Päivitetty

Kestävän kehityksen viikko

Olemme jo pitkään viettäneet vuosittain ympäristöryhmän toteuttamaa Keke-viikkoa eli kestävän kehityksen viikkoa. Tarkoitus on viikon jokaisena päivänä paneutua johonkin aihepiiriin lähinnä välituntiohjelman muodossa.

Mitä teemme?

Vietämme kerran vuodessa ympäristöryhmän toteuttamaa Keke-viikkoa. Viikon aikana paneudumme aina johonkin aihepiiriin lähinnä välituntiohjelman muodossa.

Pyrkimys tässä niin kuin kaikessa ympäristötoiminnassamme on se, ettei asioiden pitäisi maksaa mitään, tai ainakin hyvin vähän. Kuvassa olevan viikon aikana esimerkiksi painoimme kauppakasseja, mistä tuli vähän kustannuksia.

Yhteistyökumppaneina meillä on vaihtelevasti ollut eri tahoja, jos mukaan on pyydetty ulkopuolisia esittämään jotain.

Kauanko menee aikaa?

Suunnitteluun menee tietenkin aikaa. Olemme yleensä toteuttaneet sen niin, että siihen ei juuri kulu oppitunteja, vaan tapahtumat piristävät välitunteja.

Mitä enemmän on aikaa suunnitella ja panostaa asiaan, sitä paremmin viikko onnistuu!

Idean jakoi

Kallaveden lukio, Kuopio, Lea Pulkkinen #kallawwf

Keke-viikko #kallawwf