© WWF / Päivi Rosqvist
Julkaistu

EU kielsi fosfaatit pesuaineissa - WWF iloitsee

WWF on työskennellyt viiden vuoden ajan kaikissa Itämeren maissa ja EU:ssa fosfaattien kieltämiseksi pyykin- ja astianpesuaineissa. Nyt työ on tuottanut tuloksia: EU:n parlamentti päätti tänään Euroopan laajuisesta fosfaattikiellosta pesuaineissa.

Pyykin- ja astianpesuaineiden sisältämä fosfaatti on yksi Itämeren suurimpia rehevöittäjiä; yli kymmenesosa kaikesta Itämereen päätyvästä fosfaatista on arvioiden mukaan peräisin pesuaineista. Fosfaattien kieltäminen onkin yksi kustannustehokkaimmista keinoista rehevöitymisen ehkäisemiseksi; silti jotkin EU-maat ovat vastustaneet kiellon asettamista.

”Fosfaatillisten pesuaineiden kielto eteni hitaasti kansainvälisten suojelusopimusten avulla. Siksi WWF kohdisti kampanjointinsa alusta pitäen myös valmistajiin. Otimme niihin suoraan yhteyttä ja vetosimme fosfaateista luopumisen puolesta. Esimerkiksi Puolassa kaikki merkittävät kansainväliset merkit vetivät fosfaatilliset tuotteensa pois markkinoilta. Kun saimme yritykset puolellemme, oli helpompi saada lainsäädäntö seuraamaan perässä”, kertoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

Samaan aikaan kun jotkin Itämeren maat olivat asettaneet oman, kansallisen fosfaattikiellon, toiset maat eivät rajoittaneet fosfaattien käyttöä lainkaan, tai niillä oli rajattuja käyttökieltoja. Suomessa pelkästään pyykinpesuaineisiin rajatun fosfaattikiellon on luvattu astuvan voimaan 2012 lopussa.

“Nyt kielletään vain kotitalouksien pesuaineiden fosfaatit, WWF olisi kuitenkin toivonut kiellon koskevan myös laitos- ja teollisuuskäytössä olevia pesuaineita”, sanoo Sampsa Vilhunen.

“Myös valmistajille myönnetyt siirtymäajat ovat varsin pitkiä. Tämä on silti erittäin hyvä uutinen Itämeren tulevaisuudelle. Pesuaineissa käytettävä fosfori on lisäksi ehtyvä luonnonvara, jonka kylväminen vesistöihin on typerää.”


Lisätietoja:
Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, puh 040 550 3854, sähköposti sampsa.vilhunen@wwf.fi

Lisää tietoa:
WWF Report on the need for P-Ban