Kestävän kalastuksen asiantuntija

Noin 10 kuukauden mittainen määräaikainen tehtävä (sijaisuus).

HAKU ON PÄÄTTYNYT.
Kestävän kalastuksen asiantuntijana pääset osaksi WWF:n osaavaa, innovatiivista ja mukavaa yhteisöä. Työskentelet yhdessä kymmenien eri alojen asiantuntijoiden kanssa maailman vakavimpien ympäristöongelmien selättämiseksi.

HAKU ON PÄÄTTYNYT.

Haemme meri- ja sisävesitiimiin asiantuntijaa, joka keskittyy laaja-alaisesti kestävään kalastukseen ja uhanalaisten kalojen suojeluun. Työ keskittyy kalastusta ja kalakantojen hoitoa koskevaan päätöksentekoon sekä kalan kulutukseen ja kalamarkkinoiden vastuullisuuteen WWF:n Kalaoppaan kautta.

Tehtävän hoitaminen edellyttää kalastuksen, kalataloussektorin, -politiikan sekä Suomen kalamarkkinoiden tuntemusta. Sinulla on hyvät tiedot Suomen ja Itämeren kalakantojen tilasta ja niiden tilaan vaikuttavista tekijöistä. Toimit WWF:n edustajana kalastushallintoon ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämiseen liittyvissä työryhmissä ja neuvottelukunnissa, joten Suomen kalastuslaki, vaelluskalastrategiat sekä Euroopan yhteinen kalastuspolitiikka ovat sinulle entuudestaan tuttuja.

Esiinnyt vakuuttavasti päättäjien, kalatalouden eri sidosryhmien ja median edessä myös englannin kielellä. Toimit itseohjautuvasti ja hallitset asiantuntijalausuntojen kirjoittamisen suomeksi ja englanniksi. Tulet tekemään läheistä yhteistyötä WWF meri- ja sisävesitiimin sekä koko WWF:n Itämeriverkoston asiantuntijoiden kanssa toimistossamme Helsingin Sörnäisissä. Työt alkavat mahdollisimman pian.

Odotamme sinulta työhön soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta aihepiiristä, erinomaisia esiintymis- ja neuvottelutaitoja sekä kalastus- ja vesilainsäädännön tuntemusta. Edellytämme erinomaista suomen kielen taitoa ja lisäksi sujuvaa englannin kielen taitoa, ruotsin kieli on plussaa.

Lähetä hakemuksesi ja CV ja palkkatoivomuksen kera yhtenä liitetiedostona 5.10.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected],  otsikolla ”Kala-asiantuntija”. Lisätietoja tehtävästä antaa puhelimitse ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen, puh. 040 550 3854 ja suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. 040 585 0020.