Luonto ei ota osaa ihmisten riitoihin

Susien liikkuessa lähellä ihmisasutusta, merimetsojen asettuessa uudelle alueelle tai hylkeiden vahingoittaessa sekä kalasaalista että pyydyksiä puhutaan usein ihmisen ja luonnon välisestä konfliktista.

Kun Alistair Bathille sanoo sanan konflikti, hän korjaa.

”Puhun mieluummin ihmisen ja luonnon välisestä vuorovaikutuksesta”, Memorial University of Newfoundland -yliopistossa työskentelevä tutkija ja ammattilaissovittelija Bath toteaa.

Bathin mukaan termeissä on merkittävä ero: konfliktit ovat aina ihmisten välisiä, mutta luonto ei riitele eikä ole eri mieltä kenenkään kanssa. Bathin tehtävä on saada eri mieltä olevat ihmiset kuuntelemaan toisiaan ja etsimään yhteisymmärrystä.

”Jos haluamme auttaa luontoa, meidän täytyy ratkaista ihmisten väliset kiistat.”

Itsevarma karhu

Bath erottelee neljä konfliktin tyyppiä, joiden tunnistaminen on olennaista ratkaisun löytämiseksi.

Ensimmäinen on kognitiivinen konflikti, jossa osapuolilla on erilaista tietoa asiasta. Toinen konfliktityyppi liittyy arvoihin: yhden osapuolen mielestä sutta täytyy suojella sen itseisarvon vuoksi, toisen mielestä eläimellä ei sellaista ole. Kolmas linkittyy hintaan ja hyötyyn: osapuolet voivat ajatella toisten hyötyvän tai itse kärsivänsä tilanteesta enemmän vahinkoa. Neljäs konfliktin muoto liittyy käyttäytymiseen ja sen kautta rakentuvaan luottamukseen.

Bathin mukaan neljäs konfliktityyppi on kaikkein yleisin luontoon ja luonnonvaroihin liittyvissä tapauksissa. Esimerkiksi susikiistan taustalla ei aina ole niinkään kysymys itse petoeläimestä kuin susiseutujen asukkaiden, metsästäjien, luonnonsuojelijoiden, viranomaisten ja tutkijoiden välillä pitkään vallinneesta luottamuspulasta.

Bath antaa esimerkin. Hän saapui eräänä aamuna italialaiseen pikkukylään, jossa karhu oli yön aikana tappanut paikallisen naisen kanat. Konflikti, Bath ajatteli mielessään. Nainen ei kuitenkaan puhunut konfliktista, riidasta eikä varsinkaan karhun tappamisesta, vaan ”itsevarmasta karhusta”, ”orso confidente”.  Naisen mukaan karhu pääsi kylään vain siitä syystä, että puistonvartijat eivät ruoki sitä tarpeeksi eivätkä katso sen perään. Karhu ei ollut naiselle ongelma, vaan ihminen.

Optimismi kumpuaa onnistumisista

Vaikka Bath ratkoo työkseen ihmisten välisiä erimielisyyksiä, hän on loputtoman optimistinen. Omien sanojensa mukaan hän on onnistunut 24 vuoden työurallaan löytämään kaikissa kiistoissa yhteisymmärryksen. Kiistat ovat ratkaistavissa, sillä Bathin mukaan ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia.

”Sekä metsästäjät että luonnonsuojelijat haluavat olla metsässä pitkälti samoista syistä. He pitävät vaelluksesta, puista, villistä luonnosta ja ystävien kanssa oleskelusta. Lopuksi toinen ottaa kuvan ja toinen ampuu eläimen ruuaksi. Pohjimmaiset syyt ovat kuitenkin samat.”

Usein eri mieltä olevat ryhmät ovat yhtä tunteikkaita ja intohimoisia sen suhteen, mihin uskovat. Täytyy vain selvittää, voisiko intohimo tarjota yhteisen maaperän. Usein yhteinen maaperä on yksimielisyys siitä, että riitely on ei auta ja kiistalle täytyy löytyä ratkaisu.

Kaksi korvaa ja yksi suu

Kun Alistair Bath saapuu sovittelemaan kiistaa, hän tulee ensisijaisesti kuuntelemaan. Bath varoo antamasta kuvaa, että tietäisi enemmän kuin muut.

”Sanon usein, että koska synnymme kahdella korvalla ja yhdellä suulla, meidän pitäisi kuunnella kaksi kertaa niin paljon kuin puhua.”

Bath toimii keskusteluiden mahdollistajana. Hän kuuntelee, mistä ollaan eri mieltä, mistä se johtuu ja miten yhteinen ratkaisu voitaisiin löytää.

Bathin ryhtyessä ratkomaan urbaanin luonnon monimuotoisuuteen liittyvää kiistaa Jerusalemissa hän sai puhelun kaupungin apulaispormestarilta. Tämä halusi puhua tulevien kolmen päivän ohjelmasta. Jokainen päivä oli suunniteltu täyteen puheenvuoroja, ja vasta kolmannen päivän päätteeksi ohjelmaan oli varattu puoli tuntia keskustelulle. Bath ehdotti, että puheiden sijaan aloitettaisiin keskustelulla. Apulaispormestari oli kauhuissaan.

Lopulta esityksille ei jäänyt lainkaan aikaa ja kolmen päivän tuloksena oli 50 sivua sopimusta gasellien ja metsän suojelusta.

Tuntematon pelottaa

Bathin mukaan monet luontoon liittyvät kiistat johtuvat siitä, että ihmiset pelkäävät tuntematonta ja sitä, mitä eivät voi kontrolloida. Harva pelkää autolla matkustamista, mutta monet lentämistä. Nykyihminen on irtaantunut luonnosta, jolloin luonnosta on tullut pelottava.

Hänen mukaansa muutos on kuitenkin nähtävissä, ja se voi auttaa myös kiistojen ratkaisussa.

”Opimme koko ajan enemmän siitä, miten luonto voi tarjota meille valtavasti hyötyjä ilmaiseksi.”

Bathin mielestä ihmisten täytyy kysyä itseltään, mikä luonnossa saa ihmisen tuntemaan olonsa paremmaksi.

”Olen aina nauttinut reppureissaamisesta, telttailusta ja vaeltamisesta. Luonto merkitsee minulle paikkaa, jossa pysähtyä, kuunnella ja rentoutua. Paikkaa, jonka olemassaolo meidän täytyy varmistaa tuleville sukupolville.”