Energiamurros tapahtuu nyt

Maailman energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu on pysähtynyt, Kiinan kivihiilenkulutus vaikuttaa saavuttaneen huippunsa ja uusiutuva energia työllistää jo yli 8 miljoonaa ihmistä. Muun muassa nämä viestivät siitä, että maailmanlaajuinen energiamurros on täydessä vauhdissa.

WWF:n tuoreessa 15 Signals: Evidence the Energy Transition is Underway -raportissa on tunnistettu seuraavat viisitoista merkkiä uuden energia-ajan alkamisesta:

  1. Uudesta sähköntuotannosta 90 % tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä vuonna 2015. Vuotta aiemmin luku oli vain puolet tästä.
  2. Aurinkoenergian hinta on romahtanut ja hinta laskee edelleen.
  3. Uusiutuvaan energiaan investoidaan jatkuvasti enemmän.
  4. Yhä useampi maa on tehnyt suunnitelman kohti uusiutuvalla energialla toimivaa energiajärjestelmää.
  5. Työpaikat uusiutuvassa energiassa ovat lisääntyneet; vuonna 2015 uusiutuvan energian parissa työskenteli ennätykselliset 8,1 miljoonaa ihmistä.
  6. Kiina satsaa eniten uusiutuvaan energiaan.
  7. Afrikka on maailman suurin markkina sähkölle, joka tuotetaan ilman keskitettyä sähköverkkoa.
  8. Vihreät joukkovelkakirjat valtaavat alaa.
  9. Yli 170 yritystä on sitoutunut 2 asteen mukaisiin ilmastotavoitteisiin (ns. Science Based Targets).
  10. Kiinan kivihiilenkulutus vaikuttaa saavuttaneen huippunsa.
  11. Hiiliteollisuus on syöksylaskussa.
  12. Maailman energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu on pysähtynyt.
  13. Energiatehokkuus on parantunut.
  14. Kaupungit ovat ryhtyneet konkreettisiin tekoihin päästöjen vähentämiseksi.
  15. Uusiutuvien energiamuotojen voittokulku on ollut ennustettua huomattavasti nopeampaa.

WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kollen mukaan raportin viesti on selvä: perustavanlaatuinen energiamurros on alkanut. Muutoksen on kuitenkin tapahduttava nykyistä ripeämmin, jotta Pariisin sopimuksen tavoitteet rajoittaa maapallon lämpeneminen 1,5–2 asteeseen on mahdollista saavuttaa.

Myös Suomessa riittää työsarkaa, jotta poliittiset päätökset ja kansallinen budjetti saataisiin tukemaan muutosta riittävän vauhdikkaasti. Muutoksen kiireellisyys täytyy huomioida Suomen kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa.

“Tuemme edelleen liikaa haitallista energiankulutusta: energiaintensiivistä teollisuutta ja fossiilisia liikennepolttoaineita tuetaan verotuksella sadoilla miljoonilla samalla, kun Suomi on kansainvälisesti vaatinut fossiilisen energian tukemisen lopettamista. Sanat ja teot ovat räikeässä ristiriidassa”, Kaarina Kolle sanoo.

Kolle vertaa edessä olevaa energiamuutosta Suomessa sotien jälkeiseen jälleenrakennusaikaan.

“Olemme vähintään vastaavan urakan edessä kuin sotien jälkeen, kun koko maa oli rakennettava uudelleen ja evakoille löydettävä uudet kodit. Vanhat rakennukset on korjattava energiapiheiksi, jotta nykyinen lämmöntuotanto voidaan korvata esimerkiksi lämpöpumpuilla, aurinkokeräimillä ja toivottavasti pian myös geotermisellä energialla”, Kolle toteaa.

Maailman johtavat taloudet tapaavat G20-kokouksessa Kiinassa 4.–5.9. WWF tukee G20-presidenttimaa Kiinan pyyntöä toimeenpanna Pariisin ilmastokokouksen vaatimat ilmastorahoituspäätökset.

Lisätietoja:
ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle, WWF, p. 050 591 3072, kaarina.kolle@wwf.fi

15 Signals: Evidence the Energy Transition is Underway -raportti (englanniksi)

Taustatietoa G20-kokouksesta:
Kiina isännöi G20-maiden huippukokousta Hangzhoun kaupungissa 4.–5.9. G20-huippukokous kokoaa yhteen maailman merkittävät kehittyneet ja nousevat taloudet. Ryhmän jäsenet ovat Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Italia, Japani, Kanada, Kiina, Korean tasavalta, Meksiko, Ranska, Saksa, Saudi-Arabia, Turkki, Venäjä, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Euroopan unioni.

Tämän vuoden huippukokouksen teemana on pyrkimys kohti innovatiivista, vireää, verkottunutta ja osallistavaa maailmantaloutta. Vihreä rahoitus on yksi kokouksen sisällöistä.

[Muokattu 5.9.2016: muutettu tekstistä “Maailman energiantuotannon hiilidioksidipäästöt ovat pysähtyneet” muotoon “Maailman energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu on pysähtynyt”.]