Toivoa Itämeren toipumisesta – fosforitasojen ja levämäärien arvioidaan laskevan tulevaisuudessa
Itämeri on ollut koetuksella viimeiset sata vuotta. Merta ovat kuormittaneet niin ympäristömyrkyt kuin ravinteetkin, ja osa lajeista on välttänyt katoamisen vain täpärästi. Nyt Itämeri vaikuttaisi kuitenkin saavuttaneen käännekohdan, jossa toipuminen voi alkaa.
Pikimustia ja mädän kananmunan hajuisia. Tällaisia ovat Itämeren kuolleet pohjat, joilta happi on kulunut loppuun.
”Kalat karttavat näitä alueita ja oikeastaan kaikki bakteereja korkeampi elämä alkaa kaikota pohjilta jo happipitoisuuden laskiessa neljäsosaan tavallisesta”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
Kuolleiden pohjien pinta-ala Itämeressä on kymmenkertaistunut viimeisen sadan vuoden aikana. Tämä on seurausta Itämeren pitkään jatkuneesta ravinnekuormituksesta ja sen aiheuttamasta rehevöitymisestä. Viime vuosikymmeninä myös meren lämpeneminen on nopeuttanut hapen kulumista.
Rehevöityneessä meressä planktonlevien määrä kasvaa suureksi. Leväsolut vajoavat meren pohjaan, jossa pohjaeläimet käyttävät niitä ravintonaan. Kuolleen levämassan määrä on kuitenkin niin suuri, että valtaosa levämassasta päätyy mikrobien hajotettavaksi. Samalla ne kuluttavat happea voimakkaasti.
”Kun happi loppuu, merenpohjan kyky pidättää sinne sitoutunutta fosforia heikkenee. Fosfori vapautuu ja rehevöittää merta entisestään synnyttäen noidankehän, jossa vapautunut fosfori lisää levätuotantoa ja sitä kautta taas pohjien hapenkulutusta”, Knuuttila kuvailee.
Itämeressä on tällä hetkellä kierrossa yli kaksi miljoonaa tonnia fosforia. Voimakas fosforikuormitus juontaa juurensa viime vuosisadalle.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Seppo Knuuttila aloitti työt Syken edeltäjässä vesi- ja ympäristöhallituksessa 1980-luvun puolivälissä ja on jatkanut työtä vesistöjen parissa siitä asti. Vuonna 2012 hän paljasti tutkimusryhmänsä kanssa venäläisen lannoitetehtaan ravinnepäästön, joka muodosti arviolta viidenneksen koko Itämeren ihmisperäisestä välittömästi leville käyttökelpoisesta fosforikuormasta.
Lannoitteiden ja myrkkyjen vuosikymmenet
Pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti kaupunkien ja teollisuuslaitosten jätevedet päästettiin puhdistamattomina suoraan mereen.
”Jo runsas sata vuotta sitten Helsingin rantavedet olivat niin pilaantuneita, ettei niissä aikalaisten kuvausten mukaan voinut enää huuhdella pyykkejäkään”, Knuuttila kuvailee.
Jotain tilanteesta kertoo sekin, että Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa 1969 presidentti Urho Kekkosen virka-asunnolle rakennettavan uima-allasta. ”Merivesi Tamminiemen edustalla on niin likaista, että terveydenhoitolautakunta on kieltänyt siinä uimisen”, jutussa kirjoitetaan.
Jätevesien aiheuttamat haitat olivat enimmäkseen paikallisia, ja kun jätevesien puhdistus 1970-luvulla tehostui, vedenlaatu kaupunkien lähellä parani.
Samaan aikaan uudet keksinnöt olivat kuitenkin heikentäneet Itämeren tilaa.
”Toisen maailmasodan jälkeen maataloudessa otettiin laajasti käyttöön teollisesti valmistetut kemialliset typpi- ja fosforilannoitteet. Ne olivat edullisia ja lannoitusmäärät peltohehtaaria kohti kasvoivat suuriksi”, Knuuttila kertoo.
Uusien tehokkaiden lannoitteiden avulla saatiin entistä suurempia satoja. Lannoitehuumassa peltoja lannoitettiin sellaisella tarmolla, että Itämeren valuma-alueen peltoihin on arvioitu lannoitteiden keksimisen jälkeen kertyneen 40 miljoonaa tonnia fosforia. Lähes puolet siitä on edelleen alttiina huuhtoutumaan Itämereen.
”Sittemmin lannoitustasot ovat laskeneet roimasti – kun 1990-luvun alussa meillä Suomessa kemiallista fosforia laitettiin peltohehtaaria kohden yli 30 kiloa, nykyään laitetaan ehkä viisi. Maatalouden ravinnekuormitus ei silti ole juuri pienentynyt, koska peltomaahan on vuosikymmenien aikana varastoitunut niin paljon fosforia.”
