Durbanissa voidaan luoda perusta sitovalle maailmanlaajuiselle ilmastosopimukselle

Ympäristöjärjestö WWF: n mielestä tänään alkavassa Durbanin ilmastokokouksessa maailman päättäjät voivat luoda perustan kunnianhimoiselle maailmanlaajuiselle ilmastosopimukselle sen sijaan, että etusijalle asetettaisiin kunkin maan lyhytnäköiset kansalliset edut.

”Ilmastoneuvottelut ovat taitekohdassa. Hallitusten on tehtävä Durbanissa tosissaan töitä, jos ne haluavat saada ihmiset uskomaan, että ne työskentelevät vakavissaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

”Afrikassa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät selvästi jo nyt. Toivomme että päättäjät tajuaisivat tekevänsä ratkaisuja täällä Afrikan mantereella ja kantaisivat vastuunsa”, sanoo Kangas, joka osallistuu ilmastokokoukseen Durbanissa suomalaisten ympäristöjärjestöjen edustajana.

Kasvihuonekaasujen päästöt kasvoivat ennätyksellisiin lukemiin vuonna 2010. Nykyisillä päästövähennyslupauksilla ilmasto lämpenee neljä celsiusastetta, eli huomattavasti yli yhteisesti sovitun kahden asteen rajan. Tämän vuoksi WWF odottaa valtioilta kunnianhimoa ilmastopolitiikkaan. Kahden asteen lämpenemisen alla on mahdollista pysyä, jos toimitaan ripeästi ja tavoitteellisesti.

Viimeisimpään, esimerkiksi UNEP:n ja IEA:n, kokoamaan tietoon perustuen WWF ajaa Durbanin kokouksessa edistystä tavoitteelle, jonka mukaan kasvihuonekaasujen päästöt saavuttaisivat huippunsa vuonna 2015 ja lähtisivät sitten laskuun. Tämä mahdollistaisi sen, että ilmaston lämpötila ei nousisi yli kahta celsiusastetta.

Ratkaisun avaimet, joista esimerkiksi WWF ja UNEP ovat yksimielisiä, ovat energiatehokkuus ja energiansäästö, uusiutuvan energian tukeminen, metsäkadon vähentäminen ja maatalouden menetelmien kehittäminen. Lisäksi lento- ja laivaliikenne on saatava mukaan päästövähennystalkoisiin.

WWF:n mielestä kaikki valtiot voivat ja niiden myös tulee osallistua suurempiin päästöleikkauksiin. Teollisuusmaiden on nostettava kunnianhimon tasoaan. EU:n tulee tunnustaa, että 20 prosentin kasvihuonekaasupäästöjen vähennys ei ole linjassa ilmastotieteen kanssa, 40 prosenttia olisi.

USA:n, jolla ei ole vielä uskottavaa ja riittävää päästövähennyssuunnitelmaa, tulee luoda sellainen.

WWF:n odotukset Durbanin kokoukselle:

  • Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta sovitaan. Ensimmäinen velvoitekausi loppuu vuoden 2012 lopussa.
  • Kokouksessa luodaan suunnitelma ja aikataulu kaikki maailman maat kattavan kansainvälisen sopimuksen hyväksymiseksi vuoteen 2015 mennessä.
  • Valtioiden tulee olla yksimielisiä siitä, että globaalien päästöjen tulisi lähteä laskuun vuonna 2015 ja päästöjä tulisi leikata vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
  • Valtioiden tulee sopia uusista ja innovatiivisista rahoituslähteistä (esimerkiksi kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen hiilivero).
  • Kokouksessa varmistetaan, että aiemmissa ilmastokokouksissa saavutettuja edistysaskeleita ei menetetä. Cancunissa tehdyt lupaukset on pantava toimeen.

Lisätiedot:
Ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas, WWF Suomi, puh +358 45 631 8353 (klo 8:00-8:45 puhelinpäivystys medialle)
Hanna-Liisa Kangas edustaa suomalaisia ympäristöjärjestöjä Durbanin ilmastokokouksessa.

Katso myös Hanna-Liisan Durban-blogit osoitteesta www.wwf.fi/villiplaneetta sekä www.ilmasto.org