Eläimet ja hoidettavat perinnemaisemat kohtaavat Lounais-Suomessa

WWF Suomen ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion yhteinen hanke palauttaa lehmät ja lampaat nostalgisille metsälaitumille. Korppooseen on nyt perustettu hankkeen mallikohde. Lisäksi luonnonlaiduntamisesta kiinnostuneet saavat Lounais-Suomen alueella opastusta kahdelta hankkeen neuvojalta.

WWF:n ja Tapion tänä vuonna alkanut metsälaidunhanke pyrkii saattamaan yhteen eri tahoja Lounais-Suomen alueella niin, että metsänomistaja saa mailleen perinneympäristöjä hoitavia eläimiä samalla kun eläintenomistaja saa laidunalueen eläimilleen.

”Luonnonlaiduntamisella estetään puustoisten perinneympäristöjen, kuten metsälaidunten, hakamaiden ja lehdesniittyjen, sekä niillä elävän monipuolisen hyönteis- ja kasvilajiston häviäminen. Uusimman uhanalaisuusarvion mukaan perinneympäristöissä elää 400 uhanalaista lajia, joista suuri osa nimenomaan puustoisissa perinneympäristöissä. Uhanalaisia lajeja on erityisen paljon kasveissa, perhosissa, pistiäisissä ja kovakuoriaisissa”, kertoo WWF Suomen metsäasiantuntija Panu Kunttu.

Nelivuotinen hanke rohkaisee metsän- ja eläintenomistajia luonnonlaiduntamiseen muun muassa esimerkkikohteiden avulla. Hankkeen mallilaidun on Korppoon Wattkastissa sijaitseva Nystun nauta- ja lammastila. Tilan metsälaidun on laaja, useiden kymmenien hehtaarien alue. Sen puusto on vaihtelevan ikäistä ja koostuu eri metsätyypeistä, kuten kankaista ja lehdoista.

”Luonnonlaiduntamisen historia on tilallamme monta sataa vuotta pitkä. Laiduntaminen on paras keino hyödyntää aluetta, joka ei ole muuten käytössä ja jolta ei esimerkiksi korjata heinää. Wattkastin lisäksi lehmämme ja lampaamme laiduntavat monilla muilla Korppoon ja Nauvon alueen saarilla. Maanomistajat ovat olleet hyvin kiinnostuneita laiduntavista eläimistä”, kertoo Nystun tilan isäntä Thomas Johansson.

Lounais-Suomen alueella toimii nyt kaksi hankkeen neuvojaa: säkyläläinen Pauliina Ukkonen ja korppoolainen Jukka Tobiasson, joilla on yli 10 vuoden kokemus laiduneläinten pitämisestä maisemanhoitajina. He tarjoavat veloituksetta apua esimerkiksi puustoisten perinneympäristöjen hoidon ympäristötukikysymyksissä ja muissa kohteiden käytännön hoitoon ja kunnostukseen liittyvissä asioissa.

”Vuosien varrella olen oppinut paljon siitä, miten metsäluonto voi muuttua monimuotoisemmaksi laiduntamisen avulla. Tulokset alkavat näkyä melko nopeasti: esimerkiksi kasvillisuus monipuolistuu ja alueelta kadonneet kasvilajit palautuvat ja niiden myötä palaavat myös hyönteis- ja lintulajistot”, kuvailee Tobiasson.

WWF:n ja Tapion yhteishanke järjestää myös alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa niin sanottuja laiduntreffejä, joissa esitellään puustoisten perinneympäristöjen hoidon mahdollisuuksia ja käytäntöä. Samalla metsän- ja laiduneläinomistajat voivat tavata toisiaan ja keskustella esimerkiksi metsälaitumien vuokrauksesta ja laiduneläinten saatavuudesta.

”Yhteistilaisuudet ovat herättäneet kiinnostusta, ja muutamia tilaisuuksia tullaan toteuttamaan loppukesän aikana”, sanoo metsäasiantuntija Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta.

WWF:n ja Tapion yhteishanke on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO:n rahoittama.

Lisätietoja:

Metsäasiantuntija Panu Kunttu, WWF Suomi, 050 305 5086, panu.kunttu@wwf.fi

Metsäasiantuntija Airi Matila, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, 040 779 2258, airi.matila@tapio.fi

Hankkeen neuvoja Jukka Tobiasson, 0400 127 686, jukka.tobiasson@parnet.fi

Hankkeen neuvoja Pauliina Ukkonen, 050 536 9300, ukkonenhc@netti.fi

Isäntä Thomas Johansson, Nystun nauta- ja lammastila, 0400 893 596, nystu@agrolink.fi

Julkaistu 18.6.2012