Julkaistu

Energiatehokkailla laitteilla ilmastonmuutoksen kimppuun

Energiatehokkaat hankinnat ovat merkittävä tekijä ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa. Ilmastonmuutosta hidastavia valintoja voivat tehdä niin yksittäiset kuluttajat, yritykset kuin julkiset tahot. Mahdollisuudet energiatehokkaisiin hankintoihin ovat myös kasvaneet, sillä laitevalikoima on kasvanut, ja eri ohjelmin ja toimenpitein parannetaan kuluttajan mahdollisuuksia puolueettoman vertailutiedon saamiseen. Yhtenä uutena työkaluna aukeaa marraskuussa verkkoon www.topten-suomi.fi -palvelu, jonka kautta löytyvät energiatehokkaimmat laitteet.

Motiva ja WWF kannustavat kuluttajia valitsemaan energiatehokkaita laitteita. Valitsemalla energiatehokkaan laitteen kuluttaja voi vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Vaikka yksittäisen laitteen kohdalla säästö on pieni, tulevat vaikutukset esiin kun lasketaan yhteen kaikki myydyt laitteet.

Ostohetkellä energiatehokkaan laitteen hinta voi tuntua korkealta, mutta sen kokonaishinta tulee sen eliniän aikana halvemmaksi kuin edullisen energiasyöpön. Siksi Motiva ja WWF kannustavat kuluttajia niin yksityissektorilla kuin julkisissa hankinnoissa ottamaan huomioon laitteen kokonaiskustannuksen välittömän ostohinnan sijaan.

Vertailutietoa ja työkaluja verkosta

Kuluttajan haasteena on tähän asti ollut puolueettoman vertailutiedon kätevä saaminen. Apua tuo EuroTopTen -hanke, jonka tavoitteena on lisätä energiatehokkaiden laitteiden ja tuotteiden osuutta markkinoilla. Hankkeessa rakennetaan osallistujamaihin TopTen-verkkopalvelu, jonka kautta kuluttajat löytävät helposti 10–15 energiatehokkuudeltaan parasta laitetta. Suomen www.topten-suomi.fi -sivusto julkaistaan 15.11.2006, ja se palvelee niin yksittäisiä kuluttajia kuin yhteisöjäkin. Ensimmäisiä laiteryhmiä tulevat olemaan kylmälaitteet sekä autot.

”Kuluttajavalinnoilla on tärkeä rooli energian käytön vähentämisessä. Kuluttajan on kuitenkin voitava saada helposti luotettavaa vertailutietoa, mihin TopTen -palvelu tuo erinomaisen avun”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Timo Tanninen.

Taustatietoa:

  • Energiatehokkaiden laitteiden osuus markkinoilla on kasvanut. Tämä käy ilmi Motivan tekemässä katsauksesta jääkaappipakastimien saatavuudesta myymälöissä, ja Motivan pitkäaikaistarkastelujen tulokset ovat yhteneväisiä Elektroniikan Tukkukauppiaiden jäsenkyselyiden kanssa. Suurin osa myytävistä laitteista on A- ja B-luokkaa. Tehokkaimpien A+ ja A++ -luokan kylmälaitteiden osuus on edelleen pieni, mutta se on selvästi kasvava. Sen sijaan D-energiatehokkuusluokan laitteet ovat kutakuinkin poistuneet markkinoilta, ja C-luokankin osuus on erittäin pieni.
  • Suomessa TopTen -hanke on Motiva Oyn ja kauppa- ja teollisuusministeriö toteuttama. WWF on ollut mukana hankkeen kehittelyssä Euroopan tasolla, ja Suomessa hankkeen yhteistyökumppaneita ovat WWF Suomi, Kuluttajavirasto, Kuluttajat-Konsumenterna ry, Autoalan Keskusliitto ry sekä Kodintekniikkaliitto ry.

Lisätietoja:

Karoliina Auvinen, WWF Suomi, 050 330 5418
Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy, puh. (09) 8565 3106