaneiden maiden sitoutumista uusiin tavoitteisiin ja mittareihin luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Lisäksi vuoden aikana on luvassa myös muita kansainvälisiä kokouksia ja prosesseja, joihin WWF osallistuu ja vaikuttaa.

Työtehtäväsi harjoittelijana on avustaa WWF:n asiantuntijoita vaikuttamisessa kansainväliseen ja kansalliseen politiikkaan. Seuraat ja analysoit kansainvälisiin kokouksiin liittyvää viestintää ja autat tuomaan esiin WWF-verkoston viestejä Suomessa. Järjestät tapaamisia ja tilaisuuksia. Toimit WWF Suomen kansainvälisen tiimin jäsenenä, läheisessä yhteistyössä muiden WWF Suomen ja koko WWF-verkoston asiantuntijoiden kanssa.

Toivomme, että olet korkeakouluopinnoissasi perehtynyt ympäristöasioihin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja sinua kiinnostavat kansainväliset asiat. Omaksut uutta tietoa ripeästi ja pystyt kiteyttämään oleellisen kirjallisesti suomen kielellä. Englannin kielitaito on tarpeen WWF-verkostossa. Olet aloitteellinen ja tottunut työskentelemään itsenäisesti. Ennen kaikkea etsimme avointa ja ratkaisukeskeistä asennetta. WWF Suomen toimisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, mutta töiden tekeminen onnistuu myös osittain etänä.

Harjoittelusta maksetaan palkkaa, joka on 1283 €/kk (Kelan vuotuisen työssäoloehdon vähimmäispalkan mukainen palkka). Tehtävässä on 100-prosenttinen työaika, 37,5 tuntia viikossa.

Hae tehtävää 7.2. mennessä linkin kautta.

Harjoittelijan tehtävä pyritään täyttämään mahdollisimman nopeasti, aloituspäivämäärä sopimuksen mukaan. Sopimuksen kesto on 6 kuukautta.

Lisätietoa tehtävästä antaa kansainvälisen ohjelman johtaja Anne Tarvainen (040 756 8326) keskiviikkona 26.1. klo 15-16:30 ja maanantaina 31.1. klo 12-13.

Sinua saattaa kiinnostaa