Anna valomerkki!

WWF:n Earth Hour 2010 -kampanja käynnistyi Suomessa tällä viikolla, kun verkkosivut avattiin. Parin päivän sisällä ilmastotempaukseen on ilmoittautunut lähes puolitoista tuhatta suomalaista yksityishenkilöä, kahdeksan kuntaa ja kaupunkia, runsaat 60 yritystä sekä toistakymmentä oppilaitosta ja muuta organisaatiota.

Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastokampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä: 27. maaliskuuta klo 20.30–21.30. Earth Hour -kampanjalla WWF haluaa innostaa ihmisiä ilmastotoimiin.

”Earth Houriin on helppo osallistua. Pimeää hetkeä voi viettää vaikkapa kynttilän valossa ystävien seurassa. Innokkaimmat järjestävät tempauksia koko kylälle”, kertoo kampanjaa koordinoiva Henna Rouhiainen.

Kampanjan pääviesti on, että nyt kaivataan ripeitä otteita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kampanjan kautta aiotaan nostaa esille esimerkkejä hyvistä ilmastotoimista.

”Kampanjan onnistumisen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni muistaa ilmoittautua osallistujaksi verkkosivujen kautta. Vain näin voimme varmistaa kampanjaan osallistuneiden määrän ja välittää päättäjille vahvan viestin siitä, että suomalaiset haluavat kannustaa heitä tekemään sitovia päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, Rouhiainen jatkaa.

WWF:n Earth Hour -kampanjaan voi osallistua:

  • sammuttamalla valot 27.3.2010 kello 20.30–21.30
  • osallistumalla Earth Hour -tapahtumaan
  • innostamalla muita osallistumaan tapahtumaan
  • järjestämällä oman tapahtuman – suuren tai pienen
  • levittämällä sanaa kampanjasta
  • tukemalla tapahtumaa lahjoittamalla WWF:n ilmastotyöhön ja
  • seuraamalla kampanjan etenemistä Earth Hour -verkkosivujen kautta

Suomen Earth Hour -verkkosivut: www.earthhour.fi

Kansainväliset Earth Hour -verkkosivut: www.earthhour.org

Lisätiedot:

Kampanjakoordinaattori Henna Rouhiainen, WWF, 040 539 8338, henna.rouhiainen@wwf.fi

Kuvapyynnöt ja ruotsinkieliset mediat:

Tiedottaja Laura Rahka, WWF, 040 840 8500, laura.rahka@wwf.fi

Maailman ensimmäinen Earth Hour järjestettiin vuonna 2007 Australiassa. Siihen osallistui 2,2 miljoonaa ihmistä ja 2100 organisaatiota. Vuonna 2008 kampanjaan osallistuu 371 kaupunkia ja kuntaa ja ainakin 50 miljoonaa ihmistä 35 maassa ympäri maailman. Vuonna 2009 Earth Hour -kampanjaan osallistui yli 4000 kuntaa ja kaupunkia ympäri maailman. Pimeys vallitsi 88 maassa, kun sadat miljoonat ihmiset sammuttivat valonsa. WWF Suomi järjesti tapahtuman ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Hyvän kansainvälisen ilmastosopimuksen puolesta tempaisi Suomessa 105 kuntaa ja kaupunkia, lukuisia organisaatioita sekä noin kaksi miljoonaa suomalaista.

Tee lahjoitus WWF:n ilmastotyöhön: www.wwf.fi/lahjoita tai tilille Nordea 157230-11189 (kirjoita viestiksi ”ilmasto”).
Liity kummiksi:

www.wwf.fi/liity



***Se hela pressmeddelandet på svenska nedan***

Släck i tid!

WWF:s Earth Hour -kampanj 2010 startade i Finland den här veckan när webbsidorna öppnades. Inom några dagar har drygt tusen privatpersoner anmält sig som deltagare i världens största klimatjippo. Bland redan anmälda finns även åtta kommuner eller städer, drygt 60 företag samt ett tjugotal läroverk och andra organisationer.

Earth Hour är en världsomspännande klimatkampanj som arrangeras av WWF, där människor världen runt släcker sina lampor för en timme under samma dag: 27 mars klockan 20.30 – 21.30. Med Earth Hour -kampanjen vill WWF inspirera människor till egna klimatåtgärder.

”Det är enkelt att delta i Earth Hour. Man kan fira den mörka stunden till exempel i skenet av levande ljus i goda vänners lag. De ivrigaste arrangerar jippon för hela byn”, berättar kampanjkoordinator Henna Rouhiainen.

Kampanjens syfte är också att lyfta fram att man nu förväntar sig åtgärder för att vända klimatförändringen. Via kampanjen kommer WWF även att lyfta fram exempel på vad man kunde göra för att förbättra klimatsituationen.

”För att kampanjen ska lyckas är det viktigt att så många som möjligt kommer ihåg att anmäla sig som deltagare via våra webbsidor. Endast då kan vi vara säkra på antalet deltagare samt förmedla till beslutsfattarna att finländarna vill uppmuntra dem att fatta bindande klimatbeslut”, fortsätter Rouhiainen.

Man kan delta i WWF:s Earth Hour -kampanj genom att:

  • släcka lamporna 27.3.2010 klockan 20.30–21.30
  • delta i ett Earth Hour -evenemang
  • inspirera andra att delta i evenemanget
  • arrangera ett eget evenemang – litet eller stort
  • sprida ordet om kampanjen
  • ge en gåva till WWF:s klimatarbete och
  • följa med kampanjens gång via Earth Hour -webbsidan

Earth Hour Finlands webbplats: www.earthhour.fi

Den internationella Earth Hour webbplatsen: www.earthhour.org

Tilläggsinformation:

Kampanjkoordinator Henna Rouhiainen, WWF, 040 539 8338, henna.rouhiainen@wwf.fi

Svenskspråkiga medier och bildmaterial:

Informatör Laura Rahka, WWF, 040 840 8500, laura.rahka@wwf.fi

Världens första Earth Hour arrangerades år 2007 i Australien. Omkring 2,2 miljoner människor och 2100 organisationer var med. År 2008 deltog 371 städer och kommuner samt åtminstone 50 miljoner människor i 35 länder runtom i världen i kampanjen. År 2009 deltog över 4000 kommuner och städer över hela jordklotet. Mörker rådde i 88 länder när hundratals miljoner människor släckte sina lampor. WWF Finland arrangerade evenemanget första gången i Finland. Drygt hundra kommuner och städer, otaliga organisationer och omkring två miljoner finländare deltog i jippot vars budskap till beslutsfattarna var att sluta ett bra internationellt klimatavtal.

Donationer till WWF:s klimatarbete: Nordea 157230-11189.
Bli klimatfadder: www.wwf.fi/liity