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Knuuttilaa kiehtoo Itämeren lajeista erityisesti harmaahylkeet eli hallit, joita hän on valokuvannut Helsingin edustalla. “Ne on hirveän veikeitä, leikkisiä ja kauniita eläimiä”, hän kuvailee. Knuuttilan mielestä harmaahylkeiden metsästysaika on kohtuuttoman pitkä, eikä sille ole lainkaan perusteita alueilla, joilla hylkeet eivät haittaa kalastusta.
Lannoitteiden lisäksi vuosisadan puolivälissä oli kehitetty hyönteismyrkky DDT. Suomessa sitä myytiin nimellä ”Täystuho”, ja sellaisen se lähes aiheuttikin Itämerellä. Myrkkyä käytettiin runsaasti ja sitä alkoi kertyä Itämereen ja sen kaloihin. Kaloja syöviin merikotkiin myrkky vaikutti niin, että niiden munien kuoret haurastuivat, eivätkä pesinnät onnistuneet. Myös Itämeren hylkeiden lisääntyminen kärsi.
”Kun aloitin lintuharrastuksen 1970-luvulla, olivat ympäristömyrkyt kaikista akuutein ongelma luonnonsuojelussa. Pahimmillaan Suomessa pääsi lentoon yhden vuoden aikana vain neljä merikotkan poikasta, ja laji oli vaarassa hävitä kokonaan.”
Kun ongelmaan havahduttiin, DDT ja muita vastaavia myrkkyjä kiellettiin Suomessa, ja vähitellen myrkkypitoisuudet Itämeressä laskivat. Merikotka selvisi pahimpien vuosien yli, kun pesäpaikkoja suojeltiin ja lintuja talviruokittiin myrkyttömällä ravinnolla.
Itämeri toipuu hitaasti
Itämeren tilassa voi olla vaikea nähdä parannusta, kun vuosikymmenien suojelutyöstä huolimatta sinileväennusteet ovat lähes joka kesä huonoja.
Voikin olla yllättävää kuulla, että Itämeren tila todella näyttäisi kääntyvän parempaan päin. Mereen nimittäin päätyy ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin vuosittain vähemmän fosforia, kun sieltä poistuu!
”Ero ei ole vielä kovin suuri, mutta tulevien vuosikymmenien aikana fosforitasot ja samalla levämäärät tulevat malliarvioiden mukaan laskemaan”, Knuuttila sanoo.
Vaikutukset näkyvät viiveellä, koska fosforia on edelleen kierrossa niin paljon ja Itämeren vesimassa vaihtuu hitaasti. Jo nyt Itämeri on kuitenkin huomattavasti paremmassa tilassa, kuin se pahimmassa tapauksessavoisi olla.
”Ruotsalaiset kollegat kuvailevat tuoreessa artikkelissaan, että olemme välttäneet katastrofin. Jos emme olisi ajoissa ryhtyneet vähentämään ravinnekuormitusta, Itämeren pääaltaan fosforipitoisuudet ja levämäärät olisivat nykyiseen verrattuna puolta suurempia. On vaikeaa kuvitella, miltä meri silloin näyttäisi keskikesällä.”
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Rakkohauru on Itämeren avainlaji: se tarjoaa suojaa ja ravintoa useille muille lajeille, esimerkiksi kaloille ja pienille selkärangattomille. Rakkohaurun vähenemisellä on siksi huomattavia vaikutuksia koko ekosysteemin monimuotoisuuteen. Rakkohauru kärsii rehevöitymisestä johtuvasta vesien samenemisesta ja rihmalevien lisääntymisestä.
Merkkejä Itämeren toipumisesta on jo näkyvillä. Esimerkiksi Knuuttilan kodin lähettyvillä Helsingin Lauttasaaressa rakkohaurukasvustot näyttävät voivan hyvin ja rantojen hauruvallit ovat alkaneet kasvaa.
”Saaren lounaiskärjessä rakkohauruvallit ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Viime syksynä ne olivat suurimmillaan mitä olen täällä koskaan yli 30 vuoden aikana nähnyt. Samaa viestiä rakkohaurun toipumisesta on tullut sieltä täältä Suomenlahdelta ja Saaristomereltäkin.”
Myöskään jutun alussa kuvailtujen kuolleiden pohjien määrän Itämerellä ei pitäisi enää kasvaa.
Positiivinen kehitys Itämerellä olisi nopeampaa, jos ravinnekuormitusta onnistuttaisiin edelleen vähentämään.
Fosforin huuhtoutumista peltomaasta voidaan estää esimerkiksi kipsikäsittelyllä. Rakentamalla kosteikkoja ja kaksitasouomia voidaan edesauttaa ravinteiden pidättymistä, jotta ne eivät päätyisi rehevöittämään vesistöjä.
