Suomalaiset metsäyhtiöt maailman kärjessä avoimuudessa

WWF on julkaissut toista kertaa metsäyhtiöiden ympäristöjalanjälkeä mittaavan The Paper Company Environmental Index  -arvioinnin tulokset. Suomalaiset paperiyhtiöt pärjäsivät arvioinnissa hyvin ja nousivat kärkisijoille muun muassa yhtiöiden avoimuutta mittaavassa kategoriassa. Paperiyhtiöiden ympäristöindeksin arviointiperusteita ovat kierrätetyn ja kestävästi hoidetuista metsistä peräisin olevan kuidun käyttö, energiankulutus, kasvihuonekaasupäästöt, vesistöpäästöt ja toiminnan läpinäkyvyys.

Tänä vuonna yhdeksäntoista maailmanlaajuisesti merkittävää hieno- sekä pehmopaperi- ja pakkausyhtiötä osallistui vapaaehtoisesti WWF:n arviointiin. Arviointi perustui tiettyihin WWF:n valitsemiin tuoteryhmiin. WWF on ilahtunut yhtiöiden avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääntymisestä, sillä edelliseen ja samalla ensimmäiseen arviointiin osallistui vain viisi yhtiötä. “Kertomalla avoimesti toiminnastaan nämä yhtiöt näyttävät, että he pyrkivät vakavissaan parantamaan ympäristö- ja sosiaalista vastuullisuuttaan”, sanoo WWF Suomen metsäasiantuntija Maija Kaukonen.”Nämä yhtiöt näyttävät hyvää esimerkkiä koko maailman paperiteollisuuden yrityksille, joilla osalla on vielä pitkä matka todelliseen vastuulliseen toimintaan.”

Suomalaisista toimijoista arviointiin osallistuivat hienopaperien tuottajien kategoriassa Metsä Board (ent.M-Real), Stora Enso ja UPM sekä pehmopaperien tuottajien kategoriassa Metsä Tissue. Suomalaisia yrityksiä ei osallistunut pakkausmateriaalien valmistajien arviointikategoriaan. Stora Enso sai hienopaperinvalmistajista parhaan tuloksen puhtaan tuotannon kategoriassa. Metsä Board sijoittui puolestaan ensimmäiseksi ja UPM kolmanneksi julkisen raportoinnin ja ympäristöjohtamisen kategoriassa. Metsä Tissue sai pehmopaperintuottajista parhaan tuloksen samaisessa julkisen raportoinnin ja ympäristöjohtamisen kategoriassa. Kaikkiaan arvioinnissa menestyivät parhaiten pakkausmateriaalien valmistajat.

”Olemme viime vuosien aikana panostaneet erityisesti avoimuuteen”, sanoo Metsä Groupin kestävän kehityksen ja edunvalvonnan johtaja Riikka Joukio. ”Olemme kehittäneet kestävän kehityksen järjestelmällistä johtamista, tavoiteasetantaa ja raportointia. Siksi onkin erityisen palkitsevaa nähdä, että ponnistelumme ovat tuottaneet tulosta, ja että Metsä Board ja Metsä Tissue ovat molemmat sektoriensa johtajia juuri tässä kategoriassa.”

Paperituotteiden kysyntä on suurta muun muassa Aasian kasvavissa talouksissa, minkä vuoksi paperiteollisuussektori kasvaa voimakkaasti ja leviää yhä uusille alueille esimerkiksi Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Paperi on kierrätettävä ja uusiutuva materiaali, jolla on oikein tuotettuna pienempi ekologinen jalanjälki kuin vastaavilla materiaaleilla. Kuitenkin, jollei teollisuudenala tee huomattavia parannuksia toimintaansa, voi paperituotteiden kysynnän kasvu johtaa monimuotoisuudeltaan arvokkaiden metsäalueiden häviämiseen teollisten puuplantaasien tieltä. Näin on tapahtunut muun muassa Sumatran saarella Indonesiassa.

WWF kiittää arviointiin osallistuneiden paperintuottajien toiminnan läpinäkyvyyttä ja edelläkävijyyttä. ”Toivomme, että nämä yhtiöt innoittavat muitakin alan toimijoita parantamaan tapojaan. Kannustammekin yhä useampia paperinvalmistajia seuraamaan perässä ja osoittamaan asiakkailleen, osakkeenomistajilleen ja muille sidosryhmilleen mitä ne ovat tehneet pienentääkseen ekologista jalanjälkeään. Kehotamme myös suomalaisia metsäyhtiöitä lisäämään kierrätetyn ja kestävästi hoidetuista metsistä peräisin olevan kuidun käyttöä sekä varmistamaan toimintansa sosiaalisen sekä ympäristövastuun toteutumisen erityisesti yhtiöiden toimiessa tropiikin nopeakasvuisilla puuplantaaseilla”, Kaukonen sanoo.

FSC-sertifiointi kertoo, että tuote tulee vastuullisesti hoidetusta metsästä. WWF:n Check Your Paper –työkalun avulla kuluttaja voi suoraan valita laajasta tietokannasta ympäristöystävällisiä paperituotteita.

Lisätietoja: Maija Kaukonen, WWF Suomen metsäasiantuntija maija.kaukonen@wwf.fi p. 0400 422 659

Helma Brandlmaier, Senior Advisor Paper Footprint and Market Change, WWF International, hbrandlmaier@wwfdcp.org, p. +43676842728219

Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.panda.org/PaperCompanyIndex

Mitä on metsäsertifiointi

Vinkkejä vastuulliseen paperinkäyttöön WWF:n paperioppaassa