©Wild Wonders of Europe Magnus Lundgren / WWF

Suomesta tavataan noin 70 kalalajia tai -muotoa. Niistä 12 on luokiteltu vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa johonkin uhanalaisuusluokkaan. Lisäksi monni ja sinisampi ovat jo hävinneet vesistämme.


Kuvassa Jasper Pääkkönen

Video: Vesiemme lainsuojattomat

Näyttelijä Jasper Pääkkönen on vannoutunut kalamies, joka on viihtynyt vapa kädessä pienestä pojasta asti. Jasper on tänä vuonna nostanut tapetille uhanalaisten kalojen tilanteen. Hän kantaa huolta varsinkin Itämeren lohen ja taimenen kohtalosta. "Kalakantojen hoito on Suomessa lähes kivikautisella tasolla, ja kalaa pidetään meillä veden viljana, jota voi niittää ja korjata loputtomasti”, Jasper äimistelee.

Katso video ja tee, kuten Jasper ja WWF pyytävät: älä kalasta tai osta uhanalaisia kalalajeja! Video YouTubessa (4:19)


Valitettavasti monet uhanalaisista kaloistamme ovat myös kaupallisesti arvokkaita ja siten tärkeitä saaliskaloja.

Kasveista ja nisäkkäistä poiketen kalojen uhanalaisuus ei suojaa niitä kaupalliselta tai muulta pyynniltä, vaan kalastuslain rajoissa uhanalaisia kaloja voi kalastaa, myydä ja syödä ilman erityisiä rajoituksia.

Kalan elämän hinta?

Saimaannorpan surmaamisesta voi saada sakkoa liki 10 000 euroa ja merikotkasta lähes saman verran. Rauhoitetun kovakuoriaisen tai perhosen tappamisesta voi joutua maksamaan korvausta tuhansia euroja.

Sen sijaan uhanalaisten kalojen kalastamiselle ei ole rajoituksia. Päinvastoin, esimerkiksi äärimmäisen uhanalaisen meritaimenen myymisestä kalastaja saa keskimäärin 4,5 euroa kilolta ja kaupassa sama kala voi maksaa jo useita kymppejä.

Kalojen kohdalla taloudellinen hyöty menee usein suojelullisten arvojen edelle. Unohdamme, että kalat ovat villieläimiä, eivät pelkkää ruokaa.

Esimerkiksi hirvikantaa osataan Suomessa verottaa sen kestävyyden mukaan, mutta uhanalaisia kaloja pyydetään surutta enemmän kuin kannat kestävät.

Esimerkkinä Itämeren lohi

Vielä 1900-luvun alussa Suomessa oli ainakin 34 Itämeren lohen lisääntymisjokea. Nykyään luontainen kanta on jäljellä enää Tornion- ja Simojoessa. Suurimpana syynä lohijokien tuhoamiseen ovat voimalaitospadot, jotka estävät lohien ja muiden vaelluskalojen lisääntymisvaelluksen merestä jokiin. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa lohi listattiin vaarantuneeksi lajiksi. Tämä tarkoittaa, että loheen kohdistuu keskipitkällä aikavälillä suuri uhka hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä. 

Nykyiset kaksi jokea eivät riitä tuottamaan Itämereen yhtä paljon lohia kuin 34 alkuperäistä kutujokea aikoinaan tuottivat. Tästä huolimatta lohisaaliit Suomen merialueilla olivat jatkuvassa kasvussa 1800-luvun lopulta aina 1990-luvulle asti. Korkeimmillaan määrä oli vuonna 1990. Suuret saaliit 1980- ja -90-luvuilla selittyvät massiivisilla lohen istutuksilla. Nykyisin suurin osa lohisaaliista on kuitenkin villiä kalaa. 

Lohen vaelluspoikasten merikuolleisuus on kasvanut vuosi vuodelta ja on nykyisin lähes nelinkertainen 1990-luvun alkuun verrattuna. Mikään ei myöskään viittaa tilanteen paranemiseen. Lisäksi eteläisellä Itämerellä viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt kontrolloimaton ajosiimakalastus vaikeuttaa lohen tilannetta. Saaliskiintiöitä on kuitenkin poliittisella päätöksellä nostettu toistuvasti yli tutkijoiden suosituksien. Saaliskiintiö vuodelle 2012 oli yli kaksinkertainen tutkijoiden määrittelemään kestävään tasoon verrattuna.

Tuhottujen lohijokien palauttaminen lohen lisääntymisalueiksi vie kymmeniä vuosia, joten tällä hetkellä kiireellisimmäksi hoitokeinoksi jää kalastuksen mitoittaminen jäljellä olevan kannan mukaiseksi.

Uhanalaiset kalat tarvitsevat lain suojan

Uhanalaisten kalojen kalastuksen tulee perustua tutkijoiden määrittelemiin kiintiöihin ja muihin tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten riittävän suuriin alamittoihin, rauhoitusaikoihin ja -alueisiin. Esimerkiksi meritaimenen alamittaa tulisi nostaa nykyisestä 50 senttimetristä 65 senttimetriin, jotta kalat ehtisivät lisääntyä ennen saaliiksi joutumista.

Lisäksi kalojen lisääntymismahdollisuuksia tulee parantaa virtavesikunnostuksilla ja rakentamalla kalateitä voimalaitospatojen ohi.

Suuriin nisäkkäisiin, kuten sarvikuonoihin, tiikereihin tai vaikkapa saimaannorppaan, verrattuna kalakantojen tilaan on mahdollista vaikuttaa jo varsin lyhyellä aikavälillä. Suotuisissa olosuhteissa kalat ovat nimittäin todella tehokkaita lisääntyjiä. Jätetään siis uhanalaiset kalat hetkeksi rauhaan, niin tulevaisuudessa voimme hyvällä omalla tunnolla nauttia veden viljasta.