Pullervosta tuli palavereiden piristäjä

WWF:n Luontoliven julkkisnorppa Pullervon elämää on viime viikkoina seurattu ahkerasti myös työaikoina. Ja hyvä niin! Pienikin piipahdus luonnossa – vaikkapa videon välityksellä –  voi kirkastaa ajatuksia ja auttaa työntekoa. Technopoliksessa on huomattu, että Luontolive edistää muun muassa yhteisöllisyyttä.

Ikoninen Kirjatalo sijaitsee Pohjoisesplanadilla aivan Helsingin ydinkeskustassa. Rakennuksen kolmannessa kerroksessa, Akateemisen kirjakaupan yläkerrassa sijaitsee Technopoliksen coworking-tila, UMA Esplanadi. Yhteisöllisessä työtilassa työskentelee joukko eri organisaatioiden työntekijöitä.

Auringonvalo laskeutuu Alvar Aallon suunnittelemaan rakennukseen kattoikkunoista, jotka ovat aivan kuin valtavia avattuja kirjoja.

”Luonnolla ja luonnon valolla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Halusimme piristää asiakkaidemme työpäivää tarjoamalla heille suoran yhteyden Saimaan rannalle Luontoliven avulla”, kertoo Technopoliksen vastuullisuuspäällikkö Anne Vierinen.

Vierinen on järjestänyt liveyhteyden luontoon UMA Esplanadin lisäksi kaikkiin Technopoliksen Helsingin, Espoon, Vantaan, Oulun ja Tampereen kokoustiloihin. Idea on yksinkertainen ja helppo toteuttaa: neuvottelutiloihin on tulostettu esite, joka kehottaa tilan käyttäjiä piipahtamaan palaverin alkajaisiksi Saimaan rannalla tai liito-oravan pesällä WWF:n Luontoliven kautta. Neuvottelutilojen varustukseen kuuluu iso näyttö, joten suoran videokuvan saa nopeasti kaikkien nähtäville. Kaikkia Luontoliven kameroita voi katsoa osoitteessa luontolive.wwf.fi.

Green Office Luontolive Joonas Fritze / WWF
© Joonas Fritze / WWF

Vaikka Luontoliven seuraaminen on kepeää ja rentouttavaa, taustalla ovat kuitenkin asiat, jotka on hyvä ottaa tosissaan: vastuullisuus, yhteisöllisyys ja työhyvinvointi. Technopoliksella näihin asioihin on satsattu jo pitkään. Technopoliksella on ollut esimerkiksi WWF:n Green Office -ympäristöjärjestelmä käytössä jo vuodesta 2011 alkaen.

”Luontolive rakentaa yhteisöllisyyttä hienolla tavalla. Käytävillä jo kysellään, että onko Pullervoa näkynyt tänään. Lisäksi tämä on positiivinen ja iloinen tapa nostaa ympäristöasioita esille, ja kertoa ihmisille, että Technopoliksella on käytössä Green Office -ympäristöjärjestelmä”, Vierinen kertoo.

Technopoliksen asiakkaat ovat ottaneet Luontoliven vastaan iloisen yllättyneesti, tosin Pullervo on myös saanut palautetta liiallisesta piileskelystä.

”Seuraavaksi voisimme kokeilla WWF:n Ääniliveä. Yhteisessä taukotilassa soi nyt taustamusiikki, mutta sen tilalla voisi hyvin olla luonnon ääniä”, sanoo UMA Workspacen Community Manager Teresa Rönnbacke.

WWF:n Luontoliven tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja niiden kohtaamista uhkista sekä innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Suorissa lähetyksissä on seurattu muun muassa saimaannorpan, metsäpeuran ja liito-oravan elämää. Toiminnassa on vähintään yksi kamera ympäri vuoden.

Kaikki Green Office -toimistot voivat nyt ladata Luontolivestä kertovan esitteen neuvottelutiloihin Kompassista. Esite on myös mahdollista saada organisaation omalla logolla.

Luontoliveä voi seurata osoitteessa luontolive.wwf.fi.

WWF Green Office ohjaa toimistoja ympäristöystävälliseen arkeen ja nivoo kestävien valintojen tekemisen osaksi jokaisen työntekijän työpäivää. Valjasta ympäristöjärjestelmä vahvistamaan henkilöstön motivaatiota ja työhyvinvointia! Tutustu tarkemmin Green Officeen

Jaa tämä sivu: