Earth Hour pimentää Suomen ja maailman

Huomenna lauantaina 28.3. klo 20.30–21.30 vietetään maailman kaikkien aikojen suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria. WWF:n valojensammutustempaukseen oli perjantaihin mennessä ilmoittautunut mukaan 93 suomalaista kuntaa ja kaupunkia. Valojen sammutus on symbolinen teko, jolla viestitään päättäjille, että ihmiset ja yhteisöt ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vaativat heiltä tiukkoja toimia sen hillitsemiseksi. Maailmalla tapahtumaan osallistuu yhteensä yli 3200 kuntaa ja kaupunkia sekä tuhansia yrityksiä.

YLE osallistuu maailmanlaajuisen ilmastoviestin lähettämiseen sammuttamalla valot Pasilan linkkitornista lennonestovaloja lukuun ottamatta. Virtuaaliyhteisö Habbo Hotel kehottaa käyttäjiään osallistumaan sammuttamalla turhat valot kotoaan ja himmentämällä virtuaalihuoneensa Earth Hourin ajaksi. Kymmenet McDonald’sit ympäri Suomen osallistuvat sammuttamalla valot kultaisista kaaristaan.

Muita uusia osallistujia ovat muun muassa Finnair, Nelonen Media ja Valio. Yritysten lisäksi mukana on kymmenittäin järjestöjä, seurakuntia, kauppakeskuksia ja erilaisia yhdistyksiä ympäri Suomen.

Earth Hour pimentää valot myös useista tunnetuista maamerkeistä niin Suomessa kuin maailmalla. Kemissä pimenee Kemin LumiLinna, Helsingissä Kauppatorin ja Senaatintorin alue, Espoossa Keilaniemi, Tampereella Tammerkoski, Turussa Aurajoen valaistukset, Imatralla Imatrankoski ja Rovaniemellä Lordin aukio.

Kuten Suomessa, myös maailmalla Earth Hour on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuodesta. Silloin osallistuvia kaupunkeja oli 371, kun tänä vuonna vastaava luku on jo yli 3200. Osallistuvien kaupunkien määrä on siis lähes kolminkertainen WWF:n alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna. Maailmalla pimeneviä maamerkkejä ovat muun muassa Gizan pyramidit ja sfinksi, Pariisin Eiffel-torni, New Yorkin Empire State Building ja Vatikaanin Pietarinkirkko.

WWF Suomen pääsihteeri Timo Tannisen mukaan tapahtuman saavuttama suuri suosio on selvä merkki huolesta, jota ihmiset tuntevat ilmastonmuutoksen kiihtymisestä.

”Hallitusten edustajien mielissä ja sydämissä on oltava tieto kansalaisten huolesta, kun he valmistelevat kansainvälistä ilmastokokousta ja asettuvat Kööpenhaminan neuvottelupöytiin tämän vuoden joulukuussa. Päättäjät ovat kansalaisten silmien alla ja Earth Hourìn viesti kannustaa heitä olemaan rohkeita”, toteaa Tanninen.

Earth Hour -viesti on levinnyt tehokkaasti myös sosiaalisen median kautta. Suomessa tapahtuman Facebook-ryhmiin on liittynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä. Erilaisissa Earth Hour -aiheisissa verkkoyhteisöissä on laskettu olevan yhteensä yli miljoona jäsentä ympäri maailman.

WWF:n kansalliset toimistot seuraavat ja raportoivat tapahtumasta muun muassa kuvaamalla ja videoimalla näyttävimpiä valojensammutuksia ja lähettämällä materiaalit kansainvälisen WWF:n kuvapankkiin heti tapahtuman alettua. Näin ne ovat median käytössä kaikkialla maailmassa jo itse tapahtuman aikana. Kansalaisten osallistumista tapahtumaan seurataan Suomessa myös ensi viikon alussa tehtävällä gallupkyselyllä.

Tapahtumatunnin aikana WWF kehottaa ihmisiä huomioimaan yhtäaikaisesta valojen sammuttamisesta ja sytyttämisestä aiheutuvat sähkönkulutuspiikit. Valoja voi sammuttaa ja sytyttää hieman porrastetusti, sekunteja ei tarvitse laskea. Näin minimoidaan tapahtuman sähköverkoille mahdollisesti aiheuttamat riskit.

Tiedoksi toimituksille:

Lisätiedot:

  • Viestintäjohtaja Anne Brax, puh. 050 367 1888
  • Kampanjakoordinaattori Emilia Koivunen, puh. 0400 79 7298
  • Pääsihteeri Timo Tanninen, puh. 040 574 9266
  • Ilmastoasiantuntija Marja Kaitaniemi, puh. 050 3625 363
  • Suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. 040 585 0020
    Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@wwf.fi

Earth Hour

Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Tapahtuma järjestetään lauantaina 28.3.2009 klo 20.30–21.30.

Earth Hour -tapahtumaan voi ilmoittautua http://www.earthhour.org/finland -verkkosivustolla.