Julkaistu

EU:n päästökaupassa energiayhtiöille maksetaan saastuttamisesta

Viiden Euroopan maan energiayhtiöiden windfall-voitot ovat yli kaksi kertaa niin suuret kuin koko Slovenian bruttokansantuote EU:n toisen päästökauppajakson aikana. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta, WWF:n tilaamasta raportista. Windfall-voitolla tarkoitetaan taloudellista hyötyä, jota esimerkiksi vesi- ja ydinvoimayhtiöt ovat saaneet päästökaupan ansiosta.

WWF:n näkemyksen mukaan kaikki päästöoikeudet olisi huutokaupattava vuonna 2013 alkavassa uudistetussa päästökaupassa sen sijaan, että ilmaiseksi jakamista jatketaan. Päästöoikeuksien maksullisuus varmistaisi ”saastuttaja maksaa” -periaatteen toteutumisen. Huutokaupan avulla voidaan välttää ansiottomat voitot niiltä energia- ja teollisuusalan yhtiöiltä, jotka ovat saaneet päästöoikeutensa ilmaiseksi, mutta silti siirtäneet niiden laskennalliset kustannukset asiakkailleen.

”Päästökaupan nostettua energian hintaa ja tuotantokustannusten pysyttyä muuten ennallaan on päästöoikeuksia ilmaiseksi saaneille energialaitoksille kertynyt ansiotonta voittoa. Tällaisen voiton suuruudeksi on Suomessa arvioitu 350–500 miljoonaa euroa vuositasolla”, sanoo WWF:n ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen.

Lue WWF:n englanninkielinen tiedote aiheesta.

Lisätietoja:
WWF Suomi, ilmasto-ohjelman päällikkö Karoliina Auvinen, puh. 050 330 5418, etunimi.sukunimi(at)wwf.fi