Ennätyslämmin vuosi voi olla jääkarhuille kohtalokas

Vuodesta 2016 on tulossa mittaushistorian lämpimin. Tällä hetkellä lämpötila on arktisella alueella monin paikoin huomattavasti korkeampi kuin yleensä joulukuun alussa, ja meri on jäätynyt poikkeuksellisen hitaasti. Jään hupeneminen on jääkarhujen suurin uhka.

Syyskuussa arktinen merijää oli mittaushistorian toiseksi pienin. Nyt talviaikainen jääpeite on muodostumassa arktisella alueella todella hitaasti. Jääkarhut joutuvat odottamaan jään muodostumista, jotta ne pääsevät etsimään ruokaa, ja monien yksilöiden energiavarannot alkavat käydä vähiin.

Jääkarhuja arvioidaan olevan noin 22 000–31 000, mutta tutkijat arvelevat, että vuoteen 2050 mennessä yksilömäärä voi pienentyä jopa kolmanneksella jääpeitteen hupenemisen takia. WWF:n asiantuntija Sybille Klenzendorf todisti tilanteen vakavuutta marraskuun alkupuolella Kanadan Churchillissä, jonne monet karhut kokoontuvat odottamaan meren jäätymistä.

“Vuosi 2016 voi olla jääkarhuille todellinen haaste. Churchillissä viettämäni viikon aikana näin todella laihan emon ja pennun ja monia muitakin laihoja karhuja. Siitä on kolme viikkoa, eikä jäätä ole vieläkään muodostunut”, Kletzendorf sanoo.

Arktisten alueiden muutosta ja sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen on kartoitettu vastikään Stockholm Environment Instituten tutkimusprojektissa.

“Arktisen alueen lämpenemistahti lähestyy sitä pistettä, jolloin ilmastonmuutos on vaarassa riistäytyä käsistä. Tämä tarkoittaa tilaa, jossa arktinen alue ja maapallon ilmakehä alkaisivat lämmittää itse itseään. Se olisi hengenvaarallinen noidankehä, jonka ennaltaehkäisyn on oltava globaali prioriteetti”, WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle sanoo.

”Meidän on alettava rakentaa energian säästölle ja uusiutuvalle energialle perustuvaa tulevaisuutta nyt. Paljon on vielä tehtävää, sillä esimerkiksi EU:n tällä viikolla julkaisema energialinjaus ei tarjoa riittäviä ratkaisuja”, Kolle sanoo.

Lisätietoja:

ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle, 050 591 3072, kaarina.kolle@wwf.fi

Lue lisää arktisesta alueesta ja WWF:n työstä