Luonto kiittää laiduntajia

Aikoinaan lähes koko Etelä-Suomi oli metsiä myöten luonnonlaidunnuksessa. Maatalouden tuotantomuotojen teollistuessa luonnonlaidunnus on kuitenkin hiipunut, eikä näistä laitumista ole jäljellä enää kuin alle prosentti siitä, mitä niitä viime vuosituhannen alussa vielä oli.

WWF:n suomalaisen luonnon ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo, että WWF:n ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion yhteisellä metsälaidunhankkeella on tavoiteltu luonnonympäristöjen palauttamista laidunkäyttöön. Hanke on tuottanut tulosta – esimerkkinä tästä löytyy tarina Mynämäestä.

Viisi vuotta sitten mynämäkeläinen Timo Pyhäranta katseli maitaan ja päätti tehdä rantamaisemasta avonaisemman.

”Alue on kuusi ja puoli hehtaaria, ja siinä kasvoi kolmen metrin ruovikko. Niitin sitä aluksi traktorilla, ja sinne kun meni, niin ei muuten traktoria näkynyt”, Pyhäranta naurahtaa.

Seuraavaksi mukaan tuli ely-keskus, joka niitti merestä ruovikkoa. Kaksi viime kesää työssä ovat olleet kesäpojat, kuten Pyhäranta nimittää hänen rantamaisemaansa hoitavaa karjaa.

Pyhäranta tapasi metsälaidunhankkeen järjestämien laiduntreffien kautta Aki Vuoren, jonka sonnit kesäisin saapuvat Pyhärannan maille. Laiduntreffien tarkoitus oli saattaa luonnonlaidunnuksesta kiinnostuneet karjan- ja maanomistajat yhteen. Sekä Vuori että Pyhäranta saivat ilokseen todeta, että molempien tarpeet ja tavoitteet osuvat yksiin: Pyhärannan ei tarvitse itse niittää maataan, ja Vuoren karja pääsee luonnonlaiduntamaan.

”Tämä on molemmille hyödyllinen asetelma, olemme olleet tyytyväisiä tähän ratkaisuun”, Pyhäranta summaa.

Miehet solmivat yhteensä kuuden vuoden sopimuksen, eli ensi kesänäkin sonnit saapuvat laiduntamaan Pyhärannan maita. Nyt pojat ovat jo siirtyneet talvilaitumelle – kesälaidunnus kestää toukokuun puolenvälin paikkeilta suunnilleen elokuun loppuun saakka.

Rapsutukset kelpaavat

Sonnit ovat rodultaan skotlantilaista alkuperää olevaa ylämaankarjaa. Vuori kertoo, että rotu sopii mainiosti ympärivuotiseen ulkolaidunnukseen.

”Ylämaankarja on rotuna sellainen, että se ei viihdy sisällä. Niillä on talvilaitumella yksiseinäinen katos, mutta eivät ne siellä vietä aikaansa. Ne viihtyvät talvella parhaiten metsän reunassa pellon laidalla, jossa ne lekottelevat lumihangessa”, Vuori kuvailee karjaansa.

”Hyvin vapaata ja lupsakkaa se niiden elämä on. Ylämaankarja tykkää rapsutuksista, mutta kiinniolemisesta ei ollenkaan”, hän jatkaa naurahtaen.

Petteri Tolvanen kertoo, että ylämaankarjan lisäksi myös perisuomalainen kyyttö sopii loistavasti luonnonlaidunnukseen. ”Myös lampaita käytetään luonnonlaidunnuksessa. Sekalaidunnus on kaikista paras vaihtoehto, sillä eläimet laiduntavat eri lajeja.”

Perinneympäristöt kiittävät

Tolvasen mukaan luonnonlaidunnus on lähestulkoon ainoa ruoantuotantomuoto, joka on hyödyksi ympäristölle.

”Se lisää luonnon monimuotoisuutta ja parantaa luonnon tilaa. Perinneympäristöt ovat uhanalaisten lajiemme toiseksi tärkein elinympäristö, joten niiden hoitaminen on tärkeää. Perinneympäristöjä on hoidettu esimerkiksi talkoilla ihmisvoimin, mutta on toki mielekkäämpää, että maisemanhoidosta on samalla muutakin etua”, Tolvanen summaa.

Luonnonlaidunnuksessa karja pääsee myös kulkemaan tavallista lihantuotantoa vapaammin, joten myös eläimen kannalta luonnonlaidunnus on paras vaihtoehto.

Luonnonlaitumeksi kelpaa käytännössä mikä tahansa metsä tai niitty, mitä ei lannoiteta ja mihin ei viedä rehua. ”Karja syö luonnon kasveja. Koska luonnonlaitumet tuottavat vähemmän syötävää kuin lannoitetut nurmilaitumet, vaativat luonnonlaiduneläimet enemmän laidunalaa”, Tolvanen kertoo.

Teksti: Lilli Pukka

Metsälaidunhanke on osa METSO-ohjelmahanketta. Hankkeessa kohteena ovat olleet puustoiset perinneympäristöt. Nelivuotinen hanke päättyy tämän vuoden lopussa.
Lue: wwf.fi/metsalaidun

Juttu on ilmestynyt WWF-lehden numerossa 4/2015.