”Metsätaloudessa ensisijaista olisi lopettaa ojitukset ja aloittaa ennallistamistoimet metsätalouden tarpeisiin tuloksettomasti ojitetuilla suoalueilla, joita meillä on miljoona hehtaaria”, Knuuttila sanoo.
Itämeri lajeineen tarvitsee turvaa
Ravinnekuormituksen hillitsemisen lisäksi Itämeren eteen on tehtävissä paljon muutakin.
”Voisimme esimerkiksi perustaa suojelualueet, joihin Suomi on kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut. Se auttaisi ekosysteemin toipumista ja luontokadon pysäyttämistä. Suojeltuja alueita tarvittaisiin etenkin monimuotoisuudeltaan rikkaille rannikkovesille, mutta myös ulkomeren matalikoille, jotka ovat muun muassa uhanalaisen allin tärkeitä ruokailualueita”, Knuuttila toteaa.
Itämerta uhkaavat myös globaalit ongelmat, kuten ilmastonmuutos. Merkittävä osa maailman hiilidioksidipäästöistä sitoutuu meriin. Samalla meret happamoituvat, ja laskeva pH-arvo haittaa esimerkiksi planktonin kehittymistä, millä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Itämeren lajeista esimerkiksi itämerennorppa kärsii myös suoraan lämpenevästä ilmastosta, sillä se tarvitsee lunta ja jäätä pesänsä rakentamiseen.
Ympäristömyrkyistäkään ei olla päästy täysin eroon. Vaikka DDT on ollut pitkään kielletty Suomessa, esimerkiksi erittäin uhanalainen selkälokki kärsii myrkystä silti. Talvehtiessaan itäisessä Afrikassa se saa myrkkykuormaa maissa, jossa hyönteismyrkky on edelleen käytössä.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Itämereltä kutemaan vaeltavien lohien määrä on romahtanut edellisen kahden vuoden aikana. Myös silakan, turskan ja kilohailin kannat ovat taantuneet viime vuosina voimakkaasti Itämerellä. Syyn oletetaan liittyvän Itämeren ravintoverkoissa tapahtuneisiin muutoksiin. WWF on vaatinut rajoituksia lohen kalastukseen epävarman tilanteen vuoksi.
Torjumalla maailmanlaajuisia ongelmia suojellaan siis myös Itämerta ja sen lajistoa.
Tärkeää on myös huomioida kuormittuneessa ekosysteemissä tapahtuneet muutokset päätöksenteossa. Lohien ja useiden muiden kalalajien määrät Itämerellä ovat romahtaneet viime vuosien aikana. Kun laji on ahdingossa, tulee kalastuskiintiöitä pienentää tarpeeksi ajoissa.
”Esimerkiksi turskan kohdalla tutkijat suosittelivat kalastuksen lopettamista kokonaan jo kauan sitten, mutta kalastus jatkui EU:n kalastusministerien siunaamana. Nyt kalastuskiintiöt ovat jo muutaman vuoden olleet nollassa, mutta turskakanta ei ole silti lähtenyt toipumaan. On mahdollista, että laji menetetään Itämereltä kokonaan”, Knuuttila kertoo.
Itämeri lajeineen tarvitsee tilaa toipua vuosikymmeniä jatkuneesta kuormituksesta. Palkinto siintää tulevaisuudessa: terve meri, jossa rakkohaurun kaltaiset lajit kukoistavat ja johon voi pulahtaa uimaan vailla huolta myrkyllisistä levistä.
-
Näin WWF suojelee Itämerta
• Torjumme rehevöitymistä. Vähennämme maa- ja metsätaloudesta vesiin valuvien ravinteiden määrää muun muassa rakentamalla kosteikoita ja ennallistamalla soita yhdessä maanomistajien kanssa.
• Vaikutamme meripolitiikkaan ja vaadimme vedenalaisen luonnon suojelua. Itämeren maiden tulisi vuoteen 2030 mennessä suojella 30 prosenttia merten pinta-alasta EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti.
• Edistämme kestävää kalastusta. Vaikutamme EU:n ja kotimaan kalastuspolitiikkaan ylikalastuksen ja laittoman kalastuksen lopettamiseksi Itämerellä. WWF:n Kalaoppaassa neuvotaan, mitä kalalajeja kuluttajan kannattaa suosia ja mitä välttää.
• Varaudumme öljyonnettomuuksiin. Ylläpidämme ja koulutamme vapaaehtoisia öljyntorjuntajoukkoja, jotka toimivat viranomaisten apuna öljyonnettomuuden tapahtuessa. Teemme töitä myös muoviroskaantumisen kitkemiseksi Itämerellä.
Täältä löydät lisää tietoa Itämerestä ja WWF:n suojelutyöstä.
Auta Itämeri-kummina
Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.