Oman elämämme ilmastosankareiksi

Pariisissa on näinä päivinä meneillään ilmastokokous. Kokouksen kulku voi tällä kertaa olla yllätyksellisempi kuin tavallisesti, eivätkä kokouksen konnat ja sankarit ole välttämättä samoja kuin ennen. Harva kuitenkaan odottaa täysin onnellista loppua; tämän tosielämän näytelmän lopputulos ei välttämättä estä ilmakehän lämpötilan katastrofaalista kolmen asteen nousua.

Onneksi on olemassa paljon muitakin kehityskulkuja kuin se, joka näkyy Pariisissa. Tässä lehdessä oleva ilmastojuttu kuvaa monia, ilmaston kannalta rohkaisevia aloitteita ja tekoja, joita tehdään valtioiden neuvotteluprosessin ulkopuolella. Liikkeellä ovat yritykset, kunnat, mielipidevaikuttajat ja tavalliset ihmiset sankoin joukoin.

Hyvä lukija, liitytään tähän joukkoon! Tehdään hyviä ilmastotekoja arjessa, vaaditaan pankeilta ja vakuutuslaitoksilta vastuullista sijoituspolitiikkaa ja valtiolta, kaupungeilta ja kunnilta ilmastoystävällisiä energia- ja liikenneratkaisuja. Ehkäpä voimme muuttaa isoa käsikirjoitusta niin, että siinä on onnellisempi loppu.

Vastuullista ja onnellista joulun aikaa toivottaen,

Liisa Rohweder
pääsihteeri, WWF Suomi
Twitter: @LiisaRohweder

Pääkirjoitus on julkaistu WWF-lehden numerossa 4/2015.